Liperin kouluille on laadittu tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joka pohjautuu seudulliseen opetussuunnitelmaan.
Liperin kunnan alueella on ensi vuonna esikouluopetusta taajamien lisäksi mahdollisesti molemmilla kyläkouluilla.
Myös tänä talvena kolataan pesäkinoksia saimaannorpille. Metsähallitus on päättänyt, että apukinoksia kasataan koko Saimaan alueelle.
Jyrissä eskarilaiset ja neljän ensimmäisen luokan oppilaat saivat keskiviikkona nauttia piristävän opetustuokion, kun Teatteri Huuliveikko vieraili Ylämyllyn koululla Kaksi pelleä –esityksellä. Huumorin keinoin opittiin tärkeitä asioita esimerkiksi kiusaamisen ehkäisystä ja liikenteessä kulkemisesta.
Ylämyllyn keskustaan kaavoitetusta uudesta liiketontista on saapunut kuntaan yksi tarjous.
Puolueiden työ ehdokkaiden löytymiseksi huhtikuun kuntavaaleihin on monella ryhmällä vielä kesken Liperissä ja Rääkkylässä. Entiset asemat pyritään säilyttämään tai jopa parantamaan paikkalukua. Ehdokkaiden löytäminen on yhtä vaikeaa, ellei vaikeampaa kuin aiemmin.
Liperin Hiihtoseuran nuoret putsasivat pöydän Kiteen talvikisoissa viikonloppuna. 16-vuotiaiden poikien sarjassa Liperin Hiihtoseura nappasi jopa neloisvoiton Veeti Pyykön, Jesse Piiroisen, Paavo Pakarisen ja Perttu Reposen hiihdettyä viiden kilometrin matka yli minuutin muita nopeammin .
Poliisi ei ole tavoittanut illan ja yön aikana etsintäkuulutettua Pekka Seppästä, joka tuomittiin eilen Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätöksellä 14 vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Rääkkylän valtuuston hyväksymästä ensimmäisestä osasta Oriveden rantaosayleiskaavaa jätettiin viime vuoden lopulla kolme valitusta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
Honkalampi-keskuksen koululla vallitsee odottava tunnelma. Toimintaansa aloittelevan oppilaskunnan jäsenet ovat kattaneet kahvipöydän koreaksi – pian herkutellaan pullalla ja mustikkapiirakalla. Kunhan vain kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.) ensin saapuu paikalle.