Kun Pötsönlahden marttayhdistys perustettiin kuusi vuosikymmentä sitten, Sisko Asikainen oli hoikkauumainen tyttönen. Vuosikymmenten saatossa itse tehty marttamekko on käynyt pieneksi, mutta kodin hyvinvoinnin eteen toimiva yhdistys juhli vuosikymmeniään perustajajäsenensä kanssa.
Rääkkylän ja Liperin rannoilla lainehtii, sillä Orivesi vapautui jäistään viikonloppuna. Mittavia jääröykkiöitä ei tänä keväänä rannoilla nähty, vaan jäät sulivat pitkälti paikoilleen. Esimerkiksi Sampaanselkä Rääkkylän Pyssysalon tuntumassa vapautui jäistään jo perjantaina.
Kansanedustaja Kari Kulmala nimettiin Suomen Punaisen Ristin Rääkkylän osaston kummiksi.
Sade piiskaa työmaata, mutta hommien pitää jatkua. Kaivinkoneen kauha uppoaa kerta toisensa jälkeen mutaiseen maahan. Märät olosuhteet aiheuttavat haasteita.
Vuoden 2000 toukokuussa ei tarvinnut keskustella enää siitä, aiheuttaisiko vuosiluvun ensimmäisen numeron muuttuminen ykkösestä kakkoseksi tietokoneongelmia. Sen sijaan elettiin IT-kuplan viimeisiä hetkiä.
Ville Kuusisaari näyttää Ylämyllyn koulun kuudesluokkalaisille, miten rolli tehdään. Parkouriin kuuluva liike muistuttaa kuperkeikkaa – kupletin juonena on pyörähtää sulavasti ja säpäkästi ympäri toisen olkapään ja selän kautta.
Mies jäi jumiin ylämyllyläisen talon katolle sunnuntaina alkuillasta. Mies oli korjaamassa kaksikerroksisen omakotitalon kattoa, kun hänelle iski noidannuoli selkään. Mies ei selkäkivun vuoksi päässyt omin avuin alas katolta.
Liperiläisen 42-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies oli tänään iltapäiväyhden aikoihin liikkeellä henkilöautolla Liperin Siikasalmella, ja puhalsi autoilun lomassa poliisin alkometriin 2,7 promillen lukeman. Lisäksi mies törmäsi autoineen puuhun.
Saimaannorppien pesälaskennoissa on WWF:n mukaan löydettu tähän mennessä merkkejä 78 kuutista. Ympäristöjärjestön mukaan tulos on hyvä. Kaikista havaituista kuuteista yli 80 prosenttia syntyi vapaaehtoisten kolaamiin apukinoksiin, mikä alleviivaa suojelu- ja vapaaehtoistyön merkitystä saimaannorppakannan vahvistamiselle. Orivedellä syntyi kolme kuuttia. Norpanpoikasista kaksi syntyi Pohjois-Karjalan vesillä: toinen Ukonselällä ja toinen Jänisselällä. Kolmas polskuttelee Paasselällä, Etelä-Savon puolella. Pohjoiskarjalaisittain maininnan
Ylämyllyn koulun valinnaiskurssi ”Älykkäät koneet ja vempaimet” sai tunnustusta kansallisessa StarT-kilpailussa, jossa se valittiin kolmen parhaan joukkoon oppimisyhteisöjen opetuskäytänteiden sarjassa.