Ikäihmisten tulevaisuus
Ikäihmisten eli vanhusten asema ja kohtelu on noussut valtakunnalliseksi uutiseksi ja puheenaiheeksi aivan näinä päivinä. Päättäjät myöntävät ongelmien olemassaolon ja väläyttelevät lainsäädännön uusimista ja täsmentämistä tältä osin. Kokemus vain osoittaa, että käyttännön toimiin saattaa vierähtää kohtuuttoman pitkä aika.
Ikäihmisten tätä päivää leimaa resurssien, heidän tulevaisuuttaan vielä enemmän rahan puute. Onko pahimmassa tapauksessa ikäihmisille käymässä samoin kuin sodan veteraaneille kävi. He joutuivat olemaan oikeastaan vuosikymmeniä vailla heille kuuluvaa asema ja arvostusta. Maan itsenäisyyden takuumiehiä – ja -naisia on alettu arvostaa, kun heitä on jäljellä pian enää esimerkin verran. He saavat jo paremmin sekä arvostusta että tukea.
Vanhusten hoito ei ole alkuunkaan samalla tasolla eri puolilla maata eikä kaikkea julkisuudessa esitettyä voida yleistää. Hoitajat tekevät – tosin monessa paikassa puutteellisin resurssein – parhaansa. Siihen työhön, joka lisäisi laitoksissa tai kotona hoidettavien ikäihmisten ja vammaisten viihtyvyyttä, ei kuitenkaan monessa paikassa ole aikaa. Päivän työtunnit menevät pakollisiin rutiineihin.
Liperi on saanut juuri ilmestyneessä valtakunnallisessa Muisti -lehdessä kiitosta dementoituvien hoitotyössä onnistumisesta. Kiitos tulee erityisesti eheän hoitoketjun rakentamisesta. Pohjois-Karjalan dementiayhdityksen puheenjohtajan plussat menevät lisäksi Kiteelle ja Nurmekseen.
Kuntien – etunenässä Liperin ja Rääkkylän – taloudellinen ahdinko, nostaa esiin kuitenkin pilviä ikääntyvän väestön tulevaisuuden ylle. Isoista haasteista kunnialla selviäminen asettaa uusia vaatimuksia ja edellyttää myös taloudellista panostusta, vaikeassakin tilanteessa. Kunnat tuskin selviävät urkastaan kunnialla ilman valtion budjettiratkaisuja. Vanhusikäisten määrä kasvaa vääjäämättä ja samalla hoidontarve lisääntyy.
OkuLin myötä tavoitteeksi asetettu hoidon siirtämnen laitoksista entistä enemmän koteihin on yksi tulevista mahdollisuuksista, mutta samalla myös iso kysymysmerkki. Tavoite eli kotihoito on lähtökohtaisesti paras vaihtoehto, jos henkilön vointi sen vain mahdollistaa. Siihen sisältyy kuitenkin omat riskinsä eikä sitä voida soveltaa esimerkiksi dementoituneisiin tai vaikeasti vammaisiin. Myöskään vajaan liikuntakyvyn omaavan makuuttaminen yksin neljän seinän sisällä ei ole erityisen ihmisarvoinen vaihtoehto.
Muutokseen sisältyy kasvava uhka vanhusten eristäytymisestä – tai eristämisestä. Yksinäisyys on tähänkin saakka ollut iso ongelma ja poikinut muuta sairastumista ja hoidontarvetta. Rajanvedon kotihoidon ja laitoshoidon välillä pitää perustua inhilillisyyteen kylmien prosenttitavotteiden sijaan.
Hankalassa taloudellisessa tilanteessa kärsijöinä ovat yleensä ne, jotka eivät osaa pitää puoliaan. Yleinen ilmapiiri ei sekään ole kovin otollinen empaattiselle, lähimmäiset huomioon ottavalle ajattelulle.
On sinällään erinomaisen hyvä, että vanhusten asema ja tulevaisuus on nostettu nyt kaikilla tasoilla esille. Jatkossa kaivataan vain käytännön tekoja. Ehkäpä eurojen niukkuus on omiaan myös vauhdittamaan uusien hyvän elämänlaadun takaavien toimintamallien etsintää ja niiden käyttöönottoa.
Tietoa kirjoittajasta
