Ensimmäinen kerta tänä vuonna

Pitkäkyntiset vierailivat viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ST1 huoltoasemalla Liperin kirkonkylällä. Matkaan lähti lähinnä perinteisiä tuotteita, olutta ja tupakkaa.

Matti Partanen kertoo, että varkaat kävivät paikalla aamuyöstä yhden ja kahden välillä. Kerta oli ensimmäinen tänä vuonna. Jonakin vuonna vorot ovat käyneet jopa kolmesti vuoden aikana ja jonakin vuonna jättäneet tyystin rauhaan.

– Välillä tullaan oven, oven ikkunan tai ikkunan kautta. Varkaita on käynyt Liperistä tai kunnan ulkopuolelta. Paikkoja on vahvistettu sitä mukaa. Ja onhan meillä hälytykset, mutta tekijät ovat nopeita, Partanen kertoo.

Partasen arvion mukaan tekijät ovat samaa harrastusporukkaa, jolta vahinkojen korvaaminen sujuu nihkeästi.

– Meillä on kameravalvonta, joten tekijöiltä kyllä loppuu tuuri tässä asiassa, Matti Partanen huomauttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *