Palloa taikinoimassa

Pallon potkimisellakin monituiset urheilijan raakileet hankkivat leipää itselleen. Suurimmalla osalle heistä leipä on kapoinen ja pitää häthätää lenkkipolulla. Osalle tienestit riittävät siihen, että leivän päälliseksi järjestyy mauttoman kevytlevitteen lisäksi makkaraa ja vähän hienoja juustojakin. Ja sitten ovat ne muutamat otsikoista tutut urheilun sankarit, jotka ruokkisivat koko heimon ja vieläpä Ferrarilla ajellen.

Ylämyllyn Paloaukean nurmellakin kylvetään ja kukkii lukuisia jalkapallo-unelmia joka ainokainen kesä. Näissä unelmissa Ylämyllyn kankailla potkaisutaitoaan jalostaneesta vikkeläkinttuisesta taaperosta tulee miljoonaluokan vuosiansioita haukkova piinkova mestari. Unelmissa siintävät sankarillinen maalitehtailu Englannin, Italian ja Espanjan huippuliigoissa toisten välkkyvien tähtien seassa. Toki osalla vanhempia unelmat ja tavoitteet juniorin suhteen ovat rahtukaisen matalammalla kuin edellä esitetty, mutta tokihan utukuvat helppoisista ja lämpimistä eläkepäivistä Bahamalla ovat vielä verrattain kohtuullinen korvaus vaivalloisesta hytisemisestä Paloaukean kentän laidalla syksystä toiseen.

Kovinpa ei helposti kuitenkaan leipäjauhoa pallon pinnasta jauheta. Pallon potkiminen kun näyttää olevan ihmiseliölle synnynnäinen, luontainen ja kammottavan yleinen taipumus ja kyky. Lajimme varhaisessa historiassa jalat ovat tiettävästi erikoistuneet lähinnä kevyeen töppöstelyyn kuivilla aroilla ja myöhemmin toki jonkin verran tuolin keikutteluun maisemakonttorissa.

Nykymaailmassa jalkapalloa sitten pelaakin arvioiden mukaan noin 3,5 miljardia ihmistä. Ihan noin ammatikseenkin sitä pelataan itse asiassa kaikilla niillä maapallon mantereilla, joille lajitoverimme ovat itsensä aikoinaan kanootilla kammenneet. Ehkäpä noilla varhaisilla seikkailuilla ravinnon etsimisen ja pyörän keksimisen jälkeen heti seuraava murhe on ollutkin tekonurmikentän istuttaminen.

Näistä syistä johtuen jalostuminen ammattilaiseksi tuosta hirveästä määrästä kärkkäästi potkivia pilttejä vaatii sitoutumista koko perheeltä, suvulta ja muutamalta viattomalta sivulliseltakin. Ja tämä vahitenkin, jos meinaa siivilöityä siihen jalkapalloilijoiden suurituloiseen kärkeen, jossa on vara keikaroida vaikka jos minkä näköisillä hiuslaitteilla.

Jalkapallosta leipänsä leipaisseita urheilijoita ovat kaiken maailman dosentit tutkineet. He tietävät kertoa, että pääseminen aikuisena urheilulajinsa eliittiin vaatii jo lapsena noin tuhannen tunnin lajiharjoittelua vuosittain. Sekin tekee osapuilleen ihan hirvittävästi per päivä. Toisaalta pieniä ja innokkaita lapsia ei juuri tarvitse ikinä maanitella ulos ja liikkumaan. Sen sijaan murrosikään ehtineitä urheilijoita joutuu tavan takaa uhkailemaan astianpesukoneen tyhjentämisellä ja muilla kotitöillä, jos eivät siitä ulkoharrastuksiin häviä jo.

Jaa:

Facebook