Liperin kunnalla on työntekijöiden käytössä yhdeksän autoa ja lukuisia muita kulkupelejä traktoreista mönkijään.
Liperin kunnan työllisyyspalvelut ovat muuttaneet syksyllä uusiin tiloihin Ylämyllyllä. Entiseen pankkitaloon sijoittuu muun muassa työpaja. Paikkaa kutsutaan nimellä Duunitalo Linkki.
Liperin hyvinvointilautakunta on saanut listauksen varhaiskasvatuksessa tehdyistä parannuksista. Listaus toimitetaan aluehallintovirastolle, joka totesi syyskuisessa valvontapäätöksessään liperiläisissä päiväkodeissa olleen liian vähän hoitajia vuonna 2018.
Saunatonttu Simeoni ja Rouva Rottanen pääsevät saunanlämmitykseen, kun lauteille kipuaa iso joukko tonttuystäviä. Nukketeatteri Ofelian esityksen jälkeen perheet ovat päässeet askartelemaan omat tonttunsa.
Kun liikennepoliisit tutkasivat liikennettä Liperin kirkonkylälle tuloväylällä lavan mäessä, arviolta noin joka toinen autoilija ajoi ylinopeutta. Perjantaina aamupäivällä pidetty valvontatuokio toi noin kymmenelle autoilijalle sakot.
Kuorinka on saanut oman vesien ja vesiluonnon hoitosuunnitelman. Järvi kuuluu Euroopan laajuiseen Natura 2000 -verkostoon. Niukkaravinteisista järvistä se on yksi edustavimmista koko Suomessa. Pitkäviipymäinen, karu ja hiekkapohjainen järvi on sijaintinsa vuoksi myös ihanteellinen uimarantakohde.
Roosa nauha -keräys tuotti Liperin kolmessa taajamassa jälleen yli kolmen tonnin potin syöpätyöhön. Painon mukaan arvioituna lippaisiin kertyi kahdessa päivässä noin 3400 euroa.
Moni rakennusmies on täällä uransa huipulla, vitsaillaan vesitornin katolla. Liperin vesitornin saneeraustyöt ovat kiivaimmillaan ennen kunnon pakkasten ja lumien saapumista.
Liperiläinen Virpi Partanen haluaa keskittyä asioihin, joista tulee hyvä mieli. Hän työskentelee koirien kanssa, kirjoittaa ja tekee käsitöitä.
Liperissä talousarviovalmistelua vaikeuttaa poikkeuksellisen suuri Siun soten palvelutarpeen kasvu. Siun soten maksuosuuden on ennakoitu kasvavan ensi vuodelle 2,5 miljoonaa euroa tähän vuoteen verrattuna.