Rompepäivät pullisteli väenpaljoudesta

Pohjois-Karjalan Automobiilikerhon jo vuosikymmeniä Ylämyllyllä järjestämä Susirajan rompepäivät keräsi tällä kertaa todella runsaasti myyjiä ja vierailijoita Myllyn Wanhat Autot -automuseon pihalle. Kerhon puheenjohtaja Jukka Huovinen totesi, että he myivät yli sata myyntipaikkaa täyteen jo viikkoja sitten.

Honkalammella työstettiin innolla Ropeen hyppynaruja

Honkalampi-keskuksella järjestettiin torstaina Job Shadow Day eli työnvarjostuspäivä, joka on teemapäivä henkilöille, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä.

Hyvä ja puhdas koulu sekä monitoimitila

Viinijärven siirtokoulun tiloissa pidettiin viime torstaina tilaisuus, jossa uuden koulun tulevat käyttäjät, opettajista oppilaisiin ja vanhemmista järjestöjen edustajiin saivat kertoa mielipiteensä alustavien suunnitelmien perään. Kuulolla olivat hyvinvointijohtaja Riitta Lappalainen, tekninen johtaja Jouni Pekonen, suunnitteluarkkitehti Pauli Nuutinen, vapaa-aikapäällikkö Reetta Partanen ja koulunjohtaja Katja Ruotsalainen.

Rääkkylään suunnitellaan uutta ulkoilureittiä

Rääkkylään Piimälahden ja Rasivaaran maastoon selvitellään ja suunnitellaan omaa ulkoilupolkureittiä. Rääkkylän kunta, Syyään ja saunotaan -hanke sekä Rasivaaran Nuorisoseura järjestivät viime viikonloppuna suunnittelutilaisuuden, jossa puntaroitiin erilaisia reittivaihtoehtoja Piimälahden poluille.

Eero Reijonen ja Kirsi Koppinen puheenjohtajiksi

Eero Reijonen (kesk.) jatkaa Liperin kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kunnanvaltuusto vaihtoi vaalien jälkeen tehdyn sopimuksen mukaisesti kahden vuoden jälkeen kunnanhallituksen puheenjohtajaa. Puheenjohtajuus siirtyi kahdeksi vuodeksi Kirsi Koppiselle (kesk.). Sanna Rissanen (sd.) siirtyi valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi. Juha Kosonen (kok.) jatkaa valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana.

Savonselkä käynnisti kesän vetouistelucupin

Aurinkoisen viileässä säässä aloitettiin lauantaina tämän kesän vetouistelun Pohjois-Karjala Cup. Liperin satamasta kiirehti vesille 22 venekuntaa Savonselkä-uistelussa, joka on aiemmin koonnut paljon suurempia osanottajamääriä.

Kissojen lumo vei mennessään

Liperin Ylämyllyllä asuvan Johanna Toropaisen omakotitalon katolle katsoessa pitää joskus hieraista silmiään, sillä siellä saattaa kiipeillä yllättävän isokokoinen kissa. Maine coon -kissat ovat rodultaan maailman suurimmat, ja niitä Toropaisella asuu kotona tällä hetkellä neljä ja sijoitettuna useampi.

Kukat eivät hellittäneet Satu Kuokkasen ajatuksista

Liperin Salokylällä tänä keväänä avattu uusi puutarha hehkuu väreissä. Kauniita kukkia ja muita kasveja on sekä 300 neliön kasvihuoneessa että ulkona. Kotinsa pihapiiriin Saduntarhan perustanut Satu Kuokkanen pohtii, että ei kuitenkaan päässyt kukista yli, vaikka välillä sulkikin ajatuksen pois.

Talkoolaisia muistettiin konsertilla ja kahvilla

Liperin ikäihmisten neuvosto ja kunta muistivat iäkkäämpien kuntalaisten eteen tehtyä talkootyötä ja talkoolaisia. Kahvittelun lisäksi tarjolla oli Pauli Pietikäisen konsertti. Liperiläinen Pietikäinen on osallistunut viime vuosina lukuisiin laulukilpailuihin. Hänen tasokas esiintymisensä oli osallistujien mieleen.

Nuoret kuuntelivat Mika Törröä tarkalla korvalla

Ylämyllyn nuorisotalolla kuunneltiin tarkkaan ja opiksi ottaen voimamies Mika Törrön tarinaa elämän edesottamuksista ja parannuskeinoista. Viitenä vuotena peräkkäin Suomen vahvimman miehen kilpailun voittanut 44-vuotias Törrö osallistuu tänäkin vuonna useisiin voimamittelöihin.

Myllypuoti Kirsti Lukkarisen omistukseen

Liperin kirkonkylässä entisellä Myllyn alueella toimiva Myllypuoti siirtyy kesäkuun alussa liiketoimintakauppana Kirsti Lukkarisen omistukseen. Puotia pyörittänyt Anne Vänskä keskittyy Myllyn alueen kehittämiseen. Vänskä on alueen ja sen rakennukset, lukuun ottamatta Maitosuomen aluetta, omistavan Aavakax Oy:n osakas.

Kahvinruskea kuppila avaa kesäkuussa kirkonkylällä

Ei mene aikaakaan, kun Liperin kirkonkylän raitilla tuoksuu taas kahvi ja tuore pulla. Kahvila Mocca avaa pienen tauon jälkeen ovensa uuden omistajan voimin.

ViU kaatoi Kiteen suomensarja-avauksessa

Viinijärven Urheilijoiden naisten suomensarjajoukkue aloitti vakuuttavasti sarjakauden tiistai-iltana kotikentällä. Paikallisottelussa kaatui Kiteen Pallo -90 jaksoin 2-0 (6-1, 9-5). Kotijoukkue oli numeroidenkin perusteella selvästi tehokkaampi sisäpelissä.

”Päivät myin, yöt tein Kupilkaa”

Ollilan tuvalla Mattisenlahdessa pidettiin ensimmäiset Kupilka-päivät alkuviikosta. Mukana oli myös paikkaa isännöivä Kari Kuisma, jolle parin päivän tapahtuma oli samalla jäähyväiset Kupilkalle.

Kunta ostanee osan myllyalueesta

Liperin kunnasta on tulossa yksi Kirkkolahden rannalla sijaitsevan myllyalueen toimijoista. Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi sopimusjärjestelyjä, joiden mukaan kunta muun muassa ostaa lämpökeskuksen tontin. Kokonaisuuteen liittyy useita muitakin sopimuksia, joissa osapuolena on lämpölaitoksen rakentanut ja lämpöä myynyt Nevel Oy.

Liperin kunta: VisitKarelia Oy:n toiminta alas

Liperin kunnanhallitus otti kantaa maanantain kokouksessaan maakunnan yhteisen matkailuyhtiön tulevaisuuteen. Kunnanhallitus ilmaisi tahtotilanaan, että VisitKarelia Oy:n toiminta lopetetaan selvitystilamenettelyn kautta.

Viritetyt mopot kalliita perheille

Viikonloppuna poliisin erityisen valvonnan kohteena olivat mopot mönkijät. Poliisi piipahtikin perjantaina Ylämyllyn yläkoululla ratsaamassa kaikki opinahjon pihalle ajetut kulkupelit kesken oppituntien.

Liperin Ahonkylään harvinainen suojelupelto

Luonnonperintösäätiö hankki omistukseensa noin kymmenen hehtaarin peltoalueen Liperistä Ahonkylästä. Alue on linnustollisesti merkittävä tulvapeltoalue. Suomessa suojeltuja peltoalueita on harvassa. Yleensä suojelualueet ovat metsiä.

Nuorten paikka arviointiin

Liperin kunnanhallitus linjasi maanantain kokouksessaan, että nuorten paikan sijaintia on tarkasteltava uudelleen. Suunnitelmat on tehtävä kaavaprosessin kautta. Tällöin selvityksiä ja kuulemisia tehdään virallisen kaavan mukaan niin nuorten kuin asukkaidenkin kanssa.

Liperin kunta tavoittelee tänä ja ensi vuonna miljoonasäästöjä

Liperin kunta aloittaa jo tänä vuonna mittavat talouden sopeuttamistoimet ja jatkaa niitä ensi vuonna. Kunnanhallitus käsitteli sopeuttamista maanantaina tämän vuoden osalta.

Tuomas Riissanen uusi voittonsa Kevät-Myllyssä

Liperin Ylämyllyllä asuva Tuomas Riissanen odotteli tyynen rauhallisena Kevät-Myllyssä oman luokkansa starttia Ylämyllyn moottoriurheilukeskuksen varikolla sunnuntaina. Radalla rauhallisuus oli tipotiessään, sillä 33-vuotias Riissanen kaasutteli Fordillaan vakuuttavaan voittoon EVK- eli etuveto/kardaaniluokassa.

Ilmiö Niemisestä näkyy ja kuuluu – Myös Kolmosen sarjakärki koki sen

Niemisen Urheilijat pelasi historian ensimmäisen kotipelinsä miesten jalkapallon Kolmosessa viime lauantaina. Varsinkin viime kauden loppupuolella nousua Kolmoseen raivanneen seuran kotipeleissä kävi sarjatasoon nähden huomattava määrä katsojia. Joissakin pöytäkunnissa puhuttiin jo Niemis-ilmiöstä.

Niilo Vunneli vartioi talvisodassa Viinijärvellä

Impilahdelta Laatokan pohjoisrannalta kotoisin oleva Niilo Vunneli täytti toukokuun alkupuolella sata vuotta. Ikä ei veteraania paina, mutta jalat tahtovat jo vähän reistailla. Vunneli oli kuitenkin joulukuun alussa vuonna 1939 kuusitoistavuotiaana vetreässä kunnossa.

Yllätys hävisi taistellen liigajoukkueelle

Ylämyllyn Yllätyksen naisten joukkue hävisi helatorstaina kotikentällään tiukan haastamisen jälkeen ONS:lle maalein 1-5. Kyse oli Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelusta, jossa arpa oli heittänyt liperiläisille vastaan Kansallisen liigan joukkueen Oulusta. Yllätys pelaa Kolmosessa, joten tasoeroa oli odotettavissa ennakkoarvioiden mukaan.

Paksuniemen tienvarsipaikoitusten rakentaminen odotustilassa

Rääkkylässä Myllymeijerin rakennuksen ja Paksuniemen satamaravintola piha-alueelle saatiin viime viikolla asfalttipinta. Paksuniemen logistiikkahankkeessa seuraavana vuorossa on tienvarsiparkkien tekeminen Paksuniementien reunaan. Tienvarsiparkkien osalta töiden aloitus ei ole vielä selvillä.

Siikasalmella touhukas torstai

Siikasalmen kristillisellä koululla Liperissä helatorstai oli täynnä toimintaa sekä sisällä että ulkona. Taivaalta välillä ropsahtaneet viileät vesipisarat eivät kolmetuntista menoa haitanneet. Kaikkiaan avoimien ovien tapahtumassa kävi vajaat 200 ihmistä.

Maan antimille annettiin siunaus Rääkkylässä

Tulevan kesän sadonsiunaus annettiin Rääkkylässä vihmakasta ja vettä tihkuvassa kelissä viime keskiviikkona. Toukosiunaus suoritettiin Oravisalossa Tero Tolvasen ja Jaana Nikkilän Sikiönmäen luomutilalla. Perinteisesti suvivirrellä käynnistetty tilaisuus keräsi luomutilan pihapiiriin reilu 50 osallistujaa.

Rääkkylä vastustaa Siun soten suunnitelmia

Rääkkylän kunta vastustaa jyrkästi Hyvinvointialue – Siun soten palvelustrategialuonnoksessa ja palveluverkkoskenaariosta esitettyjä vaihtoehtoja sotepalvelujen keskittämisestä. Siun soten esittämissä suunnitelmissa Rääkkylästä loppuisi osa perusterveydenhuollon palveluista.

Maijan ja Matin yhteinen onni on kestänyt läpi ajan

Virkeä Luostarisen pariskunta Liperin Papelonsaarella kapsahtaa toistensa kaulaan yhtä kauniisti kuin aikanaan 1950-luvulla. Enossa syntynyt, Valtimolla asunut ja sota-aikana evakossa mummonsa ja ukkinsa kanssa Suomen länsirannikolla ollut ruskeasilmäinen neitonen tuli opiskelemaan Siikasalmen maamieskouluun Liperiin 1950-luvun puolivälissä. Papelonsaarelainen Matti Luostarinen oli käynyt vastaavan koulun hieman aiemmin.

Maakuntapäivän tapahtumissa lähdetään liikkeelle

Tänä vuonna Pohjois-Karjalan maakuntapäivänä haetaan hyvinvointia ja huvia liikunnasta. Maakuntaliitto haki tapahtumien toteuttajia tarjouskilpailun kautta. Maakuntaliiton raati valitsi 29 ehdokkaasta 15 tapahtumaa, joille myönnettiin järjestelyihin 3 300 euroa.

Pihapelejä liikkumisen iloksi

Unelmien liikuntapäivään Ylämyllyn Honkalammelle kokoontunut joukko tiesi liikkumisen hyödyt ja ilot. Kyse on Suomen olympiakomitean koordinoimasta päivästä, jota Honkamontulla vietettiin Liperin ikäihmisten neuvoston vetämänä.

Kalankäsittely jatkuu Paksuniemessä

Kontion Kalan toimitusjohtaja ja kalastaja Jere Ikonen kertoo, että yrityksen kalanjalostuslaitos Rääkkylän Paksuniemessä jatkaa toimintaansa talvitauon jälkeen. Kalankäsittelyä tekevät Jere ja Miika Ikonen sekä yksi työntekijä.

Taitaja-kultaa Liperiin

Liperiläinen Lauri Olkkonen voitti viime viikolla joensuulaisen parinsa Leevi Karvisen kanssa kultaa Taitaja2023-kilpailussa, jossa ammattiin opiskelevat mittelivät paremmuudesta omissa ammattialoissaan.

NiemU:lle puskurilaina, Kihaukselle euronippu

Rääkkylän kunnanhallitus myönsi Niemisen Urheilijat ry:lle puskurilainaa jalkapallokentän ja ympäristön kohentamiseen sekä Niemisen urheilutalon remonttiin.

Yritysvierailuja pitkin ja poikin Liperiä

Liperin kunnan yrityspalvelut, työllisyyspalvelut, Business Joensuu ja TE-keskus järjestivät toukokuun alkupuolella Mitä kuuluu yrityksille -kampanjan, jossa kyseltiin yritysten kuulumisia ottamalla niihin yhteyttä ja pitämällä kolmessa taajamassa tapaamistilaisuudet.

Elämänpuu-animaatio menestyi kulttuurikilpailussa

Liperiläisen opiskelija Annamari Puustisen animaatio sai kunniamaininnan valtakunnallisessa kulttuurikilpailussa SAKUstars, joka järjestetään Suomessa vuosittain kaikille ammattiin opiskeleville.

Superia, suomensarjaa, paljon junioreita – Viinijärven Urheilijoilla edessään vauhdikas kesä

Viinijärven Urheilijoilla tulevan kesän pesäpallohuumaa vauhdittavat B-tyttöjen superpesisottelut, naisten suomensarjan mittelöt sekä vilkas junioritoiminta. Junioririntamalla ViU elää ainutlaatuisia aikoja, sillä seura on saanut ensimmäistä kertaa tyttöjoukkueet kaikki ikäluokkiin G-tytöistä alkaen.

Äitien lauluissa soi toive rauhasta

Ylämyllyn yläkoululla harva silmänurkka säilyi sunnuntaina kostumatta, kun Ukrainan äidit -hyväntekeväisyyskonsertissa laulettiin herkästi äideille sekä vahvasti rauhan puolesta. Runo- ja laulumaailma ry:n järjestämä tilaisuus kokosi paikalle puolisentoistasataa kuulijaa keskellä kaunista äitienpäivää.

Luovissa opitaan käytännönläheisesti

Luovin ammattiopistossa Liperin Käsämässä lopetellaan toiseksi viimeistä lukuvuotta. Syksyllä 2024 opiskellaan jo uusissa tiloissa Joensuussa.

Paavo Koposella menossa viimeinen pellonraivaus

Viinijärven taajaman kohdalla, Kuopiontien varrella, on ohikulkijoita ihmetyttänyt puiden kaataminen, kantojen raivaus ja nyt viimeisimpänä jo lähestyvä maanmuokkaus – tuiki harvinaista pellonraivausta tekee Paavo Koponen.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.