Tunnelmallisessa aitassa Ollilan tuvan pihassa on kerrassaan sydämellinen näyttely. Tekstiilitaiteilija Anne Karttusen tämän kesän näyttely kertoo rakkaudesta eilen, tänään ja ikuisesti.
Liplatus 2019 kutsuu Liperin mökkiläiset uudistuneeseen tapahtumaan Saariston puodin rantaan 6. heinäkuuta.
Taipaleen ortodoksinen seurakunta on valmis aloittamaan neuvottelut Nurmeksen seurakunnan liittymisestä Taipaleen seurakuntaan, todennäköisesti kappeliseurakunnaksi.
Liperin koululla nähdään lauantaina parkettien partaveitsiä Lavahumpan SM-kisoissa. Liperin Lavatanssijat, Lilat, järjestää näitä kisoja nyt 12. kerran. Aamu alkaa uamukankeuven poistolla, minkä jälkeen päästään käsiksi karsintoihin ja semifinaaleihin. Päivä huipentuu finaaleihin iltapäivän puolella.
Monta kertaa kun olen päässyt tekemään juttua käsityön taitajista, näyttelyissä tai liikkeissä, on työnteko tahtonut unohtua kun ihastelen tuotteita.
Liperiläinen Käsityöyhdistys Lippi juhlii 20 vuottaan tänään torstaina Ylämyllyllä kakkukahveilla ja itse tehdyllä aidalla. Aidassa on somisteena esimerkiksi kyniä, lankakerä ja pitsiliina vanerille maalattuna.
Viinijärven päiväkodin pihaan rakennetaan kota, johon mahtuu 8–12 lapsen metsäryhmä. Ulkona lähes kokonaan hoitopäivänsä viettävä ryhmä on laatuaan ensimmäinen Liperin kunnan varhaiskasvatuksessa.
Parikkalan kunnanhallitus valitsi tämän viikon tiistaina varhaiskasvatuspäällikön virkaan joensuulaisen lastentarhanopettaja Sirkka-Liisa Helistenin.
Ammattiopisto Luovin piha-alueella kilpailee sunnuntaina kahdeksan miestä ja kahdeksan naista voimaa, ketteryyttä ja kestävyyttä vaativalla radalla Power Warrior –kisassa. Mukana on kahden naisen verran liperiläistä voimaa.
Viinijärven Urheilijat järjestää yleisön pyynnöstä äijäpesistä pesäpallosta kiinnostuneille pojille ja miehille. Muuta vaatimusta osallistumiseen ei ole kuin 15 vuoden ikä ja halu oppia pesistä.