Polkutraktoreita pikkuväelle

Puolivälin päiväkodin pihalla vallitsee odottava tunnelma. Lapset silmäilevät malttamattomina parkkipaikan suuntaan – sinne kun on parkkeerattu liki puolensataa polkutraktoria. Menopelit ovat Liperin ja Viinijärven MTK:n lahjoitus pitäjän päiväkodeille ja perhepäivähoitajille.

Työ ja harrastus samassa tallissa

Unique Dream makailee aitauksessa, isäntänsä kainalossa. – Hevonen on hieno eläin. Kun ei osaa puhua, niin pitää yrittää lukea sitä. Paras palkinto on, kun saat sen tekemään, mitä haluat, Jere Taulio sanailee.

ViU:n E-tytöt lopputurnaukseen

Viinijärven Urheilijoiden E-tyttöjen joukkue on edennyt ikäistensä Haminan lopputurnaukseen.

Ponimenestystä raveista

Liperiläinen ponikasvatus sai menestystä viime viikonloppuna.

Yleisö oli hiipua ennen voimamiehiä

Voima on myös kestävyyttä, tuli todistetuksi Strongman Champions League Finnish Openin tämän vuoden kilpailussa lauantaina Ylämyllyllä. Aurinko helli katsojia, mutta sai kilpailijoilta hien virtaamaan entistä rivakammin. Kisaa seurasi aluksi satamäärin katsojia, mutta yli neljätuntisen urakan jälkeen väki oli osin vaihtunut ja vähentynyt.

Tulevaisuuden yleisurheilulupaukset

Ylämyllyn Jyrinkylässä viikoittain pyörivä, Liperin Taimen järjestämä lasten urheilukoulu kerää paljon osallistujia aurinkoisena keskiviikkoiltana. Ohjaajana toimiva ja liikunnan ammattitutkintoa suorittava Janne Vatanen kertoo ilmoittautuneita 3–13 -vuotiaita lapsia olevan yli sata.

Saarilla oltu jo yli 80 tuntia ilman puhelinyhteyttä

Rääkkylän saarilla on ollut torstai-illasta lähtien ongelmia Elisan matkapuhelinverkossa. Esimerkiksi Varpasalossa on asukkaita, jotka eivät ole pystyneet soittamaan tai lähettämään tekstiviestejä sitten torstai-illan. Häiriöt vaikuttavat 2G-, 3G- ja 4G -verkkojen puhe-, data- ja tekstiviestipalveluihin.

Ladyt menevät turnaukseen ilon kautta

Tänä kesänä Viinijärven Urheilijoiden ladypesisryhmä Ylämyllyllä on saanut suuren joukon uusia harrastajia. Naisille järjestettyä lajia on pelattu Liperissä vuosikaudet, mutta nyt suosio on selvästi kohonnut. Täysi-ikäisyyden lisäksi ehtona on, että harrastajalla ei ole Pesäpalloliiton kilpailulisenssiä.

Leipä ja liha miehen tiellä pitää

Jauhopussit nousevat kepeästi ilmaan, kun maailman kaksi kookkainta voimamiestä liikauttaa vähän lihaksiaan Liperin Myllyllä. 213-senttinen Sean O Hagan, irlantilainen voimanpesä, jauhaa ja 205-senttinen Mika Törrö Kontiolahdelta toimittaa pussit Kirkkolahden toiselle puolen makasiinille.

Peltipoliisi sotkettiin vaahdolla

Käsämässä, Kuopiontien ja Vaiviontien risteystä lähellä olevaa automaattisen nopeusvalvonnan kameratolppaa vahingoitetttiin torstai-illan ja yön kello yhden välisenä aikana. Tolppa sotkettiin polyuretaanivaahdolla.