26.10.2016
Liikettä liikenteessä
Jalkapallo on metkaa liikuntaa, visaista urheilua ja on se myös aikamoinen seikkailu. Laji on maailmanlaajuinen ja kaikki yli kahden kuukauden ikäiset ihmiset ymmärtävät heti ja vaistomaisesti mistä on kyse, kun pallon näkevät. Ylämyllyn Yllätyksenkin eri ikäisiä urheilijoita pelaa jalkapalloa milloin Liperissä, milloin Ylämyllyllä taikka Iisalmessa – jos eivät satu olemaan pelaamassa Lahdessa, Helsingissä, Kööpenhaminassa tai Veronassa.
Jalkapallon harrastajia on globaalisti puolitoista miljardia ja suomalaisistakin joka viikko altistuu viheriöllä kimpoilevalla kuulalle puolisen miljoonaa henkilöä. Ei siis ollut kaikkineen kaukaa repäisty idea retuuttaa mytyllinen Yllätyksen touhukkaimpia nuoria pelaajia Italian Veronaan viikoksi tutustumaan ja osallistumaan maailman luokan kansainvälisen seuran juniorityöhön.
Tuollainen matka on nuorelle pelaajalle seikkailu jos mikä. Monelle pelaajalle oli aivan uutta junalla matkustaminen, linja-autokyyti, lentäminen ja vaikkapa italian kieli. Sen sijaan kaikille oli tuttu se pallo ja pelin säännöt. Ja totisesti matkahan oli mielenkiintoinen ja avasi lukuisia uusia näkökulmia. Enpä esimerkiksi ollut aikaisemmin oivaltanutkaan, että kaksiväriset toppatakit sopivat myös miehille tai että violetit kävelykengät menevät vallan hyvin farkkujen kanssa.
Mokoman reissun aikana sitä tulee ihminen käyttäneeksi monenlaisia liikennevälineitä. Lentokone on turvallinen, juna on vakaa, kävely on rauhallista, mutta sitten on vielä italialainen tieliikenne. Kulttuurihistoriallisesti italialainen autoilu ei näytä olevan kovinkaan lähellä pohjoismaista turvallisuuskulttuuria, mutta sitäkin lähempänä kansakuntansa gladiaattori-perinteitä. Italialainen liikennemerkistökin on kuin Viron kielen sanat: tutulta näyttää ja kuulostaa, mutta merkitseekin ihan muuta. Tästä esimerkki.
Pohjois-Karjalassa on tottunut näkemään nopeusrajoituksia kuten kahdeksankympin rajoitus ja satasen rajoitus. Italiassa näkyi samannäköisiä merkkejä, mutta rajoitukset koskivat sellaisia nopeuksia kuin 50 ja 70. Äkkihätäisenä luulimme, että siellä teillä ajetaan rahtun verran varovaisemmin kuin meidän kotisoralla. Toisin on.
Jos nopeusrajoitus oli ”70”, niin silloin italialainen kuski aika helpostikin hidasti vauhtia sinne sadan kolmenkympin tietämille. Ja kun tultiin viidenkympin rajoitus-alueelle, niin kyllä nopeus tosiaan saattoi hetkellisesti laskea alle satasen.
No, näiden oleellisten havaintojen jälkeen voi todeta, että koko Italian leirin ajan Ylämyllyn Yllätyksen juniorit kaivelivat joka aamu jostain palloja ja hävisivät maisemiin ja kentille. Lie käyttäneet aikansa siivosti, kun ei ole perään huutelijoita kuulunut.
Siihen kohtaan, kun me aikuiset eksyimme harjoituksia seuraamaan, olikin jännittävä huomata, miten pelaajamme ymmärsivät italialaisten valmentajien joka sanan, vaikka eivät siitä posotuksesta sanaakaan ymmärtäneet. Jalkapallon kieli on elävä ja puhutteleva purskaus, johon sisältyy italian ja englannin peräisiä äännähdyksiä, viittoilua ja käsien heiluttelua, ilmeikästä elekieltä, pallo sekä paljon hymyä ja naurua.
Mutta juniorimme nyökkäilivät ja ymmärsivät. Ohjeet menivät perillä, peli kehittyi ja kiitosta tuli.
Tietoa kirjoittajasta
Arto
Kirjoittaja on Liperin Salokylällä asuva jalkapalloaktiivi. Hän on toiminut Ylämyllyn Yllätyksen puheenjohtajana vuodesta 2011 lähtien.
