Tarja Hämäläinen luotsaa nyt Kukkakammaria

Ylämyllyn Kukkakammarissa vietettiin avajaispäivää tiistaina. Tuolloin puodissa poikenneet pääsivät tutustumaan liikkeen uuteen yrittäjään Tarja Hämäläiseen.

Nenorelle kuudes kasvattamo

Havukkaniemen tilalla oli perjantaina poikkeuksellisen juhlan tuntua. Liperiläisellä Nenorella juhlittiin kuudennen nautakasvattamon avajaisia.

Tekemistä pitää olla

Rääkkylän vanhusneuvosto palkitsi vuoden seniorina Marjatta Tolvasen Oravisalosta.

Yhdessä tehden

Vanhustenviikko tarjoaa ikäihmisille monenlaista toimintaa. Teemaviikon uutuutena oli Rääkkylässä koululaisten ja senioreiden yhteinen askartelutuokio.

Saappaat ja pallot lensivät Honkamontulla

Honkalammen Nuorisoseura järjesti lauantaina vuorossaan viidennet Montun Kunkku -heittokisat Honkamontulla. Lentoradalle saateltiin sekä liitosaappaat että linkopallot. Jo toisen kerran Kunkku-kiertopalkinto lähti Kiihtelysvaaralaisen Osmo Jokelan matkaan, ja Helmi neljännen kerran Heinävedellä asuvan Pirjo Saukkosen mukaan.

Keitto ei peittoa uunimakkaraa

Kasvissosekeiton tuoksu leijailee Mattisenlahden kyläkoulun käytävillä. Kello on puoli yksitoista aamupäivällä, ja ruokajärjestäjät ovat juuri käyneet noutamassa metalliset kiesit keittiöstä. Pyörien päällä luokkiin on kuskattu keittoa, rukiista leipää ja ruokajuomaa.

Lukeminen kannattaa, eikä maksa paljon mitään

On olemassa harrastus, joka on melkein ilmainen ja sitä voi harrastaa silloin kun se itselle parhaiten sopii. Lukeminen käy kaikille iästä, säädystä, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta.

Ulosajo Rääkkylässä

Auto suistui tieltä puoli kahdentoista aikaan viime yönä Rääkkylän kirkonkylällä. Onnettomuus sattui Kirkkotiellä. Auto ajautui kulkusuuntaansa nähden tien oikealle puolelle, kulki ensin pientareella ja ojassa kunnes törmäsi pihaliittymään ja pomppasi sen yli.

Rouvisesta vuoden yrittäjä

Jokilaakson maatila on vuoden 2018 rääkkyläläinen yritys. Kekälekunnan yrittäjäyhdistys palkitsi Petri Rouvisen tänään Keski-Karjalan yrittäjäjuhlassa Tohmajärvellä.

Marjatta Tolvanen on vuoden seniori

Marjatta Tolvanen Oravisalosta on valittu vuoden senioriksi Rääkkylässä. Rääkkylän vanhusneuvosto perustelee yksimielistä valintaansa sillä, että Tolvanen on toiminut vuosikymmeniä kanssaihmisten aktivoijana.