Liikekeskuksen koko kasvoi neljänneksen

Ylämyllyn uuden liikekeskuksen tontti liikenneympyrän kupeessa seisoo tyhjillään – vaan ei pitäisi seistä pitkään. Kunnalta tontin ostanut SSR Itä-Suomi Oy on jättämässä pian rakennuslupaa kuntaan.

Uusi elinkeinojohtaja ja uusi aloitusaika

Lipertek Oy:n hallitus on tällä viikolla päättänyt valita Liperin elinkeinojohtajaksi ja yhtiön toimitusjohtajaksi Mika Hyttisen Kohtiolahdelta.

Elinkeinojohtaja ei aloittanut

Liperiin ei saatu elokuun alussa elinkeinojohtajaa. Kunnan tytäryhtiö Lipertek Oy:n uuteen johtajan paikkaan valittu Mikko Heickell ei aloittanut suunnitellusti 1. elokuuta.

Salama iski kattoon Rääkkylässä

Haapasalmentien varrella Löttölän tuntumassa salama läväytti omakotitaloon torstaina hieman ennen aamukymmentä. Onnettomuudesta selvittiin suuremmitta vahingoitta.

Bändejä ja vesipärskeitä

Tuleva viikonloppu on Liperin rannoilla yksi kesän vilkkaimmista tapahtumilla mitattuna. Lauantaina Saariston Puodissa vietetään juhannuksen ja hyvinvointi-iltapäivän lisäksi yhtä kesän suurimmista tilaisuuksista eli Vesipärskeitä.

Graafikon keittiöstä

Kotiseutu-uutisten graafikko Niina Green kirjaili kesälehteemme tiramisu- ja parsarisottoreseptit lomapäivien iloksi. Elokuun marja-aikaan terassin maukkaimmat välipalat sen sijaan ovat kotikeittiössä tehtaillut mansikkapullat ja mustikkamojitot – paikallisista marjamaiden ja puutarhojen aineksista tietenkin. Testaa vaikka!

Pakkausjätteiden erilliskeräystä ei voida velvoittaa

Lasi-, metalli- ja kartonkipakkausten erilliskeräyksen järjestämisen siirtymäaika on päättymässä elokuussa, mutta tällä hetkellä Joensuun seudun kunnat eivät voi velvoittaa taloyhtiöitä keräyksen järjestämiseen.

Varhaisperunan nosto alkoi

Hirvosen perunatilalla järjestettiin avoimet ovet viime keskiviikkona. Viitisenkymmentä henkilöä kävi tutustumassa perunanviljelyyn, ja vierailijoita kiinnosti etenkin säätösalaojitus-työnäytös.

Kirjailijavierailu Ylämyllyllä

Entinen ylämyllyläinen, nykyisin Armeniassa asuva Ilkka Ronkainen kertoo uunituoreesta esikoisteoksestaan  nimeltä Rahikainen Ylämyllyn kirjastossa tulevana keskiviikkona. Ronkaista haastattelee kirjan tiimoilta kirjastonhoitaja Tiia Vajanto.

Leiriltä potkua tekniikkaan

Paloaukean kenttä on tällä viikolla täyttynyt nuorista jalkapalloilijoista, kun Ylämyllyn Yllätyksessä sekä Hertassa, Jipossa ja Pallokissoissa pelaavat jalkapalloleiriläiset ovat hioneet potkutekniikkaansa Eeva-Maria Saaren johdolla.