Pienten koulu aikuiskäyttöön?

Oppilasmäärien lasku, lukion lopettaminen ja halu keskittää ala-asteen ja yläasteen opetus yhteen paikkaan Liperin kirkonkylällä ovat jättäneet tänä syksynä jälkeensä yhden tyhjän kiinteistön lisää. Muutaman sadan metrin päässä taajaman keskustasta sijaitseva ns. pienten koulu on nyt käyttämättömänä ja siitä aiheutuu koko ajan kustannuksia kunnalle eli veronmaksajille.

Toimitukseen on tullut useita yhteydenottoja ja esityksiä siitä, että lehti virittäisi ajattelun ja keskustelun koulun kunnostamisesta ikäihmisille palveluasunnoiksi. Idea tuntuu sen verran hyvältä, ettei sitä kannata jättää julkituomatta. Päättäjät lienevät pohtineet asiaa keskuudessaan, mutta tähän saakka ilman konkreettisia tuloksia.

Pienten koulua remontoitu ja pidetty kuosissaan, joten rakennuksen voi olettaa olevan kohtalaisen hyvässä kunnossa. Rakennuksen katto on uusittu, ikkunat vaihdettu, piha asfaltoitu ja peruslämpö on edelleen päällä.

Luokkahuoneet eivät sinällään suoraan sovi asumiskäyttöön, mutta muutokset lienevät tehtävissä huomattavasti pienemmillä kustannuksilla kuin esimerkiksi Jyriin hoivakodille tiloja lähes pelkästä rungosta alkaen rakentaen.

On syytä myös olettaa, että laajan haja-asutusalueen ympäröimässä kirkonkylän taajamassa olisi käyttöä ja kysyntää ikääntyvän väestön asunnoista. Vanhemmasta väestä iso osa on pysytellyt tänne saakka omissa pihapiireissään haja-asutusalueella, mutta vuosien myötä palvelujen tarve kasvaa. Kirkonkylän palveluvarustus on ainakin vielä Liperin taajamista tasokkain. Kysynnän kasvu varmistaisi parhaiten palvelujen saatavuuden myös jatkossa.

Tiloja on pienten koulussa 2,5 kerroksessa, ja se mahdollistaisi ikääntyvän väen asumisen. Hissien rakentaminen vanhoihin taloihin on tullut muotiin ja nostanut merkittävästi kiinteistön arvoa, joten tätäkään vaihtoehtoa ei ole syytä poissulkea.

Taajamaan sijoittuva palvelutalo voisi olla helpotus myös kotipalvelulle, kun apu olisi annettavissa ja saatavissa läheltä ja keskitetysti. Näin säästettäisiin aikaa ja kustannuksia. Samalla tuettaisiin kotona asumisen vaihtoehtoa, johon ollaan panostamassa.

Esimerkiksi Rääkkylässä ja Viinijärvellä on hankittu ja kunnostettu paljon heikkokuntoisempia kiinteistöjä lähinnä sosiaalisen asumistuen tarpeisiin. Liperissä katseet kohdistuvat kuitenkin ennen kaikkea omarahoitteisen asumisen kysyntään. Parhaimmillaan kiinteistöön voisi sijoittua ostamalla siitä oma osake tai vuokraamalla asunto kiinteistön omistajalta.

Asian eteneminen vaatii jonkin tahon, kunnan tai yrittäjän, tarttumista käytännön toimiin. Vaihtoehtojen kartoittamista ja perussuunnittelun tekoa tarvitaan ensivaiheessa pohjaksi perusteellisemmalle keskustelulle ja päätöksenteolle.

Vastaa