Pihasoitto-musiikkitapahtuma järjestettiin Rääkkylässä Erosten pihassa torstaina jo kolmatta kertaa. Illan aikana yleisö pääsi nauttimaan kulttuurin hedelmistä aina Kaija Pakarisen runonlausunnasta Kihauspelimannien musiikkiesityksiin. Isänsä Jaakon tuotantoa tulkitsemaan saapui myös muusikko Ilja Teppo. Keikan biisilista syntyi hänen mukaansa lennosta.
Sanovat, että sateenkaaren päässä on aarre. Mutta millainen aarre mahtaa oikein olla, kysellään Improckin lastenkonsertissa Kihaus-lauantaina. Aitan edustalle kokoontuneilla lapsilla on asiasta näkemys jos toinenkin.
Lettutaikina tirisee kotoisasti muurinpohjapannulla. Rapeaksi paistuvasta ohukaisesta nouseva tuoksu saa veden herahtamaan kielelle – juuri nyt tekeekin mieli marjahillolla höystettyä, perinteistä herkkua.
Päivilän sanktuarissa joogataan luonnonhelmassa. Sateen sattuessa joogamatot levitetään vanhan salin lattialle.
Maalaisromantiikan nälkäisille on Rääkkylässä tiedossa perinnetaitojen petrauspäivä. Vanhan ajan tunnelmaa herätellään nyt ensimmäistä kertaa pidettävässä tapahtumassa.
Kun ukkonen jyrähtelee ja salamat välähtelevät, on paras pujottaa kumisaappaat jalkaansa ja kipaista kellariin. Vai onko sittenkään?
Pohjois-Karjalan Automobiilikerho täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Lähes saman ikäinen on kerhon näyttelytila Ylämyllyn Välikankaalla.
Huikean hyvän hajuaistin omaava koira on mitä mainioin sienestyskaveri. Kunhan oppii ensin tunnistamaan kantarellin tuoksun muiden aromien joukosta.
Kesämökin avaimia varten voi tehdä tyylikkään avaimenperän makramee-solmeilulla. Solmeilu aloitetaan ottamalla kaksi samanmittaista lankaa, jotka asetetaan avaimenperän renkaaseen niin, että renkaan läpi tehdään lenkki.
Karjalanruusun tilan väki valikoitui tänä vuonna Kunniaheinämies-tittelin saajaksi. Rääkkylä-Seuran myöntämä kunniamaininta ojennettiin saajilleen Kihaus-alueella perjantaina.