Yhteistä loma-aikaa
Suomessa pyörivät parhaillaan koulujen talvi-, hiihto-, urheilu- vai minkä nimisiä lomat tätä nykyä lienevätkään.
Tällä viikolla lomaillaan maan eteläisimmissä osissa, runsaan viikon kuluttua vapaalle päästään Liperissä ja Rääkkylässä.
Viime viikonvaihteessa tuli konetta odotellessa seurattua sivusta Helsinki-Vantaan lentokentällä eteläsuomalaisten lomille lähtöä.
Se herätteli muistuttelemaan loman aloittajille, että jospa lomatunnelmissa muistettaisiin ottaa huomioon myös ne perheen nuorimmaiset.
Sivusta seurattua: Äiti ja noin kymmenvuotias poika asettuvat kahvion pöytään. Jonkin ajan kuluttua seuraan liittyy isä, kahden suuren kaljatuopin ja yhden pienen mehutetran kanssa.
Vanhemmat alkavat ryystää juomiaan ja keskittyvät keskustelemaan kovaäänisesti keskenään.
Poika yrittää aina välillä saada äänensä kuulumaan, heitellen sekaan pikkuvanhoja kysymyksiä. Ne eivät saa vanhemmissa minkäänlaista vastakaikua.
Kun poika on aikansa tavoitellut turhaan huomiota osakseen, hän lähtee pöydästä. Kiipeää lähistöllä korkealle baarijakkaralle ja siinä keikkuen yrittää edelleen tehdä itseään tykö. Tuloksetta.
Vasta kun kaljatuopit on tyhjennetty, hänet kiskaistaan hihasta mukaan kohti lähtöporttia – muuten hän on edelleen keskenään seurusteleville vanhemmille pelkkää ilmaa.
Toisella puolen: Alun toisella kymmenellä olevat tyttö ja poika istuvat pöydän ääreen. Jonkin ajan kuluttua seuraan liittyy hieno rouva, mitä ilmeisimmin äiti. Toisella kädellä tarjotinta kantaen, toisella kännykkää korvalla pitäen ja siihen jatkuvasti sirkuttaen.
Kahden puhelun välissä hän heittää tarjottimelta nuorten eteen pizzasiivun, kehottaen näitä jakamaan sen kahtia. Itselle on varattuna suuri sämpylä ja juotavaa.
Poika ilmoittaa syövänsä tuollaisen siivun kokonaan yksin, tyttö keskittyy mököttämään tyhjin suin. Äiti tuiskahtaa tyyliin tee kuis tykkäät ja kaivaa kännykästä uuden puhelun ja sirkutus jatkuu. Ja se jatkuu edelleen kahden myrtsin nuoren kupeella, kun kolmikko jatkaa eteenpäin.
Oli näköpiirissä sentään positiivisempikin perhe ukilla vahvistettuna. Siinä pöydässä kaikki juttelivat keskenään. Kaikenikäiset näyttivät viihtyvän ja olivat iloisella mielellä.
Joitakin vuosia sitten julkaistiin tutkimus, mistä lapset saavat turvallisuuden tunnetta ja kokevat parhaat hetkensä perheessä.
Mieleen jäi, että perheen yhteiset matkat tai käynnit huvipuistoissa tai muut ”erikoiset” tekemiset eivät nousseet lasten ja nuorten listoilla kovinkaan korkealle.
Parhaiksi ja merkittävimmiksi koettiin tavallinen arkinen eläminen ja oleminen yhdessä vanhempien kanssa. Turvallisuutta ja ”hohtoa” elämään antaa parhaiten se, että tulee kuulluksi ja hyväksytyksi perheyhteisöön osana omana itsenään.
Talvilomalla ei tarvitse tavoitella extremeä nuorison kanssa. He todennäköisesti arvostavat enemmän vaikkapa yhteistä kiireetöntä luisteluretkeä, pelien pelaamista tai kenties rauhallista juttutuokiota ruokapöydässä.
Pieniä arkisia asioita, joista kutoutuu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tukiverkko elämän eväiksi.
Riitta Parkkinen
riitta.parkkinen@kotiseutu-uutiset.fi
Tietoa kirjoittajasta
