Halki Linnunradan

Hiihtolomalla oli mahdollisuus päästä seikkailulle avaruuteen. Sanaratas ry:n yhdessä Liperin vapaa-aikatoimen kanssa järjestämällä leirillä Ylämyllyn yritystalolla kymmenen alakoululaista virittäytyi avaruustunnelmiin monin eri tavoin.

Tikkuaski kertoo historiaa

– Idea tehdä näyttely tulitikkurasioiden kansista syntyi viime kesänä, kun kuljin yhden entisen työpaikkani eli Pohjois-Karjalan Patteriston ohi Ylämyllyllä. Havahduin Suomen juhlavuoden ajatukseen, että jotain voisi itsekin järjestää sen kunniaksi. Tulitikkuaskien kannet kertovat Suomen historiaa, valottaa kerimäkeläinen Kalervo Nissinen.

Teknologia hyödyttää autismitutkimusta

Viinijärveläislähtöinen Vesa Korhonen on väitellyt tohtoriksi psykologian alalta. Itä-Suomen yliopistossa helmikuussa väitellyt Korhonen on tutkinut teknologian hyödyntämistä autismitutkimuksessa.

Iida taas SM-kultaan

Liperiläinen Iida Issakainen voitti viikonloppuna pilkinnän Suomen mestaruuden 15-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Rantasalmen Kolkonjärvi ei suonut runsaita antejaan – voitto irtosi 0,582 kilon saaliilla.

Kuntoilijat sammutustöissä

Loisteputkivalaisin syttyi palamaan myöhään maanantai-iltana Ylämyllyn kauppojen luona olevalla kuntosalilla.

Opettajia tarvitaan lisää

Liperin koululla on työskennellyt kevätlukukaudella resurssiopettaja. Sivistysjohtajan päätöksellä tehty kokeilu on osoittautunut hyväksi.

Esitys uusista tuplanimikkeistä

Liperin kunnan hyvinvointipalveluiden organisaatiomalli on saatu rukattua esittelykuntoon. Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle tehtävien jakamista kolmeen ryhmään.

Viherkasteella tulipalo

Länsi-Karjalan Energiaosuuskunnan hakelaitoksen lämpökontti Ylämyllyllä oli varhain aamulla tulessa Viherkaste Oy:n työntekijöiden saapuessa töihin puutarhalle. Päivystävän palomestarin Jukka Saarelaisen mukaan palon arvioitu syttymissyy on niin sanottu takatuli, eli tuli on levinnyt polttolaitteistolta ruuvikuljetinta pitkin hakevarastoon kaksikerroksisessa hakekeskuksessa.

Auto katolleen Rääkkylässä

Henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan Rääkkylässä Kiteentiellä sunnuntaina iltapäivällä. Kiteelle matkalla olleen autoilijan kulkupeli lähti heittelehtimään kilometri ennen Jaamantietä. Auto päätyi kulkusuunnassa tien vasemmalle puolelle katolleen.

Iida SM-kultaan

Liperiläinen Iida Issakainen on voittanut pilkinnän Suomen mestaruuden. Alle 15-vuotiaiden tyttöjen sarjan kultamitalisti sai Kolkonjärveltä ylös vain 0,584 kiloa ahvenia. Tulos ei kuitenkaan ollut ollenkaan huono, sillä vain muutamat miehet ylsivät päivän aikana yli kahden kilon suoritukseen.