Lauantaina vietettävä pyhäinpäivää laittaa meidät muistelemaan menneitä sukupolvia. Hartaan päivän vuoksi osa kauppaliikkeistä pysyy vanhaan tapaan suljettuina.
Heinälamminojan valuma-alueen kunnostushankkeen maastotyöt alkoivat tänään perjantaina. Ensimmäisen kaivurin paikalle saapumista juhlistettiin Varpasalossa peräti nostamalla maljat kuohuvaa.
Kotiseutu-uutisten verkkolehti palkittiin torstaina Suuret Lehtipäivät -tapahtumassa. Kerran viikossa ilmestyvien paikallislehtien sarjassa Kotsarin verkkojulkaisu sai kunniamaininnan.
Lue lapselle –kampanja on päässyt vauhtiin Liperissä. Marraskuun alussa startanneen kampanjan tavoitteena on kannustaa vanhempia lukemaan lapsilleen.
Rääkkylässäkin kuvattu Oma maa -elokuvan näki ensi-iltaviikonloppuna yli 29 000 katsojaa. Se oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva. Keski-Karjalassakin on oman seutukunnan maisemia käyty tiiraamassa tiuhaan: sunnuntai-iltana kaikki katsojat eivät mahtuneet Kiteen Kinohovin iltanäytökseen.
Liperin Kiinteistöhuollolta on varastettu viikon sisällä kaksi peräkärriä, joista toisen poliisi on onnistunut löytämään. Kuluvan viikon maanantaina varastettu Muuli-merkkinen perävaunu, rekisterinumero WHR-977, oli eilen keskiviikkona kateissa. Havainnoista voi ilmoittaa poliisin päivystysnumeroon tai -sähköpostiin.
Liperin kunnanvaltuusto sai maanantaisessa kokouksessaan tiedon kunnan varhaiskasvatuksesta tehdystä tutkimuksesta ja parannustoimenpiteistä, joita on jo tehty tai tullaan tekemään. Kunnanhallitus ja hyvinvointilautakunta käsittelivät asiaa yhdessä edellisellä viikolla.
– Ruokarauha pitäisi olla. Ruokalassa ei höpöttää liikaa. Täällä saisi kuulua vain näiden, mitä nämä nyt ovatkaan, Viinijärven koulun kolmasluokkalainen Juha hakee mielestään.
Heikki Laukkanen ja Tuomas Lappalainen ovat rautaisia liperiläisiä veteraaneja. Laukkanen täyttää tänään 103 vuotta ja Lappalainen täytti tänä syksynä tasan sata vuotta.
Ylämyllyn Yritystalon kuntotutkimuksissa on selvinnyt, että kiinteistö on teknisen käyttöikänsä päässä eikä sitä kannata remontoida. Yritystalon omistava Lipertek on päättänyt, että kiinteistön toiminnot ajetaan alas ensi kesään mennessä.