Kahden joensuulaismiehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Varkaudentiellä Liperissä. Miehet jäivät poliisiin haaviin eilen perjantaina alkuillasta Korpijärven kohdalla.
Pelastuslaitoksen edustajat auttoivat tänä aamuna pulaan joutunutta omakotiasujaa Vuorilahdentiellä Rääkkylässä.
Rääkkyläläiset kultturitoimijat ovat tehneet aloitteen Rääkkylän kirkon hyödyntämisestä matkailussa. Kiteen kirkkoneuvosto antoi tämän viikon kokouksessaan luvan kirkon hyödyntämiseen entistä monipuolisemmin.
Poliisi sai eilen perjantaina kello 16.49 ilmoituksen, jonka mukaan vartijat olivat ottaneet kiinni veitsellä varustautuneen miehen kauppakeskus Iso Myyssä Joensuun keskustassa.
Liperin koulu sijoittui kuudenneksi maakunnallisessa NouHätä! -kilpailussa. Joukkueeseen kuuluivat Atte Wiren, Atte Paakkunainen ja Minttu Räty.
Rääkkylän yrittäjäyhdistyksen y-kahveille osallistui Kotileipomo Isabellan tiloissa parikymmenen hengen yrittäjäjoukko. Yrittäjien puheenjohtaja Riitta Mikkonen muistutti, että yhdistys täyttää tänä vuonna 40 vuotta.
Liperin seurakunnan tilinpäätös viime vuodelta on 29 000 euroa alijäämäinen. Miinusmerkkinen tulos on kuitenkin puolet arvioitua pienempi. Kirkkoneuvosto esittää tilinpäätöstä valtuustolle.
Liperin kunta saa valtionosuuksia 80 000 euroa ennakoitua enemmän. Muutos parantaa vuoden 2019 talousarviota samaisella summalla. Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoittivat valtionosuuspäätöksistään vuoden vaihteessa. Kunnanhallitus hyväksyi päätökset maanantain kokouksessaan.
Itä-Maito Oy:n liiketoimintapäällikkö Mikko Leinonen kertoo, että Liperin Myllyn jatkokuvioista ei ole tällä hetkellä mitään uutta kerrottavaa. – Asia on kesken. Neuvottelut ovat parhaillaan menossa, Leinonen jatkaa.
Liikenneturva on kehittänyt ennakoivan ajon koulutuksesta oman version 65 vuotta täyttäneille kuljettajille. –Liikenneturvan tavoitteena on edistää iäkkäiden omatoimista liikkumista ja pitkäaikaista autoilua turvallisesti, yhteyspäällikkö Mari Voutilainen toteaa.