Autoja ja korjaajaa tarvitaan aina

PÄÄKIRJOITUS Nuo ihmiseläjälle tarpeelliset välineet, joita ovat siis autot kaikissa merkki- ja kokomuodoissaan, ovat metkoja pelejä. Ensinnäkin ne ovat näillä selkosilla välttämättömiä. Jos sinulla on sellainen työ- ja asuinpaikka kuin allekirjoittaneella, niin auto ei ole turha hyödyke vapaa-ajan kurvailuun. Autoa tarvitaan töihin menoon ja töissä oleiluun. Monelle riittää jo alku eli töihin pääseminen ja kotiin paluu. Minulle auto on ollut vuosikymmeniä myös olennainen työväline.

Tuo työn kannalta välttämättömän auton hankinta tuli eteen vuonna 1985 opiskeluaikaan. Päästiin kaverin kanssa kesätöihin Paiholan sairaalaan. Matkaa oli yhteen suuntaan vajaat kaksikymmentä kilometriä. Ja vaikka työpaikalle kulki yllättävän hyvin busseja, niin päivä-, ilta- ja yövuoroja varten oli ehdottomasti oltava oma auto. Jaa, että mikäkö oli ensimmäinen autoni?

Se oli tietysti italialainen urheiluauto! Merkki oli Fiat ja malli 127. Muistan elävästi ensimmäisen auton hinnan. Se oli 800 markkaa, jonka voisi ajatella olevan nykymittapuussa vaikka 500 euron kulkupeli. Haalistunut vihreä väri vaihtui myöhemmin metallihohtovihreään. Autojen korjaaminen ja maalaaminen oli sattuneesta syystä edullista. Isäni oli töissä joensuulaisessa merkkikorjaamossa henkilöautopuolen työnjohtajana. Kuten huomaatte, niin ala ei vetänyt puoleensa esimerkistä huolimatta.

Kyseinen automerkki ja malli oli erityisen suosittu aikanaan, joten valinnanvaraa riitti. Minulla oli 127-mallia muistaakseni peräjälkeen viisi tai kuusi kappaletta. Viimeisin oli erikoismalli muhkealla kangassisustuksella ja muovisella korisarjalla. Automerkin sarja päättyi hienoon metallinhohtosiniseen Fiat Unoon. Sen jälkeen olen ollut aika merkkiuskollinen, sillä lähes kaikki autoni ovat olleet saksalaisia tunnettuja merkkejä. 

Yhtä kaikki autot ovat jatkuvaa huoltoa ja korjaamista vaille sekä niiden hinta laskee vuosien ja kilometrien myötä olemattomiin. Kaiken lisäksi päälle tulevat vielä polttoaineet ja vakuutukset. En rupea tällä kertaa jahkaamaan autojen sähköistymisestä, mutta kalliita ne ovat edelleen uutena. Muutos ei myöskään taida olla niin selvä kuin ajateltiin. Piruja ei kannattaisi maalata seinälle ennakkoon, mutta autoilun verotuloja menettävä valtio keksinee keinon paikata aukkoa autoilijoiden kustannuksella.

Toisaalta on mukava huomata, että liperiläiset ja rääkkyläläiset autoilijat saavat vielä hyvin tai kohtuullisesti palveluita kotikunnissaan. Liperin eri taajamista ja Rääkkylästä kuntakeskuksen ulkopuoleltakin löytyy korjaajia ja tarvikkeiden myyjiä. Vaikka autojen tekninen kehitys on mennyt eteenpäin, niin monessa paikassa apua saa ongelmiin, jotka olivat vain merkkikorjaamoiden heiniä. Oman paikkakunnan korjaajia tarvitaan ja heitä kannattaa käyttää.