Helmikuu oli tavanomaista leudompi

Helmikuu oli Pohjois-Karjalassa lähes viisi astetta tavanomaista leudompi, ilmenee Ilmatieteenlaitoksen tilastoista. Esimerkiksi Joensuun-Liperin lentoasemalla kuukauden keskilämpötilaksi mitattiin -4,8 astetta, pitkän ajan keskiarvon ollessa -9,7 astetta.

Liperiläismies autoili kortitta – taas

Liperiläinen 41-vuotias mies narahti kortitta ajamisesta eilen torstaina. Poliisipartio pysäytti Liperintiellä autoilleen miehen hieman kello 18:n jälkeen.

Nokkakolarissa loukkaantunut nainen kuoli

Eilen aamulla sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut nainen on menehtynyt onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Kolari sattui Polvijärventien ja Vaiviontien risteyksessä Härkinvaarassa keskiviikkoaamuna kahdeksan aikaan.

Seitsemän ehdokasta

Huhtikuisiin eduskuntavaaleihin tuli jättää ehdokashakemukset viimeistään eilen. Kotiseutu-uutisten levikkialueelta parlamenttiin mielii seitsemän ihmistä.

Ylämyllyn kirjasto muuttaa pankkitaloon

Ylämyllyn kirjasto muuttaa väliaikaisesti Osuuspankin entisiin toimitiloihin, jotka sijaitsevat Ylämyllyntien varressa. Vuokrasopimus on määräaikainen: maanantaina kokoontunut Liperin kunnanhallitus päätti vuokrata tilat kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Nokkakolari Härkinvaarassa

Polvijärventien ja Vaiviontien risteyksessä sattui aamulla kuorma-auton ja henkilöauton välinen nokkakolari. Pohjois-Karjalan rajavartioston henkilökuljetuksessa käytetty kuorma-auto törmäsi henkilöautoon.

On lunta, mistä veistää

Lumiukot ovat asettautuneet näyttävään riviin Uuden Toimelan pihamaalle. Talvilomaviikon innoittamana lumesta on muovattu persoonallisia hahmoja – teokset on viimeistelty vesivärein, villalangoin ja oksin.

Pakkaus vaikuttaa menekkiin

Viherkasteen salaatteja ja yrttejä poimitaan tiuhaan ostoskoreihin paitsi Liperissä, myös muualla maakunnassa. Nyt raikasta jääsalaattia on mahdollista ostaa myös kansallismaisemaamme henkivään pussiin pakattuna – jääsalaatti kun on yksi Pohjois-Karjalan Osuuskaupan 100-vuotisjuhlavuoden tuotteista.

Vammaispoliittiseen ohjelmaan voi vaikuttaa

Liperin vammaisneuvosto aikoo tehdä ensimmäisen vammaispoliittisen ohjelmansa. Tavoitteena on saada syksyyn mennessä valmiiksi ohjelma vuosille 2019–2022. Vammaispoliittisen ohjelman sisältöön ennättää vielä hyvin vaikuttaa.

Talven touhuja ja vaalityötä

Nelivuotias Emilia tarttui pensseliin ja suti punaista väriä lumikuution pintaan. Kati-äidin tehtävänä oli pidellä maalipurkkia ja pitää samalla silmällä Emilian pikkusiskoa. Ahonkyläläisperhe kun ei suinkaan ollut Pärnävaaralla pidetyssä talviriehassa yksin.