Oriveden veneilykesän odotetuin tapahtuma on vanhojen laivojen regatta, joka rantautuu Paksuniemen satamaan heinäkuun lopulla. Rääkkylään lipuu lähes 40 huvikäyttöön muutettua entistä työalusta. Tiettävästi kaikki laivat saapuvat maakunnan ulkopuolelta.
Vaikka Ylämyllyn Automaalaamo on ollut toiminnassa vasta tammikuusta lähtien, sillä on vakiintunut asiakaskunta. Samalla paikalla on ollut automaalaustoimintaa jo 30 vuotta.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan puutiaisten levittämää borrelioosia on diagnosoitu lääkärikäyntien perusteella vuosi vuodelta enemmän sekä Liperissä että koko Siun sote -alueella.
Viinijärvellä nähtiin maatalouden uusimpia tuulia, kun ProAgrian järjestämässä laiduntapahtumassa oli mahdollisuus tutustua Ollilan Maito Oy:n robottinavettaan.
Sää suosii nyt lomailijoita, muttei sieniä. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo toteaa, että sienestyskautta joudutaan vielä odottamaan jonkin aikaa. Kuinka pitkään tarkalleen, se riippuu säästä.
Liperiläisten tilojen varhaisperuna on saapunut kauppojen laareihin. Perunatalo Hakulisen pelloilta ensimmäiset potaatit nostettiin tiistaiaamuna. Viljelijä Perttu Hakulisen mukaan ensimmäisenä kauppoihin toimitettu Jussi-peruna on heidän pelloillaan aivan uusi tuote.
Kihaus Folk jäi reilusti kävijätavoitteestaan. Viime viikonvaihteessa vietettyyn kansanmusiikkitapahtumaan myytiin hieman alle 1300 lippua; tavoite oli asetettu kahteen tuhanteen.
Liisa Karttusen pussista nousee Siikasalmen kirpputorin tiskiin jos jonkinlaista tavaraa. On vihannesten haudutinta sekä reseptikirjaa.
Uukuniemeltä kotoisin oleva Paavo Auvinen ja espoolainen Maija Talja nappaavat juomapisteeltä mukaansa rääkkyläläiset Jyrki-siiderit.
Tsaiju-teltta täyttyi Kihauksessa lauantai-iltana iskusävelten ja tanssimusiikin ystävistä, kun lavalle nousi Kari Kulmala ja Maitolaiturin tytöt.