Rääkkylään on valmistunut ikäihmisten uuden palvelun perhehoidon toimintaohje. Perusturvalautakunta esittää kunnanhallitukselle toimintaohjeen hyväksymistä. Ohjeessa on määritelty perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset.
Rääkkylä ei lähde huimiin sosiaali- ja terveyspalveluiden korotuksiin.
Liperin uusi terveyskeskus on avainten luovutusta vaille valmis. Urakoitsija luovuttaa pytingin kunnalle ensi viikon alussa.
Omakotitalon tulisija kuumeni liiaksi jouluiltana Liperissä.
Asukkaiden reippaat alkusammutustoimet estivät palon leviämisen myöhään jouluaattoiltana Ylämyllyllä.
Aattoiltana sattui mielenkiintoinen tapaus, kun ambulanssin asiakas karkasi ohuelle jäälle.
Oravilahdentien varressa, lähellä Koivuniementien risteystä, oli liikkeellä rosvoja viime yönä. Voron matkaan lähti upeasti valaistusta pihapiiristä muun muassa useita eläinhahmoja. Ryöstön vahingot ovat useita satoja euroja.
Kirkkoon, saunaan, illanviettoon – passeli jouluaaton ohjelma. Raimo Korkeakoski virittäytyy jouluaaton tunnelmaan lämmittämällä Paksuniemen uimarannan saunan. – Saa joulufiiliksen, kun pulahtaa avantoon.
Yhdellä kuumetta, toisella kurkku kipeänä, kolmas yskii kaiket yöt. Näitä oireita on ollut paitsi toimittajien jälkikasvulla myös aika monella muullakin pienellä ja isolla potilaalla Pohjois-Karjalassa. Ei passaa naperoiden sairastella, jos mielii saada tuhansille lehden lukijoille sivuja käänneltäväksi.
Liperin koulukeskuksen ruokalasta leijailee jouluisten laatikoiden tuoksu. Kaikki on valmiina kuntalaisten jouluruokailua varten.