Mitä työ antaa?

Sanni Koivumäki

Kahden ja puolen kuukauden mittainen kesäpestini toimittajana päättyy perjantaina. Suoraan sydämestäni voin sanoa, että tämä on ollut elämäni hauskin kesä! Lisäksi työkavereideni asiantuntevassa opastuksessa, usein ihan kädestä pitäen, olen kehittynyt valtavan paljon niin kirjoittamisessa kuin valokuvauksessakin. Työssä oppiminen tuskin koskaan on vain työtehtävien oppimista: Kotsarin hommissa olen taas uudella tavalla tutustunut myös itseeni ihmisenä, työntekijänä ja ajanhaltijana. On ollut antoisaa tehdä työtä, jossa oman tekemisen merkitys näkyy konkreettisimmalla mahdollisella tavalla eli painettuna lehtenä aina torstaiaamuisin. Siinä jos missä voi huomata, ettei tätäkään aviisia olisi syntynyt ilman minun panostani.

Perjantaina kello 16 minusta tulee työtön. En ole yksin: Pohjois-Karjalassa, kuten koko muussakin Suomessa, on työttömyys nousussa. Maakunnan työttömyys oli kesäkuussa kasvanut viime vuoden tilanteeseen nähden peräti 36 prosenttia, tosin Liperissä ja Rääkkylässä tilanne on hieman keskivertoa parempi. Työttömyys ei kuitenkaan ole vain lukuja, prosentteja ja tilastoja, vaan niiden takaa löytyy ihmisiä. Yksilöitä, joilla ei ole työtä. Työnteossa ei ole kyse vain rahasta ja toimeentulosta vaan myös omanarvontunnosta. On tärkeää kokea olevansa merkityksellinen yhteiskunnan jäsen. Erityisen kipeäksi ongelma kehittyy, jos toimettomuus pitkittyy.

Kun on usean vuoden ajan paneutunut unelma-ammattinsa opintoihin ja vihdoin yliopistosta valmistunut, ei millään malttaisi odottaa pääsyä tositoimiin. Kesätoimittajan tehtävä on ollut hauska ja opettavainen, mutta sydämeni sykkii koulumaailmaan päin. ”Kiitos, mutta ei kiitos” -vastaukset työhakemuksiin pistävät mielen matalaksi, sillä olisin todella jo valmis kulkemaan yhteistä matkaa nuorten kanssa äidinkielen opettajan roolissa. Paikat ovat kiven alla, mutta laakereilleen ei pidä jäädä lepäämään, vaikkei töitä heti saisikaan. Itä-Suomen yliopisto tarjoaa nykyään upean mahdollisuuden jatkaa opintoja vielä kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, joten voin syventää tietojani erilaisilla sivuaineilla entisestään. Ja mikä parasta: jos työtä ei nyt syksylle millään löydy, ehdin lukea kaikki lukemattomat kirjat, kirjoittaa kirjoittamattomat tarinat ja ylipäätään paneutua kaikkiin niihin asioihin, joihin en yliopistoaikanani millään ehtinyt.

Kiitos Kotiseutu-uutisille ja ihanille työkavereilleni tästä kesästä. On aika suunnata katse tulevaisuuteen ja uusiin haasteisiin valoisin mielin!

Jaa:

Facebook