Kokonaisnäkemys tarpeen

Liperin ja Outokummun suunnittelema yhteinen kuntaliitosselvitys on saanut ainakin Liperissä jossain määrin ärhäkän vastaanoton. Keskustelu käy kuumana varsinkin Ylämyllyn suunnalla, eivätkä kannanotot ole kaikilta osin linjassa päättäjien tahdon kanssa.

Kuntalaiset ottavat kantaa, vaikka heiltä ei ole kannanottoja pyydettykään. On helppo ymmärtää varsinkin ylämyllyläisten ja honkalampelaisten kysymystä, mitä lieäarvoa yhteenliittymä Outokummun kanssa heille toisi? Joensuu on lähellä ja se on nykyiselläänkin helppo ja kasvava asioinnin suunta.

Vain yhden vaihtoehdon selvittäminen ei näyttäisi olevan kunnassakaan enää pelkkä läpihuutojuttu, vaikka valtuustoaseminaarista annettu yksituumainen kuva toista viestitti. Kunnanhallituksessa piti äänestää, eikä tulos perustunut puoluejakoon. Esitykseen tuli soraääniä kolmesta eri ryhmästä.

Voi hyvin olettaa, että tulevan maanantain valtuustossa Outokummun suunnan selvityksestä päätettäessä rivit ovat vielä enemmän hajallaan. Vain tiukka ryhmäkuri takaisi esityksen läpimenon tässä vaiheessa.

Asialle ei olisi pahaksi, jos siinä vielä otettaisiin aikalisä. Nyt esiinnoussut kritiikki ei niinkään kohdistu yhteistyön kehittämiseen Outokummun suuntaan, vaan nopean suunnanvaihdoksen ohjaus painokkaasti vain yhteen vaihtoehtoon.

Liperissä päättäjät ja varmasti iso osa kuntalaisia on ollut vankasti sitä mieltä, että tämänkokoinen, kasvava kunta – yhteistyötä naapuriensa kanssa kehittäen – selviää itsenäisenä pitkälle tulevaisuuteen. Kun tätä lähtökohtaa on korostettu moneen kertaan myös julkisuudessa, herättää äkkinäinen suunnanvaihto kuntalaisissa ja monessa paikkakunnan yrityksessä hämmennystä.

Kuntalaiset pohtivat ja kaipaavat niitä perusteluja, joilla nyt esitettyyn yhteen selvitysvaihtoehtoon on päädytty. Näin päästään suoraan miettimään asioita oikealta pohjalta ja ajattelemaan muutenkin kuin tunneperustein.

Hyvä vastaus kysymyksiin on mahdollisimman laajan ja avoimen selvityksen tekeminen. Se pitäisi sisällään ainakin kolme vaihtoehtoa: 1) jatkon itsenäisenä kuntana koko ajan kasvavaa yhteistyötä seutukunnalla tarpeen mukaan laajentaen, 2) yhteistyön laajentamisen tai kuntaliitoksen Outokummun kanssa ja 3) yhteistyön laajentamisen tai liittymisen osaksi Suur-Joensuuta.

Neljäs selvityksen paikka voisi olla myös Rääkkylän Liperin puoleisen osan tarpeet ja halu liittyä mukaan Liperin suunnan kuntayhteistyöhön.

Valtiovalta on osaltaan edellyttänyt Joensuun ja ympäristökun tien välisen yhteistyön selvittämistä, mutta siitä ei ole tässä vaiheessa puhuttu mitään; kuuluneeko ns. itsestäänselvyyksiin?

Kun kuntalaiset eivät ole edellisten kunnallisvaalien yhteydessä voineet valintoja tehdessään ennakoida kuntakentän muutoksia. olisi paikallaan myös kuntalaismielipiteen selvittäminen. Sen tulisi olla osa laajempaa selvityspakettia, tai ehkä paremmin vielä sitä toista vaihetta, jossa osattaisiin arvioida eri vaihtoehtojen vaikutukset käytännössä. Olettaisi, että päättäjienkin olisi helpompi toimia, kun tiedettäisiin kuntalaisten tahto. Yksittäisiä mielipiteitä on aina tarjolla, mutta kokonaiskäsitys on tärkeissä asioissa arvokkaampi työväline.

Kun päätösten tekoaika aikanaan koittaa, ei neuvoa antavaa kuntalaisäänestystä voitane ohittaa. Ainoan poikkeuksen tästä tekee selvitysten perusteella mahdollisesti syntyvä päätös jatkosta itsenäisenä kuntana yhteistyötä naapurikuntien kanssa kehittäen. Sehän ei muuttaisi olemassa olevaa tilannetta mihinkään.

Jos Liperi olisi yksi tämän maan pikkukunnista, jossa väki vähenee koko ajan, selvityskiireen ymmärtäisi. Kun kunta nyt koko ajan investoi kasvuunsa, ja on monissa ratkaisuissaan onnistunut hyvin, vähempikin hätäily riittäisi. Kokonaisnäkemyksen hakemiseen ja päätösten tekoon sen pohjalta olisi aivan hyvin aikaa.

Vastaa