Kuoringalle hoitosuunnitelma
Kuorinka on saanut oman vesien ja vesiluonnon hoitosuunnitelman. Järvi kuuluu Euroopan laajuiseen Natura 2000 -verkostoon. Niukkaravinteisista järvistä se on yksi edustavimmista koko Suomessa. Pitkäviipymäinen, karu ja hiekkapohjainen järvi on sijaintinsa vuoksi myös ihanteellinen uimarantakohde.
Suunnitelman tavoitteena on selvittää kirkasvetiseen ja karuun järveen kohdistuvaa ravinnekuormitusta ja järven tilaa, tarkastaa vesiensuojelutavoitteet ja esittää toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kirjaseen on koottu tietoa muun muassa järven valuma-alueesta ja lajistosta.
Ely-keskus ennakoi, että tulevaisuudessa alueellisen yhteistyön kehittäminen on erittäin tärkeässä asemassa, jotta elinkeinon harjoittaminen, muu ihmistoiminta ja virkistyskäyttö olisi mahdollista sovittaa yhteen erinomaista vedenlaatua ja hyvää ekologista tilaa vaarantamatta.
Elokuussa valmistuneessa ekologisen tilan arviossa pohjaeläimistön tila näyttäisi hieman kohentuneen. Valuma-alueen purojen ja ojien paikallinen kuormitus on havaittavissa vesikasvillisuudessa. Kuormitukseen vaikuttaminen onkin yksi tärkeimmistä esitetyistä toimenpiteistä.
Haitallinen vieraslaji vesirutto saattaa aiheuttaa harmia järven virkistyskäytölle, joten sen esiintymistä tarkkaillaan ja sen hallittua poistamista selvitetään.
Hoitosuunnitelmaa esitellään Salokylällä lokakuun viimeisenä päivänä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.