26.11.2019
Lossille ei tule aikataulua

Arvinsalmen lossille ei tule aikataulua, vaan lossi jatkaa liikennöintiä aina matkaajien tarpeen mukaisesti taukohetkiä lukuunottamatta.
26.11.2019
Hammasraha joululahjaksi vuosikkaille

Niin sanottu hammasraha eli kunnan maksama kertaluontoinen avustus on iloinen joululahja lapsiperheelle.
26.11.2019
Humalan monet ulottuvuudet

Kyllä Leskirouva tietää, mistä on tarpeen puhua näin pikkujouluaikana varoittavan sormenheristyksen myötä. Humalatila voi iskeä juhlissa ikään kuin huomaamatta, ja sen seurauksia podetaan monessa muodossa.
25.11.2019
Nevalainen Sinisten puheenjohtaja
Liperi-Rääkkylä Siniset ry:n syyskokous valitsi puheenjohtajaksi liperiläisen Susanna Nevalaisen, joka on valtakunnallisen Siniset Naiset ry:n puheenjohtaja.
25.11.2019
Suklaiset tryffelit sulavat suussa

Mainio lahja tai herkullinen tuliainen kahvipöytään. Itsetehty ja suklainen. Marttojen vinkeillä taiot suklaatryffeleitä vaikkapa jouluaaton jälkiruokapöytään.
25.11.2019
Päiväkodin turvallisuus Avi:n selvitettävänä
Liperin varhaiskasvatus on joutunut vastaamaan uuteen Aluehallintoviraston selvityspyyntöön. Tällä kertaa asia koskee lapsen huoltajan jättämää epäkohtailmoitusta, joka liittyy Puolivälin päiväkodin piha-alueen turvallisuuteen ja lapsen luvattomaan poistumiseen heinäkuussa.
25.11.2019
Metsä villitsee ja rentouttaa

Vihreä matto, havupuita, kiipeilykallio ja luola. Ilves istuu oksalla, karhu vartioi oven pieltä ja kettu kurkistaa puunrungon takaa. Yhdellä nurkalla kököttää dinosaurus ja toisella puolella lepää vanha auto. Liperin päiväkodin metsähuone on lasten ideoinnin tuotos.
25.11.2019
Mustemaalaus on yllätyksellistä

Rääkkylässä opiskeltiin mustemaalausta taiteilija Laura Hetemäen johdolla.
23.11.2019
Pujahdus paloautoon

Päivä Paloasemalla -tapahtuma vauhditti viime viikolla lukuisten suomalaisten paloasemien lauantaipäivää. Liperin paloasemalla pistäytyi aamukymmenen ja iltapäiväyhden välisenä aikana satakunta vierasta.
23.11.2019
Postilakko ja hiilijalanjälki puhuttivat joulunavauksessa Viinijärvellä

Lapset ovat huolissaan. Uutiset postinkantajien lakosta ovat saaneet pikkuväen pohtimaan, mahtavatko kirjeet kulkeutua Korvatunturillekaan.
23.11.2019
Joulusesonki on saapunut Lippiin

Riisipuuron herkullinen tuoksu ja paikalliset käsityöt houkuttelivat tänään lauantaina Lippiin joulusesonkia aloittamaan. Parvekkeella komeilevan kuusen oksille oli ripustettu toinen toistaan persoonallisempia koristeita, tunnelmalliset valot valaisivat myymälää ja siellä näkyi jotain joulunpunaista.
23.11.2019
Koululaiset tietävät, mistä täydellinen kirja on tehty

Millainen on täydellinen kirja? Tätä kysymystä Liperin alakoulun oppilaat pohtivat työpajapäivänä kirkonkylän kirjastolla; nuorisotyöntekijä Miia Nivalan ideoima työpajapäivä toteutettiin nuokkarin ja kirjaston yhteistyönä.
23.11.2019
Lahja lähimmäiselle Liperiin

Tänä jouluna Liperin seurakunnan diakonissa Minna Turusen haave toteutuu, kun liperiläiset pääsevät osoittamaan lähimmäisen rakkauttaan joulumuistamisen muodossa. Seurakunnalle toimitetut lahjakassit välitetään niitä tarvitseville.
22.11.2019
Taas uusia kasvattajien tehtäviä perustettiin
Liperin hyvinvointilautakunta perusti torstain kokouksessa useita uusia tehtäviä, koska lasten päivähoidon tarve kunnassa jatkaa kasvuaan.
22.11.2019
Kolmas uimavalvoja tarvitaan

Hyvinvointilautakunta päätti perustaa kolmannen uimaopettaja/uimavalvojan tehtävän Liprakkaan. Tehtävä on 85-prosenttinen työajaltaaan.
22.11.2019
Mia Mantsinen jatkaa Kauppakamarin varapuheenjohtajana
Ylämyllyläisen Mantsinen Groupin toimitusjohtaja Mia Mantsinen jatkaa Pohjois-Karjalan kauppakamarin toisena varapuheenjohtajana.
22.11.2019
Nuoriso mukaan lautakuntatyöhön
Liperin nuorisovaltuusto saa edustajan hyvinvointilautakuntaan. Edustajalla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Salaisten asioiden käsittelyyn osallistumisoikeutta ei ole.
22.11.2019
Lighthouse Joensuulle palkinto

Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n puukerrostalo Lighthouse Joensuu palkittiin torstaina Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RIL-tunnustuspalkinnolla.
22.11.2019
Liperiläinen puhalsi 1,23 promillea

Liperiläisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kontiolahdessa hänen puhallettuaan 1,23 pronillea. 59-vuotias mies ajoi pakettiautolla päihtyneenä valtatie 6:lla torstaina aamupäivällä.
22.11.2019
Tuhkanen Liperin kansallisten senioreiden puheenjohtaja
Liperin kansalliset seniorit syyskokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Tuhkanen.
22.11.2019
Jukka Niskaselta jo neljästoista julkaisu

Liperiläinen, Komperossa asuva, Jukka Niskanen on julkaissut jo neljännentoista kirjansa. Useimmissa rikoskirjoissa seikkaillut poliisi Jake Klein on vaihtunut uuteen hahmoon, toimittaja Koivulaan.
21.11.2019
Led-valolliset liivit lapsille

Ylämyllyn koulun ekaluokkalaiset ovat kokoontuneet Ystävyyden aukiolle melkein tavallisena torstaina. Melkein siksi, etteivät lapsukaiset nyt sentään ihan jokaisena koulupäivänä keskustele kunnanjohtajan kanssa heijastinliiveistä.
21.11.2019
Pakettiauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolenmantuottamuksesta

Poliisi ja tutkijalautakunta jatkavat edelleen maanantaina tapahtuneen kuolonkolarin tutkimuksia.
21.11.2019
Moduulit ilmassa

Julius ja Matilda tiirailevat Liperin koulun toisen kerroksen ikkunasta ulos, kun nosturi hilaa jättimäistä laatikkoa paikoilleen. Siirtokoulun moduuli toisensa jälkeen tulee rekan pyörillä paikalle ja liikahtaa kettingeissä roikkuen edellisen viereen.
21.11.2019
Erikoisviljelystä käsitöihin ja liikuntaan

Viinijärven paloaseman talossa asuva Maiju Leppänen tuntee monipuolisesti kylän asiat ja on ollut vuosikymmeniä mukana erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Sulkaman Ristinpohjasta kotoisin olevalla Leppäsellä on ikää 89 vuotta.
20.11.2019
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu kiinnostaa

Viinijärvellä järjestettiin marraskuun puolivälin tienoilla Etsinnän peruskurssi, joka kuuluu Vapepa-toimintaan. Kyse on vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta, jossa yksi tärkeimmistä toimintamuodoista on organisoitu kadonneen henkilön etsintä.
20.11.2019
Unelmat voivat toteutua

Siun soten kokemusasiantuntija Jussi Laakkonen kävi pitämässä Liperissä peräkkäisinä päivinä mieleenpainuvat luennot. Keskiviikkona vuorossa oli duunitalo Linkki Ylämyllyllä ja tiistaina yläasteikäiset kirkonkylällä.
20.11.2019
Aito Tavara -kaupalla haasteita edessä
Tokmannin kiinteistön alakerrassa sijaitsevan Aito Tavaran -kaupan vuokrasopimus Liperin kirkonkylällä on loppumassa tämän vuoden lopulla. Kaupassa yrittäjinä ovat toimineet Auli Rouhiainen ja Tarja Luostarinen.
20.11.2019
Lossiväylää tutkitaan veden vähyyden takia

Oriveden poikkeuksellisen matala vedenkorkeus vaikuttaa jo lossiliikenteeseen. Arvinsalmessa on lokakuun loppupuolelta alkaen ollut käytössä jatkuvasti vain pienempi lossi.
20.11.2019
Äijähuumori puree Korjaamossa

Joensuun kaupunginteatteri vieraili viime viikolla esiintymässä sekä Liperissä että Rääkkylässä. Korjaamo-esitys toi lavalle vain kaksi miestä, kuljettaen katsojaa nykypäivän ongelmista nuoruusmuistoihin.
20.11.2019
Miesten vai naisten puolelle?

”Mitä mieltä olette siitä minkä ikäisiä poikia on soveliasta äitien tuoda tyttöjen-naisten saunaan”, kysyttiin marraskuun alkupuolella Haloo, kuuleeko Liperi? -facebook-ryhmässä.
20.11.2019
Talousarvio avataan tammikuussa
Liperissä on valmisteltu ilman raamia talousarvio, joka aiotaan avata heti vuoden 2020 alussa. Taustalla on tulorahoituksen epävarmuus, kun verokertymien vajeen suuruutta ei ole koko maassa voitu kunnolla ennakoida. Vaje on maakunnan pienin.
20.11.2019
Kyläsali koululle
Liperin kunta vuokraa koulukeskuksen kuntosalin yrittäjälle, päätettiin kunnanhallituksessa maanantaina. Liperin Kyläsali muuttaa koulukeskuksen yhteydessä olevalle kuntosalille vuoden alussa.
20.11.2019
Yhdistyksille sihteeri pilottina?
Parasta Rääkkylää -hankkeen kautta suunnitellaan yhteisen sihteerin palkkaamista eri yhdistyksille. Projektin taustalla on useampaa järjestöä vaivaava sihteeripula, johon etsitään ratkaisua pilottimallilla.
20.11.2019
Lämpöinen lahja

Liperiläiset eskarilaiset saavat tällä viikolla villasukat – kiitos seurakunnan ahkerien talkoolaisten.
19.11.2019
Junioripäällikkö tuli tuttuun seuraan

Junioripäällikkö Tuukka Martikaisen työhön kuuluu seuratoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen. Juvan kasvatti tuli mielellään tuttuun seuraan. Tiedä vaikka, että hänet nähdään miesten joukkueessa myös kentällä.
19.11.2019
Itsenäisyyttä juhlitaan kolmannen kerran

Rääkkylä-päivää vietetään nyt kolmatta kertaa. Marraskuun 25.päivä kohosi kekälekunnan teemapäiväksi kariutuneen kuntaliitostaistelun lopputuloksen varmistuttua kyseisenä päivämääränä vuonna 2016.
19.11.2019
Leipomon vuokra puolitettiin
Kotileipomo Isabellan yrittäjä Leila Sallisen pyyntö yrittäjätalon leipomotilan vuokran huojennuksesta hyväksyttiin Rääkkylän kunnanhallituksessa.
19.11.2019
Koulu-uupumus lisääntynyt tytöillä

Liperiläisten yläkoululaisten koulu-uupumus on lisääntynyt. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koulukyselyssä muistutetaan, että opiskelu-uupumus kehittyy jatkuvan koulutyöhön tai opiskeluun liittyvän stressin seurauksena.

