14.9.2016
Arja Piironen Lipertekin toimitusjohtajaksi
Lipertek Oy:n ja Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalojen toimitusjohtajaksi on nimetty vuoden määräajaksi Arja Piiroinen. Samaisen työnantajan palveluksessa isännöitsijänä työskennellyt Piiroinen on hoitanut toimitusjohtajan tehtäviä keväästä asti sijaisena.
14.9.2016
Tuulivoimaloiden infraääni ei aiheuta terveyshaittoja

Liperin Korpivaaraan suunniteltu tuulivoimalapuisto ja sen aiheuttamat meluhaitat puhututtavat leipäpitäjässä.
14.9.2016
Etuosto-oikeutta lievennetään
Liperin teknisellä osastolla on käyty neuvotteluja kunnan aikeista käyttää etuosto-oikeutta Leinosenlammen rannalla olevan tontin hankintaan. Kiinteistön myyjät ovat toivoneet, että asia sovittaisiin uudelleen niin, että rannassa sijaitseva kesämökki erotettaisiin alkuperäisestä kaupasta.
13.9.2016
Varaa käteistä

Nälkäpäivä-keräys starttaa torstaina ympäri Suomen. Keräyksen myötä saadaan kokoon euroja, jotka auttavat erityisesti katastrofien uhreja kotimaassa ja ulkomailla.
13.9.2016
Kiteentiestä Rasivaarantie
Joitain Rääkkylän paikannimiä muutetaan, koska ne ovat samoja kuin Kiteellä. Samannimisiä teitä tai saaria on yhteensä 49 kappaletta.
12.9.2016
Seniorineuvolalle toivotaan jatkoa

Liperissä järjestetyt seniorineuvolan ryhmätapaamiset on koettu hyväksi kunnan tekemän kyselyn mukaan. Kuluvan vuoden alkupuolella 68-vuotiaille järjestettiin terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ryhmätapaamisia kokeiluna.
12.9.2016
Kotiseututeema Rääkkylän koulussa
Rääkkylän koulussa nostatetaan kotiseutuhenkeä. Sivistyslautakunnan hyväksymän lukuvuosisuunnitelman mukaan koulun monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa kantavana teemana on kotiseututuntemus. Tavoitteena on, että oppilaat tutustuvat tämän lukuvuoden aikana erityisen hyvin kotikuntaansa.
9.9.2016
Yrittäjien näytökset odotettua ohjelmaa

– Onkohan tuolla ylhäällä vaarallista. Mie en kyllä uskaltais noin isoon koivuun kiivetä, tiiraillaan Salokylän koulun pihalla katseet ylös kohotettuina. – Mie kyllä olen kiivennyt kotona latvaan saakka, yksi pojista ehättää kehumaan. Mika Issakainen selvittää lapsille, että korkeaan koivuun kiivenneellä Pasi Penttisellä on turvavarusteita päällä. Penttisen aikomuksena on pistellä kaksihaarainen puu palasiksi – osin ihan
7.9.2016
Viinijärveläislehmille uusi tohtori

Suurten ikäluokkien eläköityminen vaikuttaa voimakkaasti eläinlääkintäalan naisistumiseen – Viinijärvellä Jouni Kiesilän navettasaappaat täytti syksyn tullen Irina Karvinen.
7.9.2016
Laatua haetaan viime vuoden sadosta

Leipävilja on tänä vuonna laadultaan varsin vaihtelevaa. Liperin Myllyn päällikkö Kari Huikuri kertoo ensimmäisten elokuun erien olleen mainioita, kun taas kovien sateiden jälkeen laatu heikkeni selvästi.
7.9.2016
Perhehoidon palkkioita korotettiin
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti uuden lain mukaiset perhehoidon palkkiot. Vähimmäispalkkio nousi heinäkuun alussa aiemmasta 691,25 eurosta 775 euroon. Korotettu hoitopalkkio on 857,80 euroa.
7.9.2016
Maakuntauudistusta tarvitaan
Ministeri Anu Vehviläisen mukaan maakuntauudistusta viedään nyt eteenpäin, sillä nyt pitää uskaltaa käyttää kaikki keinot maan talouden suunnan muuttamiseksi.
7.9.2016
Osastosihteerin asia vielä kesken
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
7.9.2016
Vedenpinnat edelleen korkealla
Pohjois-Karjalassa satoi elokuun aikana hieman tavanomaista enemmän. Maakunnan virallisilla mittauspisteillä vettä kertyi kuukauden aikana 91 milliä. Liperin monella maatilalla tiedetään kuitenkin sataneen jo pelkästään elokuun 20. päivän viikonloppuna enemmän kuin maakunnassa keskimäärin.
2.9.2016
Pakkoliitosvalituksia tutkitaan
Korkein hallinto-oikeus on saanut valtiovarainministeriöltä lausunnon Rääkkylän kunnan ja rääkkyläläisten valituksiin liittyen pakkoliitospäätökseen. Valtiovarainministeriön lausunnossa todetaan, että pakkoliitoksella on tarkoitus asukkaiden perustuslailliset oikeudet. Jos muutos on välttämätön, voidaan kunnalliseen itsehallintoon kajota.
1.9.2016
Unelmien liikuntakuukausi rohkaisee kokeilemaan

Jätä haaveilu ja hyppää hölkkäpolulle. Syyskuussa on vallan mainio tilaisuus tarttua toimeen ja kokeilla uutta liikuntalajia – vaikkapa vain unelmien liikuntakuukauden takia.
31.8.2016
Liperin asukasluku kasvussa

Liperin asukasluku on kääntynyt kasvuun alkuvuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan ensimmäisen puolen vuoden aikana Liperin väkiluku kasvoi 31 henkilöllä ollen kesäkuun lopussa 12 373.
30.8.2016
Luukkonen hakeutuisi muualle
Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on hakenut Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi. Pohjois-Pohjanmaalle johtajan virkaan halajaa vain viisi henkilöä.
30.8.2016
Rääkkylä puolittanut sakot
Rääkkylä lukeutuu niiden harvojen kuntien joukkoon, jotka ovat onnistuneet vähentämään pitkäaikaistyöttömistä koituvien niin sanottujen sakkomaksujen suuruutta. – Kun syyskuussa 2015 sakkoja koitui maksettavaksi yli 11 800 euroa, niin tämän vuoden kesäkuussa niitä oli enää 5900 euroa, Rääkkylä työllistää –hankkeen projektityöntekijä Ari Iittiläinen kertoo.
30.8.2016
Hävikki vähemmäksi

Ruokaa jää yli. Jemmaat loput jääkaappiin. Katseltuasi sitä päivänä jos toisena aina kylmäkaapissa käydessäsi toteat, jotta olisikohan aika kipata se biojäteastiaan. Ei näin. Paraikaa vietettävällä hävikkiviikolla kannustetaan arvostamaan ruokaa entistä enemmän.
26.8.2016
Kunnalliskonkari ajeltiin eläkkeelle

Liperin ainakin toistaiseksi viimeinen kunnankamreeri Hannu Raninen lähti eläkkeelle hymy herkässä. – Viimeistä päivää viedään, hän naurahti torstaina.
24.8.2016
Torni tuulta vasten

Jos Korpivaaran tuulivoimalahanke toteutuu, on se yksi Liperin kaikkien aikojen suurimmista rakennusprojekteista.
24.8.2016
Liperissä vähiten työttömiä
Liperi huitaisi ohi Kontiolahden työttömyystilastossa – heinäkuun lopussa Liperissä oli työttömiä 14,2 prosenttia työvoimasta, Kontiolahdella 14,5. Tilaston toista päätä pitää Joensuu 20,5 prosentin työttömyysasteella.
23.8.2016
Kulmala ei yllättynyt puheenjohtajuudesta

Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) valittiin Kiteen kaupungin ja Rääkkylän kunnan yhdistymishallituksen puheenjohtajaksi maanantain järjestäytymiskokouksessa. Hän voitti äänin 11–5 kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Musikan (kesk.).
23.8.2016
Kuljetusvastaava toimistosihteeriksi
Liperin kunta järjestelee henkilöstöään uudelleen, tällä kertaa muutoksia tehdään sivistysosastolla.
23.8.2016
Etuosto-oikeus käyttöön
Kunnanhallitus päätti teknisen lautakunnan esityksestä käyttää etuosto-oikeutta ja hankkia rantatontin Leinosenlammelta.
23.8.2016
Penttilänpiha muuttuu nykyaikaiseksi

Ikäihmisten palvelutalo Penttilänpihan alueen kokonaissaneeraus on edennyt tänä vuonna päärakennuksen remontointiin.
23.8.2016
Vettä jo liiaksi

Taivaalta on ropissut sadetta elokuun aikana jo liiaksikin, jos maajusseilta kysytään.
20.8.2016
Ruovikon raivaus on hidasta

Riihilammella ja Reilammella niitettiin viime viikolla ruovikkoa Rannat kuntoon –hankkeen, osakaskunnan sekä yksityisten ihmisen yhteisprojektina.
19.8.2016
Viinijärven vesijohto uusiutuu

Vesijohtourakan toinen osa Viinijärven taajamassa valmistuu noin kuukauden päästä. Tänä kesänä ohjelmassa on ollut radan eteläpuolen vesittäminen, kun taas viime vuonna radan pohjoispuoliseen taajamaan urakoitiin kaksi kilometriä uutta verkostoa.
19.8.2016
Metsävaratieto karttuu
Eteläisen Rääkkylän alueelta on kerätty uutta metsävaratietoa. Metsäkeskus on julkaisut Kiteen ja eteläisen Rääkkylän metsätietoa Metsään.fi-palvelussa.
19.8.2016
Uuden kaivon rakentamista ei sallita
Liperin kunta on vapauttanut vaiviolaisen talouden velvollisuudesta liittyä Vaivion vesiosuuskunnan viemäriverkostoon. Kiinteistölle on rakennettu pienpuhdistamo vuonna 2009, joten lupajaos katsoi, että on suhteellisen uuden puhdistamon vuoksi kiinteistön liittäminen viemäriverkostoon olisi kohtuutonta.
17.8.2016
Etuosto-oikeus kaivetaan naftaliinista
Liperin kunta haluaa käyttää etuosto-oikeutta ja hankkia Leinosenlammen rannalta kiinteistön. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta hankkii lammen itäpuolella sijaitsevan 3,4 hehtaarin tilan 50 00 euron kauppahintaan.
17.8.2016
Kesäteattereissa kävijäkatoa

Ristin kesäteatterilla ollaan kohtalaisen tyytyväisiä 2100 katsojan saldoon, kun taas lähes samanmoisen katsojakunnan saavuttaneella Roukalahden kesäteatterilla ollaan masentuneissa tunnelmissa. Onnellinen mies –tarinan toinen tuleminen ei ollut jälkikäteen katsottuna onnistunut valinta. – Samaa näytelmää ei kannata tehdä kahtena kesänä, ohjaaja Hannu Virolainen toteaa.
17.8.2016
Tuulivoimaloille kyllä

Liperin Korpivaaraan nousee neljä tuulivoimalaa, mikäli lupajaoksen tekemä päätös jää voimaan. Teknisen lautakunnan lupajaos myönsi äänin 3–2 suunnittelutarveratkaisun Tuulialfa Oy:lle. Hankkeen kannalla olivat Kauko Piironen (kesk.), Kauko Kotkajuuri (sdp.) ja Tarja Riikonen (kesk.), kun taas sitä vastaan äänestivät Pertti Nylund (ps.) ja Susanna Nevalainen (ps.).
17.8.2016
Hissiavustusta ei kannateta
Liperin tekninen lautakunta ei muuttanut aiempaa kantaansa Asunto Oy Kiiskilänrinteen avustamisessa. Kerrostaloyhtiö on hakenut kunnalta avustusta hissien jälkiasentamiseen. Kielteisen päätöksen saatuaan yhtiö teki oikaisuvaatimuksen, jossa se esitti, että kunta myöntäisi hankkeelle avustusta vanhusten ja vammaisten asuntojen korjauksiin tarkoitetusta määrärahasta.
16.8.2016
Pensasmustikkaa kohtalaisesti

Syksyisten marjojen, kuten pensasmustikan ja karhunvatukan satokausi on juuri nyt parhaimmillaan.
16.8.2016
Työliivistä tunnistat työntekijän

Liperin kirjastoissa otettiin kuluvan viikon tiistaina käyttöön harmaamustat työliivit. Asut auttavat tunnistamaan arkivaatteisiin pukeutumaan paikan ammattilaisen tavallisista asiakkaista.

