Mummot vierailivat nuokkareilla

Kuluva valtakunnallinen Vanhusten viikko käynnistyi Liperin osalta maanantaina kolmessa eri taajamassa. Kirkonkylällä pidettiin muistelupäivä kirjastolla, jossa jutusteltiin muun muassa siitä, että millaista elämä on aiemmin ollut Liperissä. Viinijärvellä ja Ylämyllyllä puolestaan järjestettiin niin sanotut mummonuokkarit nuorisotaloilla.

Vanhaa tavaraa ja uusia kujeita

Leipäpäivien yhteydessä järjestettiin nyt myös Hakoja, tonkkia ja veteraanikoneita -tapahtuma. Se on ennen järjestetty erillisenä tapahtumana kesällä. Syksyyn siirtyminen toi mukanaan niin hyviä kuin huonojakin puolia.

Lykkyä Suomi-hittien sävelmin

Ensi lauantaina järjestetään Liperin koulukeskuksella jälleen Lykkyä-konsertti. Konsertteja on järjestetty joka toinen vuosi vuodesta 2010 alkaen. Tänäkin vuonna tapahtuman tuotot ohjataan liperiläisten peruskoulun päättäneiden nuorten harrastusstipendeihin.

Pulla Pulju myyntiin, toiminta Viinijärven kylällä jatkuu

Viinijärvellä sijaitseva leipomo-kahvila Pulla Pulju on myynnissä. Yrittäjät Armi Ikonen ja Hanne Tolonen kertovat, että he haluavat tehdä kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen välillä jotakin muuta. Kaksikko korostaa, että toiminta jatkuu ennallaan siihen asti, kunnes uusi yrittäjä tai yrittäjät ovat löytyneet.

Nälkäpäiväkeräys tuotti tutusti

Liperin ja Rääkkylän alueen Nälkäpäiväkeräys sujui jokseenkin tavalliseen tahtiin. Osastoista arvioitiin, että keräystuotot olivat ennallaan. Rääkkylässä jäätiin hieman alle viimevuotisen tuoton.

Martat mukana muonitusharjoituksessa

Mattisenlahden ja Honkavaaran marttayhdistykset ottivat osaa Muru-hankkeeseen syyskuun viimeisellä viikolla. Hanke on jo vuosia pyörinyt Marttojen valtakunnallinen muonitusosaamishanke. Yhteisöllisessä hankkeessa varaudutaan kyläyhteisöjen muonitusosaamisen vahvistamiseen häiriötilanteissa.

Leipäpäivästä jäi hyvä maku

Liperin Leipäpäivä, ja samassa yhteydessä järjestetty Hakoja, tonkkia, veteraanikoneita -perinnetapahtuma, keräsi järjestäjän arvion mukaan yli 4000 kävijää Liperin koulukeskuksen ja Tähkä-maaseutumuseon alueelle. Koulukeskusta ympäröivät parkkialueet olivatkin ajoneuvoja pullollaan.

Porkkanaviesti kirmaistiin taas Rääkkylässä

Rääkkylän jokasyksyinen porkkanaviesti pingottiin tai käveltiin taas syyskuun viimeisenä perjantaina. Kuntakeskuksen keskeiset pari korttelia kierrettiin ravakasti ympäri. Lähtö ja maali sijaitsi nuorisotalon vieressä. Mukana oli yhdeksäntoista joukkuetta.

Unessa kolmasosa elämää

Koska ihminen nukkuu yleensä noin kahdeksan tuntia vuorokaudessa, vietämme lepoasennossa noin kolmasosan elämäämme. Unen laadulla on suuri merkitys toimintoihimme ja terveyteemme.

Liperin Hevosystäväinseuralla puitteet kunnossa

Liperin Hevosystäväinseuralla on menossa parhaillaan juhlavuosi. Seuran satavuotisjuhlavuonna on jo pidetty juhlaravit ja parhaillaan on myös tekeillä  historiikki toiminnasta.  Puheenjohtaja Rauno Pitkänen ja historiikin tekijä Auli Rouhiainen kertovat, että monikymmensivuinen kirja ilmestyy ensi vuonna.

Kortteliliiga vyöryi Ylämyllylle

Ylämyllylle kokoontui viime viikon torstaina satamäärin pieniä palloilijoita kannustusjoukkoineen, kun alueen Kortteliliigan turnaus järjestettiin Paloaukealla.

NiemU pysyy Kolmosessa, valmentaja jatkamassa

Niemisen Urheilijat kävi varmistamassa vierasvoitolla jalkapallon kolmosdivisioonan paikan ensi kaudeksi.  Joukkue voitti jyväskyläläisen Komeetat maalein 2-1. NiemU:lle kertyi sarjassa 18 pistettä. Karsija Keltikiin eroa kertyi lopulta kuusi pistettä.

Harrastekokeiluna robottien rakentaminen ja ohjelmointi

Harrastamisen Suomen mallin -kerhot käynnistyivät jälleen Liperissä. Mallin tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle matalan kynnyksen harrastamisen paikka koulupäivän yhteydessä. Liperissä kerhoja järjestetään jokaisella koululla.

Uusi vapaa-aikaohjaaja aloitti elokuussa

Julia Vuojolainen aloitti elokuun puolessa välissä Liperin kunnan uutena nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajana sekä harrastekoordinaattorina. Joensuussa asuvalla Vuojolaisella tällä hetkellä määräaikainen työsopimus ensi vuoden heinäkuun loppuun saakka. Noin neljän viikon työrupeaman jälkeen hänen toiveissaan olisi, että pesti jatkuisi pitempäänkin.

Valtionosuudet romahtavat Pohjois-Karjalan kunnissa

Uusimmat valtionosuuslaskelmat ensi vuodelle ovat karua luettavaa Pohjois-Karjalassa. Liperissä peruspalveluiden valtionosuuksiin ennakoidaan tällä hetkellä 2,5 miljoonan euron heikennystä ensi vuoden alusta alkaen. Todellisuus voi olla jopa tätä huonompi.

Lauantaina juhlittiin kansallissoitintamme

Suomen ensimmäistä Kanteleen päivää juhlistettiin viime lauantaina. Päivän kunniaksi Rääkkylässä Villa Ruusulassa järjestettiin tapahtuma, jossa oli vahvasti esillä paikallinen kanteleosaaminen. 

Ylämyllyn Honkahoviin odotetaan asiakkaita etuajassa

Ylämyllyn Honkalammelle vuoden verran rakenteilla ollut palvelukoti Honkahovi odottaa enää asukkaita. Pääurakoitsijana on toiminut Lapti Oy. Rakennuttajana on Suomen Asunto ja Hoiva. Palvelukodissa on 30 asukaspaikkaa ja sen ylläpidosta vastaa Pohjois-Karjalan hyvinvointialue eli Siun sote.

Rääkkylän kunnantalolle rakennetaan perinnetilaa

Rääkkylän kunnantalon alakertaan rakentuu perinnetila, jonka kokoamisesta vastaa Sotien 1939-1945 Rääkkylän perinnetoimikunta. Tällä hetkellä perinnetilassa on esineistöä rääkkyläläiset sukujuuret omaavan Antti Maunukselan omasta kokoelmasta.

Kappeliseurakuntien lakkauttamisen taustalla lakimuutos

Rääkkylän kappeliseurakunnan lakkauttaminen sai hyväksynnän Kiteen seurakunnan kirkkoneuvostolta. Seuraavaksi asia etenee kirkkovaltuuston käsiteltäväksi. Valtuuston hyväksynnän jälkeen kappeliseurakunnan lakkautuminen astuisi voimaan heti ensi vuoden alusta alkaen.

Kyösti Hämäläinen pureutui paikannimiin

Ylämyllyllä asuva Kyösti Hämäläinen julkaisi tänä vuonna jo neljännen omakustannekirjan, joka kertoo tällä kertaa Liperin ja Kuusjärven/ Outokummun alueen paikannimistä. Hän on otsikoinut kirjan nimellä Mitä kylät, tilat, talot kertovat.

Yllätys kotivoitolla kolmanneksi

Ylämyllyn Yllätyksen miesten nelosdivisioonan joukkue nousi sarjataulukossa kotivoitolla kolmanneksi. Paloaukean tekonurmella kukistui kuopiolainen KJK maalein 5-3.

Kirkonkylällä koti- ja kouluväki kohtasivat

Valtakunnallista Kodin ja Koulun päivää vietetään syyskuun 29. päivä. Liperin koulussa kirkonkylällä otettiin päivään muutaman viikon varaslähtö, kun oppilaiden vanhemmat pääsivät tutustumaan huollettaviensa opiskeluun viime perjantaina.

Teinille viestissä hopeaa, Kirmulalle pronssia

Liperiläinen suunnistaja Marika Teini voitti viime viikonloppuna sunnuntaina hopeaa suunnistuksen SM-viesteissä Hollolassa. 

Liperiläiselle Aapeli Piiroiselle jälleen menestystä SM-kisoissa

Elokuussa ampumajuoksun SM-kisoissa kultaa voittanut liperiläinen Aapeli Piiroinen menestyi hienosti viikonloppuna rulla-ampumahiihdon suomenmestaruuskisoissa Imatralla. 

Lähiruoan arvostus on säilynyt korkealla

Viime lauantaina valtakunnallinen Lähiruokapäivä oli isosti esillä Liperissä sekä Rääkkylässä. Kyseinen päivä oli Liperin ja Heinäveden kuntien yhteisen Lähiruokaretki-hankkeen päätapahtuma. Tapahtumarikkaaseen päivään oli yhdistetty Liperin, Rääkkylän ja Heinäveden alueella lähiruoan lisäksi myös Syyään ja saunotaan -hankkeen osalta sauna- ja saunaruokaperinnettä. 

Kilpaleipä leivo! – Mervi Turunen kannustaa osallistumaan leipäkilpailuun

Liperiläinen eläkkeellä oleva leipuri Mervi Turunen kannustaa osallistumaan Leipäpäivän leiväntekokilpailuun, jossa on tällä kertaa kaksi sarjaa: ruisleivät ja muut leivät. Turunen muistaa kuinka hän osallistui Leipäpäiviin myymällä ensin omia tuotteitaan.

Lappalaisten maatilayhtymällä puidaan viimeisiä peltoja

Eero ja Markus Lappalaisen maatilayhtymällä Tutjussa puitiin hieman ennen syyskuun puoliväliä viimeisiä peltoja. Kauraa, rypsiä, ohraa ja hernettä viljelevällä tilalla Lappalaiset arvelivat, että poutajakson jälkeen syyskuun toisella ja kolmannella viikolla kesän sato olisi puitu.

Rääkkylän kirjaston näyttelytila kovassa käytössä – Lukutabletista löytyy iso liuta sanomalehtiä

Rääkkylän kirjaston näyttelytilassa on vuoden aikana esillä useiden taiteilijoiden teoksia. Näyttelytilassa olevat teokset vaihtuvat noin kuukauden välein eivätkä tilan seinät juuri koskaan ole tyhjillään.

Vilho Varis poltti tiiliä ja korjasi sähkölaitteet

Liperiläinen Vilho Varis vietti tällä viikolla 90-vuotissyntymäpäiviään ystävien ja pikkusiskon ympäröimänä.  Saimi ja Vilho ovat erityinen kaksikko, sillä kumpaisellakaan ei ole omaa perhettä. Sisarukset asuivat eläkevuosia kotipaikallaan Siansuolla kahdeltaan ennen isoveljen muuttoa Iltaruskon asumisyksikköön viime talvena.

Keski-Karjalan seurakunta hyväksytty suunta – Rääkkylän kappeliseurakunta jäänee historiaan

Kiteen seurakunnan kirkkoneuvosto käsittelee ensi tiistaina kappeliseurakuntien lopettamiseen liittyvän esityksen. Rääkkylän ja Kesälahden kappeliseurakuntien lakkauttamisesta lopullisesti päättää Kiteen seurakunnan kirkkovaltuusto.

Aamupuuroa eri ikäryhmien kesken

Liperin seurakunta tarjoili keskiviikkona aamupuuroa Ylämyllyn seurakuntatalolla. Puurokattila höyryää syksyn ajan keskiviikkoaamuisin joka toinen viikko. Puuron lisäksi, aamupalastelijoille oli tarjolla muun muassa sämpylöitä mehun ja kahvin kera.

Rääkkylässä avattiin eteiskirjasto päiväkotiin

Rääkkylän kirjastossa alkoi elokuussa Aluehallintoviraston rahoittama Lukeva perhe -hanke. Hanke jatkuu ensi vuoden kevääseen saakka. Hankkeen yhtenä tavoitteena on kartoittaa paikallisten lapsiperheiden toiveita kirjastopalvelujen kehittämiseksi. Lisäksi hankkeen tavoitteena on innostaa lapsiperheitä yhdessä lukemiseen sekä kannustaa aloittamaan kirjastopolku heti lapsen synnyttyä.

Kynsistudio avautui Liperin kirkonkylälle

Satu Toivanen on monille liperiläisille tuttu muun muassa entisen Grilli-Kahvio Sisun yrittäjänä. Hän avasi syyskuun alussa kynsistudion Liperin kirkonkylälle.

Raita Joutsensaari täyttää tasakymmeniä

Tulevana viikonloppuna kuusikymmentä vuotta täyttävä Raita Joutsensaari on monelle rääkkyläläiselle tuttu henkilö. Hän on työskennellyt Rääkkylän kunnan palveluksessa erilaisissa tehtävissä kolmisenkymmentä vuotta.

Kaatamon alueella halutaan parantaa vesistön tilaa

Kaatamo-Risti -alueen vesistöillassa kävi selväksi, että alueen asukkaat haluavat pitää huolta vesistön tilasta ja parantaa järvien, lampien ja virtaavien uomien tilaa vielä paremmaksi. Teatteri- ja kylätalolla järjestetyssä tilaisuudessa oli mukana vajaat parikymmentä kyläläistä. 

Anni Kaipainen tähtää maailmancupiin Liperin väreissä

Onpa sitten kesähelle, syyssade tai heleä pakkanen, kilpaurheilussa treenataan vuodenajasta ja lajista riippumatta. Oman työnsä ohella huipulle tähtäävä hiihtäjä Anni Kaipainen odottaa jo jännityksellä kahden kuukauden päästä koittavia ensimmäisiä kilpailuvetoja ladulla. Uutta on, että hän suksii tulevana talvena Liperin väreissä.

Myllypuro raivattiin lohille houkuttelevaksi nousta

Kuoringan, Viinijärven ja lampialueen purojen koluaminen on tuottanut iloisia uutisia, kun opiskelija-harjoittelija Kerkko Kivistö onnistui kaksi vuotta sitten kuvata Myllypurosta taimenen. Se uiskenteli kirkkaan veden virtaamassa muutamia satoja metrejä Myllylammesta yrittäen kivuta kohti lampea.

Monen toimen miehelle lisää ikävuosia

Rääkkyläläinen Ari Vaittinen tunnetaan monen toimen ja harrastuksen miehenä. Maatalous on vaihtunut metsätalouteen ja mökkitalkkarin töihin. Kuusikymmentä vuotta tällä viikolla täyttävä Vaittinen on ollut mukana myös metsänhoitoyhdistystoiminnassa ja Rääkkylä-Seuran hankkeissa.

Miika Kirmulalle SM-kultaa

Liperiläinen suunnistaja Miika Kirmula voitti viime viikonloppuna suunnistuksen Suomen mestaruuden pitkällä matkalla Enossa käydyissä kilpailuissa.

ViU:n D-tytöille aluemestaruus

Viinijärven Urheilijoiden D-tytöt voittivat viime viikonloppuna Viinijärvellä lopputurnauksessa pesäpallon Itäisen alueen mestaruuden. Loppuottelussa oli vastassa Jyväskylän Kirittäret, jonka viinijärveläiset kukistivat  jaksovoitoin 1-0. Ensimmäinen jakso meni ViU:lle 9-7 ja toinen päättyi 5-5 lukemiin.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.