Yritystalolaiset hajalleen

Liperin kunta suunnittelee hajasijoittavansa Yritystalolla olevia kunnan toimintoja Ylämyllyn lisäksi Viinijärvelle ja kirkonkylälle.

E-urheilun turnaus lauantaina

Ylämyllyllä järjestetään lauantaina epuulaaki, jossa etsitään alueen parasta NHL-pelaajaa. Kilpailu ratkaistaan NHL 18 -pelilä PS4-pelikonsolilla.

Good morning, sanoi eskarilainen

Liperin varhaiskasvatukseen lisättiin tänä vuona kielirikasteisuus. Hankkeella ennakoidaan tulevaa, sillä vuonna 2020 englannin opetus alkaa Suomen kouluissa jo ensimmäisellä luokalla.

Kuvamatka lumihuippuisille vuonoille

Rääkkylän kirjastossa tehtiin virtuaalimatka Pohjois-Skandinavian vaellusreitteihin. Lukusalillinen kuulijoita kerääntyi seuraamaan tamperelaisen Harri Ahosen maisemakuvin terästettyä esitelmää Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan vaellusmahdollisuuksista.

Työilmapiiri puhuttaa Rääkkylässä

Rääkkylän kunnan henkilöstön kuormitusta kartoitettiin kuluvan vuoden syys-lokakuun aikana. Selvityksestä ilmenee, että kehitettävää työilmapiirissä riittää.

Eduskuntavaaliehdokkaat liikkeellä

Sinisen tulevaisuuden kansanedustajaehdokkaat kampanjoivat jo viime lauantaina Rääkkylässä. Varhain aamupäivällä muutamat aktiiviset kansalaiset kävivät torilla tenttaamassa ehdokkaita makkaratarjoilun lomassa.

Vertaistukea ja yhdessäoloa

Viidettä talvea toimiva Liperin Avh-kerho on kokoontunut tänä syksynä jo pari kertaa uusissa tiloissa Ylämyllyn Yritystalolla. Aiemmin kokoontumispaikkana toimi monitoimitalo. Yritystalon tilat ovat käytössä kevääseen saakka.

Yhteisestä pöydästä yksin kotiin

Kyllä Impi-mummo muistaa, miten ennen vanhainkodissa työskennellessäni vanhukset ruokailivat pitkän pöydän ääressä. Niin mekin lähitalojen ikäihmiset vielä vähän aikaa täällä Penttilänpihassa lounasta syömme.

Minne mennä Yritystalolta?

Ylämyllyn Yritystalo tyhjenee kesään mennessä. Lähikuukausien aikana muuttokuormiin pakataan niin Ylämyllyn kirjaston kirjat, unkarilaisen rullapullan valmistamisessa tarvittavat välineet kuin Ylämyllyn Yllätyksen toimistolla olevat pokalitkin.

Oppilaskonsertin tähdet syttyvät

Pianonsoiton iloiset, melankoliset ja kepeät sävelet kaikuvat Ylämyllyn koululla pidetyssä Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaskonsertissa. Pianonsoiton opettaja Henna Hirvikangas avaa Valotähtiä pimeneviin iltoihin -oppilaskonsertin perjantai-illan jo hämärryttyä.