Sara sai sukset, mitalistit lahjakortit
Sara Pippuri kättelee Rääkkylän kunnan vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläistä. Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Teemu Kamppuri ojentaa lapselle sukset. Pippuri esiintyy tilanteessa kuin vanha tekijä, vaikka ikää on vasta vajaa vuosi: 7.1.2015 hän syntyi vuoden ensimmäisenä vauvana Rääkkylään.
Ihan vielä Sara ei suksia tarvitse, koska lunta ei pitäjässä ole. Ja kävelykin Mari ja Anssi Pippurin esikoiselta sujuu vain, jos tukea on tarjolla.
Sukset Sara silti saa, koska Rääkkylässä on tapana ojentaa sellaiset vuoden ensimmäiselle piltille.
Pesäpallosta joukkuemitali
Rääkkylän vapaa-aikalautakunta palkitsee samassa tilaisuudessa myös paikallisia mitalisteja. Teemu Keronen, Lari Rautiainen ja Juhani Kärkkäinen saavat lahjakortit.
19-vuotias Lari Rautiainen pelaa pesäpalloa Kiteen Pallon riveissä, ja nuorten hopea huomioitiin nyt kunnan taholta. Tällä hetkellä Rautiainen keskittyy jääkiekkoon Jääsusien pelipaidassa.
Liikuntaa nuori mies saa reilusti, sillä jääkiekkoharjoituksia on kolmesti viikossa ja viikonloppuisin pelit. Kun harrastusohjelmassa oli myös pesäpallo, harjoituksia oli joka ilta.
– Liikuntaa tuli silloin harrastettua lähemmäs 30 tuntia viikossa, kun koulun liikuntatunnitkin lasketaan mukaan.
Rakennusalalta keväällä valmistunut Rautiainen menee tammikuussa armeijaan, rajavartiostoon.
– Uskoisin, että saan viikonloppupeleihin vapaata ja pääsen perjantaisin harjoituksiin, arvelee Rautiainen.
Keronen juoksi hopeaa
Oravisalon Urheilijoita edustava Teemu Keronen palkittiin 200 ja 400 metrin hallijuoksun (M 22) SM-hopeasta. Aiemmin pituuttakin hypännyt Keronen on keskittynyt nyt juoksuun.
– 300 metriä olisi minulle sopivin matka, 200 metriä on vähän liian lyhyt ja 400 metriä taas liian pitkä, kertoo Keronen.
– 400 metriä on tulevaisuuden matkani. Kansallisella tasolla minulla saattaa olla mahdollisuuksia tällä matkalla.
Kerosta valmentaa Rääkkylän entinen kunnanjohtaja Teemu Kejonen. Välimatka Teemujen välillä on pitkä, sillä Kejonen toimii tällä hetkellä Evijärven kunnanjohtajana.
– Sähköpostitse olemme viikoittain yhteydessä. Teemu laatii harjoitusohjelman. Pyrimme myös tapaamaan mahdollisimman usein. Silloin Teemu tarkistaa tekniikkaa. Yhdessä juostaan myös vetoja.
Kejosesta on harjoitusvastusta Keroselle.
– Lähdöissä ja 60 ja 100 metrillä Teemusta on vielä vastusta. Muuten oon tainnu jo mennä edelle, hymyilee Keronen.
Teemu Keronen opiskelee teologiaa Joensuussa ja valmistuu näillä näkymin uskonnonopettajaksi.
Kärkkäinen joukkuemaratonissa
Juhani Kärkkäisen SM-mitali tuli joukkuemaratonissa (M 55). Kilpailussa lasketaan joukkueen jäsenten ajat yhteen. Kärkkäinen edustaa Polvijärven Vauhtia.
– Sama joukkue kuin viime vuonna, Pertti Myyry, Timo Roschier ja minä, Kärkkäinen kertoo.
Vaikka kyse on joukkuemaratonista, Kärkkäinen harjoittelee yksin. Kilometrejä karttuu vuosittain 3000.