Yritysten määrä kasvoi Liperissä

Uusia yrityksiä on perustettu tänä vuonna Liperissä syyskuun loppuun mennessä 36 kappaletta. Yritysten kokonaismäärä on kasvanut Liperissä kahdellakymmenellä, sillä  toimintansa on lopettanut vastaavana aikana 16 yritystä.

Aina partiolainen

Lapsuus- ja nuoruuskotikuntaansa Liperiin takaisin muuttaneeseen Juhani Silvennoiseen pätee sanonta ”Kerran partiolainen, aina partiolainen”.

Pilkkikauden laiturietkot

Ne, jotka rakastavat pilkkimistä, eivät rajoita sitä vain jäällä tapahtuvaksi. Laituripilkki mahdollistaa lajin myös sulan veden aikaan.

Yliopisto-opettajasta yrittäjäksi

Roukalahdella asuva Larissa Lappalainen on tuttu näky bussin ratissa. Liperiin hänen tiensä johti Petroskoin valtionyliopistosta.

Mä oon rekkamies

Vaiviolainen Jarmo Pietarinen on ollut puutavara-autojen kanssa tien päällä ajokortin saamisestaan lähtien.

Liperin ainoa uimahalli avoinna!

Pulikoijat löytävät järvestä ilonaiheen. Liperin Kirkkorannassa on aloitettu talvikauden avantouinti, ja siitä on helppo vitsailla.

Pukeudu tien päälle!

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Huovasta syntyy maskotti

Näppäräsorminen tekijä saa huopapalasesta aikaan kissan, nallen tai lohikäärmeen. Huovasta syntyy mukava maskotti koristeeksi laukkuun tai sängyn päälle.

Monin tavoin kulttuuria

Liperiläinen Virpi Eronen tekee vahvasti kulttuuria. Laulajana ja musiikki-ihmisenä tunnettu Eronen julkaisee nyt ensimmäisen runokirjansa.

EIKU esittää videosarjan tuotannostaan

Liperiin 10 vuotta sitten perustettu Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU ry on tänä vuonna viettänyt juhlavuotta ja järjestää vielä loppuvuonna videoesitysten sarjan. Toimintansa produktioita yhdistys esittelee täydellä tusinalla videoita tuotannostaan vuosien varrelta.