Kutsunnoissa korostettiin oikeaa asennetta

Liperin kutsunnat asevelvollisille vuonna 1999 syntyneille pidettiin tiistaina koulukeskuksen tiloissa. Nuoret miehet saivat kosolti tietoa ja hyviä ohjeita asepalveluksen suorittamista varten. Samalla he saivat tietää milloin ja missä palveluksen aika olisi.

Maatalouden vaikeudet ovat voitettavissa

Leipäpäivien yhteydessä pidetty Pohjois-Karjala MTK:n Elämän eväitä –seminaari maalasi jonkun mielestä piruja seinälle kertoessaan maatalouden ahdingosta. Varsinkin kun monessa puheessa sivuttiin laskevaa tilamäärää, säännöksiä ja säädöksiä ja aina kansainvälistä markkinatilannetta.

Luovi kymmenen vuotta kouluttajana

Ammattiopisto Luovi juhli kymmenettä vuottaan eilen Liperin yksikössä Käsämässä. Luovi antaa ympäri Suomea koulutusta erityistä tukea tarvitseville nuorille.

Viinijärven aktiivinen taajama

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Ihan meidän näköinen talo

Viinijärven kirkonkylän entisessä pikkupappilassa Taipaleenjoen rantatörmällä keskellä kylää asuu asuinpaikkaansa ihastunut pariskunta. Ulla Räsänen ja Anssi Kekkonen ovat asuneet talossa hieman yli kymmenen vuotta.

Seppeleet kunnianosoituksena sotaveteraaneille

Suomen Sotaveteraaniliitto täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Eri puolilla Suomea laskettiin syyskuun viimeisenä perjantaina tämän kunniaksi seppeleet sotaveteraanien muistomerkeille.

Riisipyörö on Pulla Puljun ykkönen

Armi Ikonen ja Hanne Tolonen ovat pyörittäneet viinijärveläistä leipomo-kahvila Pulla Puljua jo neljä ja puoli vuotta. Ikonen hoitaa enemmän leipomista ja Tolonen myyntipuolta.

Viinijärveläiset siivosivat nurkkiaan

Viinijärven linja-autoasemalla kävi tiistaina melkoinen kuhina Puhas Oy:n kerätessä rekkalasteittain vaarallisia jätteitä, sähkölaitteita, metallia ja renkaita.

Kone ei tee virhettä, mies tekee

Liperin kirkonkylän tuntumassa viisisataapäistä lihakarjaa kasvattava ja 280 hehtaarin rehu- ja viljapeltoja viljelevä Kari Niiranen tietää, että nykytekniikkaa kannattaa käyttää hyväkseen tarpeiden mukaan.

Leipää ja kyntökisaa

Liperin vuoden ykköstapahtuma lähestyy taas kovaa vauhtia. Ykköstapahtuma siinäkin mielessä, että järjestäjät odottavat paikalle ennätyskävijämäärää. Jos ja kun ilmakin näyttää suosivan, niin Leipäpäiville ja Traktorikynnön SM-kilpailuihin saadaan kahden päivän aikana tuhansia kävijöitä. Parhaimmillaan luku voi nousta reilusti yli viidentuhannen kävijän.