Pienten koulun toiminnanjohtaja on valittu

Viinijärvellä asuva Marketta Kuikka aloittaa toukokuun alussa Pienten koulu ry:n toiminnanjohtajana. Lukuisten liperiläisten yhdistysten perustama yhdistys- ja yhteisötalo sijaitsee kirkonkylällä Tutjuntien varrella entisessä alakoulukiinteistössä.

Käsämäntien kolariautossa oli onnettomuushetkellä toisen auton kilvet

Poliisilla ei ole vielä tiedossa, kuka ajoi Käsämäntien onnettomuusautoa. Henkilöauto oli ajautunut ulos tieltä varhain sunnuntaiaamuna tai jo edellisen yön aikana.

Luhtapuistossa tehdään kunnostustöitä – Pro Liperin puheenjohtaja näkisi ilomielin kunnan osallistuvan kustannuksiin

Pro Liperi ja liperiläiset maanrakennusalan yrittäjät tekevät parhaillaan kirkonkylän Luhtapuistoon esteetöntä kulkureitin laajennusta. Uutta väylää tehdään Vainolammen koillispuolella, jossa on sijainnut ränsistänyt pitkospuuosuus.

Käsämäntien onnettomuusautosta myös tuulilasi rikki – katso kuvat

Käsämäntien ulosajossa vaurioitunut auto on varsin huonossa kunnossa. Kopolan kohdalla tapahtuneen onnettomuuden myötä maassa on öljyjäämiä ja lasin siruja.

Yhteissoittokantele on osallistava soitin

Soitinrakentaja, yrittäjä Hannu Koistinen on kehittänyt maailmanlaajuisen innovaation: yhteissoittokanteleen.

Ketään ei saa jättää yksin

Kontiolahdelta kotoisin olevan, Kajaanin kaupunginteatterissa näyttelevän, Janne Kinnusen esitys koulukiusaamisesta veti 7 F -luokan oppilaat hiljaiseksi Liperin yläkoulussa. Väkevä, Kinnusen omiin kokemuksiin, perustava esitys jätti paljon ajateltavaa koululaisille.

Kuuttien suojelu on tällä hetkellä vastuullisten kalastajien käsissä

Asetus Saimaan keväisistä kalastusrajoituksista on viivästynyt. Valtioneuvoston riitaisuuden vuoksi kalastusrajoitusasetus saimaannorpan suojelemiseksi ei tullut voimaan 15. huhtikuuta. Viranomaiset vetoavat nyt kansalaisiin, että verkot pidettäisiin naulassa.

Pelastusoperaatio kesti neljä tuntia – Jää petti hirven ja pelastajan alta

Liperin ja Viinijärven palomiehillä oli torstaina aamupäivällä raskas työrupeama, jonka päätteeksi eläinuhri jouduttiin lopettamaan. Asemamestari Paavo Karvinen varoittaa ihmisiä kuvailemalla jäätilannetta ihan hirveäksi.

Selviävätkö suvun salat?

Liperiläinen Tomi Lappalainen aloitti sukututkimukseen perehtymisen varsinaisesti pari vuotta sitten, vaikka serkkupoika olikin asiaan innostanut jo vuosia aikaisemmin.  Alkusysäyksen antoi myös paikkakunnan menneisyyden tiedostaminen.

Lapset ovat nopeita sopeutumaan

Moni pieni taapero ei tiedä elämästä ennen koronaa. Moni sosiaalista kanssakäymistä harjoitteleva tenava ei muista aikaa, jolloin vieraita tavattiin ilman kasvomaskeja.

Kunnan äidillä on jo intoa palata töihin

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen palaa töihin torstaina pitkältä sairaslomalta. Mikkaselta leikattiin viime syyskuussa rintasyöpä.

Ainakin yksi kuutti on syntynyt näille vesille

Jänisselältä kaikuu vauvauutinen. Saimaannorpan vapaaehtoiset pesälaskijat ovat löytäneet varmasti ainakin yhden poikaspesän Liperin ja Rääkkylän välisiltä vesiltä.

Orvokkien ja hyötykasvien sesonkia odotellaan

Puutarha Multapussissa Liperin kirkonkylän tuntumassa odotellaan kevään sesongin alkamista. Tuula Juvonen kertoi vielä hiljaisena keskiviikkoaamuna, että pääsiäisenä avatussa liikkeessä odotellaan sesongin käynnistymistä ennen vappua ja viimeistään äitienpäivän tienoilla.

Liikenneonnettomuus Liperintiellä lähellä Ylämyllyä

Liperintiellä lähellä Ylämyllyä sattui kahden henkilöauton peräänajo keskiviikkona puolen päivän aikaan.

Rääkkylän vuokrataloyhtiön asuntokanta pienenee

Rääkkylän kunnan rakennustarkastaja Kalevi Harinen kertoo, että kunnan vuokrataloyhtiön asuntokanta on laskusuunnassa kysynnän vähentyessä.

Roukalahdella ja Ristissä halutaan jo näyttämölle

Roukalahden ja Ristin kesäteattereissa halutaan jo näyttämölle tulevana kesänä. Molemmissa teattereissa toivotaan koronan hellittävän otettaan rokotusten ja rajoitteiden avulla. Päätöksiä näytäntökaudesta tehdään Roukalahdella huhtikuussa ja Ristissä toukokuussa.

Nuottilammen tonteista tuli Liperin kuntaan 15 tarjousta

Huhtikuun 9. päivä päättynyt tarjouskilpailu Jyrin Nuottilammen alueen tonteista toi Liperin kuntaan viisitoista tarjousta.

Yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä

Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen on kirjoittanut artikkelin huhtikuussa ilmestyvään Luottamushenkilön käsikirjaan, joka on tarkoitettu nimensä mukaisesti kuntien luottamushenkilöille oppaaksi ja tueksi uuden valtuustokauden alla.

Rääkkylän kunta perustelee ryhmien perumista suosituksilla, joita ei ole

Rääkkylän kunta ilmoitti perjantaina verkkosivuillaan, että pitäjässä perutaan kaikki aikuisten liikunta- ja harrasteryhmät toistaiseksi Siun soten antamien suositusten takia. Siun soten torstaina kokoontuva tilannekuvatyöryhmä ei kuitenkaan tehnyt muutoksia suosituksiin.

Vauhtia ja vapautta siipipurjehduksessa

Siipipurjehdus on vauhdikas talvilaji, jossa mieli lepää.

Nuottilammen omakotitalotonteilla menekkiä

Liperin kunnan järjestämässä rakentajaillassa huhtikuun toisella viikolla selvisi, että Nuottilammen uusi asuinalue Jyrissä, aivan lähellä tekeillä olevaa yläastetta, kiinnostaa uusia asukkaita. Kaksi peräkkäin järjestettyä tilaisuutta keräsi toistakymmentä osanottajaa ja illan aikana jätettiin kaksi tonttitarjousta.

Googlen kuvausauto on liikkeellä näillä nurkilla

Googlen Street View -palveluun kuvia ottava auto on bongattu kuvaamassa.

Vammaisten lasten opetus siirtymässä kunnalle

Honkalampi-keskuksen koulu on vaihtumassa Siun sotelta Liperin kunnalle.

Viinijärven koulun sisäilma huolestuttaa vanhempia – Lapsella on oireita ja ne ovat todellisia – ”Emme tiedä enää, että mistä tutkia”

Viinijärven, noin 170 oppilaan, alakoulun sisäilman laatu huolestuttaa koulua käyvien lasten vanhempia. Annika Liuksen ensimmäisellä vuosiluokalla olevalle lapselle ilmaantuu koulupäivän aikana oireita, jotka helpottuvat kotona. Lius uskoo, että syy fyysisiin oireisiin löytyy Viinijärven koulurakennuksen huonosta sisäilmasta.

Lukemisen liekin ylläpitoa

Ylämyllyn koulun, Paloaukean yksikön erityisopettaja ja luokanopettaja Anri Kuivalainen tietää sattuneesta syystä hyvin, että huhtikuun yhdeksäs päivä on Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä, sillä päivä on myös hänen syntymäpäivänsä.

Viinijärvelle tulossa navettalaajennus

Pihattolaajennukseen haetaan lupaa tiistaina kokoontuvalta Liperin elinympäristölautakunnalta.

Vaalea hapanjuurileivonta houkuttaa kursseille – Poimi kotileipurin vinkit

Omin kätösin tehty, työläs mutta terveellinen. Vaalea hapanjuurileivonta on nyt in, sillä kotikeittiössä on aikaa opetella uusia villityksiä.

Hirvien määrään tarkennusta

Maataloustuottajien Keskusjärjestön tekemässä tutkimuksessa ja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan johtajan Harri Välimäen kannanotossa todetaan, että hirvikannan kokoa olisi edelleen tarkennettava alueellisesti paremmin. Tämä siitä syystä, että liian suuri hirvikanta aiheuttaa taimikkotuhoja ja ohjaa metsänomistajia istuttamaan männyn ja koivun sijasta kuusta.

Kansalaisopiston poikkeuksellinen kevät

Monen harrastusryhmän toiminta Joensuun seudun kansalaisopistossa on ollut alkuvuoden katkolla, kun lukukauden alussa tehtiin linjaus kurssien muuttamisesta etäopetukseksi.

Tältä näyttää Ylämyllyn uudessa koulussa–Katso kuvat!

Ylämyllyn uuden koulun rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Rakennustyömaan vastaava työnjohtaja Martti Särkelä on luottavaisin mielin myös tulevasta.

Lumihiutaleita pakkashangella

Leipomo-kahvila Pulla Puljussa on esillä keväiseen tapaan Joensuun seutuopiston taiteen perusopetuksen Viinijärven kuvataideryhmän oppilaiden töitä aina huhtikuun viimeiseen tiistaihin asti.

Taikametsän päiväkoti laajenee 161-paikkaiseksi

Liperin kunnan suurin varhaiskasvatusyksikkö Taikametsän päiväkoti laajenee entisestään. Ylämyllyn monitoimitalolla jo muutamia vuosia toiminut yksikkö valtaa koko kiinteistön remontin myötä.

Katso video: Odottamaton näky liperiläisen Kari Heiskasen pihalla

Liperiläisen Kari Heiskasen Leppälahdella sijaitsevaan pihapiiriin ilmestyi peloton viirupöllö viime viikon maanantaina. Pöllö kalusi Heiskasen pihalla vanhaa koiran kuljettamaa luuta.

Kolmen sukupolven kiinnostusta

Terttu Vornanen, Miso Juuti ja Jenna Juuti pohtivat, että kolmen sukupolven ehdokkuus yhdessä kunnassa ja vielä samassa puolueessa on melkoinen harvinaisuus. Kaiken lisäksi kolme ehdokasta asuvat vielä aika lähekkäin Käsämän suunnalla.

Esko Solaranta muistelee Viinijärveä lämmöllä

Viinijärveltä kotoisin oleva Esko Solaranta ei ole unohtanut kotipitäjäänsä Liperiä ja asuinpaikkaansa Taipaleenjoen rannalla Kuopiontien tuntumassa. Solaranta lähti töihin Lahden suuntaan jo 18-vuotiaana, mutta hän on vieraillut jatkuvasti Viinijärvellä.

Kaapo tuli taloon Pätkätassun kennelistä

Irma ja Markku Vottosen talossa Liperin Puromäessä on riittänyt vilskettä ja hoivaamista, kun yhdeksänvuotias karkeakarvainen mäyräkoira Topi sai seurakseen yhdeksän viikkoa vanhan Kaapon muutama viikko sitten.

Selvitimme, kuinka paljon liperiläinen ja rääkkyläläinen lottoaa keskimäärin vuodessa – ”Päävoiton suuruus vaikuttaa peli-innokkuuteen”

Lottoa pelaa koko Suomessa tavallisella kierroksella noin 800 000 suomalaista. Jättipottikierroksella pelaajamäärä voi nousta jopa 1,2 miljoonaan.

Tuomas Koskinen osti kolmannen sähköauton – Neljän euron latauksella ajaa Vantaalle

Ylämyllyläinen Tuomas Koskinen vaihtoi viime vuoden lopulla viimeisenkin pihapiirin nelipyöräisistä täyssähköautoon. Päätös hankkia joulukuussa hieman alle 50 000 euroa maksava Tesla nojaa ennen kaikkea taloudelliseen ajatteluun.

Käsämäntien verkkotyöt etenevät

Pohjois-Karjalan Sähkön jakeluverkon toimintavarmuuden kehittämistyöt näkyvät Liperissä parhaillaan Käsämäntien suunnalla. Alueella tehdään noin viiden kilometrin verran keski- ja pienjännitelinjan maakaapelointia.

Pyöräilijäkaksikko oli uuden pyörän testiajolla

Liperiläinen Leila Ratilainen ja joensuulainen Raino Kinnunen taittoivat tiistaina polkupyörillään matkaa kirkonkylän ja Ylämyllyn välisellä kevyenliikenteen väylällä. Heillä oli syytä hymyyn, sillä keli oli mitä mainioin ja Ratilaisella oli allaan aivan uusi sähköavusteinen polkupyörä.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.