Rääkkylän maastojuoksucupin toinen osakilpailu juostiin Rasivaaran pururadalla toukokuun puolivälissä. Mukana oli vajaat neljäkymmentä osanottajaa.
Savilahti trail on Rääkkylän uusin liikuntapaikka, jonne kannattaa suunnata maastopyörällä. Helpohkoksi luokiteltu reitti palvelee maastopyöräilyradan lisäksi myös muita lenkkeilijöitä, sillä se kulkee kunnan ylläpitämää luontopolkua pitkin.
Kuopiontietä Ylämyllyllä päällystetään tänä kesänä kolmen kilometrin verran.
Pitkäkyntiset vierailivat viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ST1 huoltoasemalla Liperin kirkonkylällä. Matkaan lähti lähinnä perinteisiä tuotteita, olutta ja tupakkaa.
Rääkkylän ensimmäinen maastojuoksucup kisailtiin kirkonkylän pururadalla toukokuun alkupuolella. Mukana oli juoksijoita kuusivuotiaitten sarjasta aina kuusikymppisten sarjaan.
Liperiin rakennetaan tulevina lisää lähiliikuntapaikkoja, mikäli niistä tehdyt suunnitelmat toteutuvat. Elinympäristölautakunnassa käsiteltiin lähiliikuntapaikkasuunnitelmaa, jossa kohteita oli Ylämyllyllä, Viinijärvellä ja kirkonkylässä.
Vaivion Kiiesvaaraan suunnitteilla olevan vedenottamon selvitystyötä jatketaan pohjavesialueen antoisuuden ja soveltuvuuden tutkimuksilla. Kyse on koepumppauksista ja vesioikeudellisten hakemusasiakirjojen laatimisesta.
Liperin kirkonkylän vesitornin urakoitsijavalinnasta on tehty markkinaoikeudelle valitus. Kunta on antanut vastineen valitukseen. Elinympäristölautakunta jatkaa kuitenkin jo valitun urakoitsijan kanssa tekemällä urakkasopimuksen.
Ylämyllyn Yllätyksen rauenneen hallihankkeen paikalle Jyriin on tulossa tekonurmialue lähiliikuntapaikaksi. Elinympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että raivatulle alueelle tehtäisiin tekonurmikenttä ilman hallin perustuksia. Myöhempi muutos hallipaikaksi onnistuisi pienin muutoksin.
Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunta Valopiuha on talousvaikeuksistaan huolimatta kehittänyt uusia palveluita, joiden avulla laitteita ja järjestelmiä voidaan netin kautta ohjata etänä.