Liperin kirkonkylän rautakauppias Timo Turpeinen kävi hakemassa omia rajojaan lokakuun puolivälin tienoilla puolimatkan triathlonilla Kiinassa asti. – On mukava löytää omia rajojaan. En tiedä onko minulla kilpailuviettiä, vaan onko kyseessä enemmän itsensä voittaminen. Pääjuttu on hyvä suoritus ja ajan parantaminen sekä itsestään enemmän irti saaminen.
Ensimmäistä kertaa jalkapalloseura Ylämyllyn Yllätyksen historiassa koottiin joukko lahjakkaita nuoria harjoitus- ja testileirille ulkomaille. Italiassa kuusi poikaa ja kolme tyttöä sai oppia ja harjoitusta Hellas Veronan jalkapalloseuran kanssa, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Metsästä ja polun varrelta löytyi joka askeleella ihmetyksen aiheita, kun Jyrinkylässä Ylämyllyllä sijaitsevan päiväkoti Pirpanan lapsijoukko lähti hoitajiensa kanssa retkelle. Yksityisessä päiväkodissa on useampia sisaruksia, joten kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä. Sopuisuus näkyi siistissä jonomuodostelmassa, jolla reissu aloitettiin.
Kia Niro on yksi uuden tekniikan edelläkävijöitä mitä tulee niin sanottuihin kompakteihin katumaastureihin, sillä auto pitää sisällään polttomoottorin lisäksi sähkömoottorin. Hybridin akku ei ole vielä tässä vaiheessa pistorasiasta ladattava, mutta sellainen on tulossa myöhemmin.
Viikonvaihteessa Rääkkylän Rasihovissa järjestetään toistamiseen lähiverkkopelitapahtuma RääkkyLan. Innokkaimmat suuntaavat rakentamaan pelipistettään heti koulun päätyttyä perjantaina, tilaisuus kestään lauantai-iltaan saakka. Tapahtumaan on ennakkoilmoittautunut kolmisenkymmentä osallistujaa, kaukaisimmat Uukuniemeltä saakka.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Rääkkylän ja Kiteen kuntaliitospäätöksiin jätettyjen valitusten käsittely on edelleen kesken korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Paperipinot eivät ole vielä edenneet istuntoon, sillä kuulemiset ovat kesken. – Tänään tiistaina valtiovarainministeriö antoi lausunnon asiaan, tiedottaja Jaana Lappalainen kertoo.
Koulujen syyslomaviikko innosti nuoret mukaan Liperin kunnan tarjoamiin toimintoihin, erityisesti nuorisotaloille kokoonnuttiin suurilla joukoilla. – Nuoret tarvitsevat paikkoja, joissa voivat tavata toisiaan, vahvistaa kunnan vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkola.
Rääkkylän kirjastossa on tarjolla tietoteknistä tukea keskiviikkoisin iltapäivällä. Kunnan järjestämä tietotekninen neuvonta on maksutonta. Oppituokioihin voi tuoda mukanaan oman laitteensa, olipa kyse sitten tietokoneen virusohjelmien asennuksesta tai älypuhelimen kesyttämisestä.