Liperin hyvinvointijohtaja Riitta Lappalainen esittää hyvinvointilautakunnalle, että se valitsee uuteen vapaa-aikapäällikön virkaan terveystiedon maisteri Anu Koistisen. Hän on työskennellyt Lappeenrannan kaupungilla kulttuurisessa nuorisotyössä koordinaattorina.
Viimekesäiseen tapaan Tour de Karelianpolut -kilpailu rullaa Rääkkylään tulevana suvena. Sosiaalisessa mediassa maastopyöräilytapahtumaa on kehuttu entistä hienommaksi: sitä sävyttävät muun muassa takaa-ajolähdöt, reaaliaikainen tulospalvelu ja livestriimaus.
Myllypuodin ja kahvilan avajaisia vietetään perjantaina ja lauantaina Liperissä. Muutama vuosi sitten sulkeutunut myymälätila avaa ovensa uusin eväin, kun monenmoisia lähituotteita tarjoava Aito Tavara Oy on siirtynyt tiloihin vaihtaen nimensä Myllypuodiksi.
Liperiläinen Satu Hirvonen on nimetty Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäverkoston johtoryhmään.
Liperiläinen 62-vuotias, henkilöautolla liikkunut nainen törmäsi jalankulkijaan Joensuussa tiistaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui Niinivaarantien ja Pielisensuunkadun risteyksessä, 88-vuotiaan miehen ollessa ylittämässä suojatietä.
Rääkkylän kunnanhallitus toteaa lausunnossaan Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valtuutettu Jouko Päivisen (sd.) tekemän kunnallisvalituksen olevan aiheeton.
Varpasalolaista, kekälekunnan entistä kipparia Yrjö Erosta esitetään valittavaksi Rääkkylän kunnanjohtajan sijaiseksi. Kunnanhallitus päätyi maanantain kokouksessaan Erosen valinnan ehdottamisen kannalle, lopullisen päätöksen asiasta tekee valtuusto seuraavalla viikolla.
Liperin Nivankankaantien varrella olevan teollisuushallin seinässä syttyi kytöpalo tiistaina aamupäivällä. Hallissa oltiin tekemässä tulitöitä. Tulitöitä tehnyt henkilö huomasi seinärakenteiden välissä savua.
Suvisrannantiellä Liperissä sattui öljyvahinko maanantai-iltana hieman ennen kello 23:a. Urakoitsija oli siirtämässä metsäkonetta kuljetusalustalle maatilan pihamalla, kun metsäkoneesta rikkoontui kardaaniakseli.
Viinirannantiellä Liperissä sattui henkilöauton ulosajo tänään iltapäivällä yhden jälkeen. Auto oli karannut kuljettajansa hallinnasta, ajautunut ojaan, ja pyörähtänyt vielä katon kautta ympäri.