Potkurilla pääsee

Honkalampi-keskuksen alueella kelpaa potkurilla viiletellä. Taipaleet talosta toiseen taittuvat sukkelammin kuin apostolin kyydillä, ja pienet kantamuksetkin kulkevat näppärästi mukana menopelin istuimella.

Toimittajan työstä ja traktoreista

Mitä eroa on tiedolla ja huhulla? Mitä tarkoittaa taittaminen? Minkämerkkisen traktorin malli on 300?

Pienet elämykset ovat matkailijoiden mieleen

Mikä toisi matkailijat kotikuntaan, pohdittiin Kotiseutu-uutisissa viitisentoista vuotta sitten. Kysymyksen herättäjänä toimi Pro Agrian organisoima tilaisuus, joka houkutteli Penttilä-saliin parisenkymmentä paikallista matkailuyrittäjää.

Lasten vanavedessä partiolaiseksi

Partiossa lapset opettelevat tekemään erilaisia solmuja ja retkeilevät luonnossa. Tai niin ainakin monet luulevat. Käsämäläisen Sonja Almin mukaan mielikuva on turhan yksioikoinen – partio on paljon muutakin.

Sanomalehtiviikkohan se!

Valtakunnallista Sanomalehtiviikkoa vietetään parasta aikaa. Liperiläiskouluissa painomusteen tuoksuista paperia rapistellaan tavallista tiuhemmin – esimerkiksi Viinijärven koulussa lehteillään niin Kotiseutu-uutisia kuin maakuntalehti Karjalaistakin.

Liperiläismies hurjasteli Kiteellä

Liperiläismies kurvaili reilua ylinopeutta Kiteellä eilen maanantaina kello 15 jälkeen. 54-vuotias autoilija mittautti nopeudekseen 134 kilometriä tunnissa valtatie kuudella Paalihtan kohdalla. Alueella on kahdeksankympin tuntinopeusrajoitus.

Monikkoperheet juhlivat

Pohjois-Karjalan Monikkoperheet ry juhlistaa 20-vuotista taivaltaan tulevana lauantaina. Mukulakadulla Joensuussa pidettävän tapahtuman ajankohta ei ole sattuma – samaisena päivänä vietetään vuosittaista kaksosten päivää.

Rääkkyläläismies hirvikolarissa

Rääkkyläläisautoilija törmäsi hirveen Ilomantsin Kivilahdessa tänä aamuna puoli seitsemän jälkeen. Miehen ajaessa Vinkarantietä asteli hirvi metsästä tielle. Pakettiautolla liikkunut mies törmäsi hirveen. Törmäyksen seurauksena hirvi kaatui tielle, mutta jatkoi sitten matkaansa metsään.

Maailman suurinta marttailtaa vietetään torstaina

Kuluva vuosi on marttojen 120-vuotisjuhlavuosi. Perheiden hyvinvointiin keskittyvän järjestön juhlinta alkaa torstaina, kun eri puolilla Suomea vietetään maailman suurinta marttailtaa. Tammikuun viimeinen on valikoitunut kekkereiden pitopäiväksi nimipäiväkalenterin perusteella: juhlapäivä on marttajärjestön yhden perustajajäsenen, Alli Nissisen, nimipäivä.

Vettä lattialla Ylämyllyllä

Honkatien varrella Ylämyllyllä sijaitsevan kiinteistön lattioille valui vettä sunnuntain vastaisena yönä. Onnettomuuden aihetti ilmanvaihtokoneeseen tullut vuoto.