Kahvila Moccassa pullakahvit ovat arkipäivää: Nuutisen talossa sijaitsevaan kahvipaikkaan poiketaan paitsi aromikkaan juoman, myös herkullisten leivonnaisten tähden.
Hääyö-tapahtumaa vietetään tänään ensimmäistä kertaa Liperissä. Suuressa maailmassa, kuten pääkaupunkiseudulla, vastaavia tapahtumia on järjestetty jo vuosien ajan, ja nyt traditio on rantautumassa myös leipäpitäjään.
”Harvoin näkee ja kuulee niin iloista laulajaa kuin Sirkka Haarasta,” kuvasi eräs paikallinen toimittaja tätä Liperiin muuttanutta näyttelijää ja oopperalaulajaa. Sirkka oli niittänyt mainetta ja saavuttanut kunniaa niin näyttelijänä kuin laulajanakin, mutta silti hän halusi elää poissa melusta ja hälinästä.
Tulipalossa tuhoutuneen Liperin Myllyn toiminta päättyy. Rahoituksen puuttumisen vuoksi myllytoimintaa ei alueella voida aloittaa uudelleen.
Nyt kelpaa Pötsönlahden uimarannalla käydä uimassa. Uimakopin ovet avautuvat, eikä tarvitse pelätä, että katto tippuu niskaan.
Ensi viikolla vietetään keliakiaviikkoa. Koronan vuoksi tapahtumia ei teemaviikon aikana Pohjois-Karjalassa järjestetä, mutta maakunnallisen keliakiayhdistyksen puheenjohtajan mukaan sairaudesta puhuminen on aina yhtä ajankohtaista.
Liperin ja Outokummun yhteislupa-alueen neljästä karhunkaatoluvasta kaksi käytettiin Liperin Leppälahdessa torstaina aamupäivällä.
Rötökset ja onnettomuudet värittävät maailmanmenoa siinä missä kulttuuririennot ja persoonalliset kylätapahtumatkin. Ensin mainituista on jokunen selonteko painettu syyskuun 5. päivänä vuonna 1989 ilmestyneen paikallislehden sivuille – palstatilaa saivat niin hukkuneet, liikenteessä ratsatut kuin murtomieskin.
Asvaltointityöt etenevät Ylämyllyllä, rakenteilla olevan yläkoulun liepeillä. Asvaltoimatta on enää pieniä tieosuuksia Patteristontiellä sekä Laavupolulla.
Rääkkylän maastojuoksucupin ensimmäinen osakilpailu käytiin kirkonkylän pururadalla eilen keskiviikkona.