Pohjois-Karjalan koronatilanne on rauhallinen

Iäkäs ihminen kuoli pääsiäislauantaina koronaviruksen aiheuttamaan covid-19 -tautiin Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Hän kuului ikänsä ja perussairautensa vuoksi koronaviruksen riskiryhmään.

Suomessa 2600 vahvistettua koronavirustartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on 2605 varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä kuvastaa tämän iltapäivän kello 15:n tilannetta.

Postikonttorien lakkauttaminen kirpaisi

”Liperissä ja Rääkkylässä konttorit historiaan”, kuului postikonttoreita käsittelevän uutisen otsikko. Huhtikuun 17. päivänä vuonna 2000 ilmestynyt artikkeli oli painettu valkoisella tekstillä mustalle pohjalle – tiedä sitten, kuvattiinko tällä ratkaisulla asian herättämiä tuntoja.

Humalassa ilman korttia, huumeissa ylinopeutta

Nuori mies jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta sekä kortitta ajosta Ylämyllyntiellä eilen keskiviikkona. Henkilöautolla liikkeellä ollut mies puhalsi alkometriin 1,38 promillen lukeman. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta – kortitta ajosta hän on jäänyt kiinni vuoden sisällä jo neljästi.

Koronavirustartuntoja on edelleen 15 Siun soten alueella

Siun soten alueella on edelleen 15 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Määrä on pysynyt tällä tasolla lauantaista lähtien.

Tuula Luukkonen jää lokakuussa eläkkeelle

Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle lokakuun alussa.

Kaljatarjouksista vuoden miehen titteliin

Mistä on paikallislehden takasivu tehty? Ruokakaupan tarjouksista ja uutisjutuista. Painomusteen värisestä tekstistä ja televisio-ohjelmatiedoista.

Siun soten alueella 15 varmistettua koronavirustartuntaa

Siun soten alueella on 15 vahvistettua koronavirustartuntaa. Määrä on pysynyt tällä tasolla lauantaista lähtien.

Öljyä valui junanraiteille Ylämyllyllä

Ylämyllyllä sattui öljyvahinko tänään keskipäivällä. Junaraiteiden ympäriltä vesakkoja niittämästä olleesta koneesta valahti hydrauliikkaöljyt junanraiteille.

Liperiläismies autoili huumaantuneena ilman ajokorttia

Henkilöautolla liikkunutta liperiläismiestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisipartio puhallutti miehen nopeusvalvonnan yhteydessä Kuopiontiellä Joensuun Noljakassa maanantai-iltana kymmenen aikaan.

Kesäteatterikauden kohtalo on auki Ristissä

Ristin kesäteatterissa ei ole vielä tehty päätöksiä tulevan näytäntökauden suhteen. Valelääkärin harjoitukset ovat tällä haavaa tauolla Joensuun seudun kansalaisopiston keskeytettyä lukukautensa koronapandemian vuoksi.

Lockdownissa

Liperinsalosta kotoisin oleva Eveliina Calderwood – jonka monet liperiläiset Asikaisena tuntevat – on yksi meistä, joiden arjen koronavirus on pakottanut uuteen muotoon.

Roukalahden kesä on teatteriton

Roukalahden kesäteatterissa on tulevana suvena hiljaista. Koronapandemian vuoksi Meidän luokka -näytelmän ensi-iltaa on päätetty siirtää vuodella, kesäkuuhun 2021.

Siun soten alueella 15 varmistettua koronavirustartuntaa

Siun soten alueella laboratoriovahvistettuja koronavirustartuntoja on edelleen 15. Määrä on pysynyt tällä tasolla lauantaista lähtien.

Pohjois-Karjalan maakuntajohtajaksi hakeneiden haastattelut siirtyvät koronan vuoksi

Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan rekrytoinnissa piti käynnistyä haastatteluvaihe pääsiäisviikolla, mutta haastattelut on siirretty koronatilanteen takia. Maakuntaliiton haastatteluryhmä haluaa toteuttaa haastattelut henkilökohtaisesti eikä etäyhteydellä.

Suklaamunia sukkiin

Koronapandemia heitti omat sävynsä myös viikonvaihteessa vietetyn palmusunnuntain ylle. Nyt kun sosiaalisia kohtaamisia tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää, eivät virpojatkaan päässeet perinteiseen tapaan tervehdyksiään kertomaan.

Peräänajo Ylämyllyllä

Liperintiellä Ylämyllyllä sattui peräänajokolari tänään maanantaina aamupäivällä. Pakettiauton kuljettaja törmäsi risteysalueella edellään ajaneen henkilöauton perään.

Suklaamunat sukkiin

Koronapandemia heitti omat sävynsä myös eilen vietetyn palmusunnuntain ylle. Nyt kun sosiaalisia kohtaamisia tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää, eivät virpojatkaan päässeet perinteiseen tapaan tervehdyksiään kertomaan.

Maaliskuu oli lauha ja sateinen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maaliskuu oli Pohjois-Karjalassa noin kolme astetta tavanomaista leudompi. Maaliskuun keskilämpötila oli maakunnassa 1,5 pakkasastetta, kun elohopea tavallisesti painuu keskimäärin 4,7 astetta nollan alapuolelle.

Kesänopeuksiin siirrytään kuluvalla viikolla

Itä-Suomen alueella siirrytään kesänopeusrajoituksiin kuluvan viikon aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että satasen nopeusrajoitus komeilee nykyistä useammin teiden varsilla.

Meidän luokan ensi-ilta siirtyy vuodella

Meidän luokka -näytelmää ei esitetä Roukalahden kesäteatterissa tulevana suvena. Koronaepidemian vuoksi Tiina Markkasen kirjoittaman näytelmän kantaesitys siirtyy kesään 2021.

Siun soten alueella 15 vahvistettua koronavirustartuntaa, koko maassa vajaa 2000

Varmistettuja koronavirustartuntoja on Siun soten alueella 15. Määrä ei ole muuttunut sitten eilisen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan laboratoriovarmistettuja tautitapauksia on Suomessa 1927.

Siun soten alueella 15 varmistettua koronavirustartuntaa

Tänään lauantaina Siun soten alueella on vahvistettu 15 ihmisen saaneen koronavirustartunnan.

Siun soten alueella 14 varmistettua koronavirustapausta

Siun soten alueella on 14 varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä on kasvanut yhdellä sitten eilisen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koko maassa on koronavirustartuntoja 1615. Tartuntoja on 97 enemmän kuin eilen.

Jyristä löytyi räjähdekätkö

Ylämyllyn yläkoulun rakennustyömaalta Jyristä löytyi räjähteitä aprillipäivänä. Keväiseen teemapäivään liittyvästä pilasta ei kuitenkaan ollut kyse – sodanaikaiset sotilasräjähteet löytyivät kaivettaessa ja siirrettäessä maa-ainesta tulevan opinahjon rakennuspaikalla, entisen varuskunnan liepeillä.

Pajunoksat ilahduttavat – virpoa voi vaikka videon välityksellä

Palmusunnuntaihin on enää kaksi yötä. Koronapandemia on kuitenkin laskenut varjonsa myös pääsiäisperinteiden ylle, eikä tänä vuonna passaa kierrellä ovelta ovelle virpomavitsojen kanssa.

Liperin kunta sai avustuksen – lasten liikunnallisuutta pidetään tärkeänä

Liperin kunta on saanut Aluehallintovirastolta 25 000 euron suuruisen avustuksen liikunnallista elämäntapaa tukevaan hankkeeseen.

Koronavirustartuntojen määrä ei ole Siun soten alueella noussut sitten eilisen

Siun soten alueella on tänään torstaina 13 vahvistettua koronavirustartuntaa. Määrä ei ole lisääntynyt sitten eilisen.

Kirjasto on jatkanut asiakkaidensa laina-aikoja

Vaara-kirjastojen palautusluukkujenkin ollessa nyt säpissä, ei asiakkaiden tarvitse kantaa hetkeen huolta lainojensa erääntymisestä. Lainat on automaattisesti uusittu, eivätkä eräpäivät koita ennen kuin lukutuvat avaavat jälleen ovensa.

Siun soten alueella 13 varmistettua koronavirustartuntaa

Siun soten alueella on nyt 13 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Kolmen edellispäivän ajan lukema on ollut 12.

Vain johtaja on töissä

Liperin ja Rääkkylän kirjastojen ovet pysyvät suljettuina toukokuun 13. päivään asti. Säppiin on pantu myös palautusluukut, sillä koronapandemian aikana ei voida varmistaa, että palautuva aineisto tulee asianmukaisesti puhdistettua.

Agenttiko se asialla olikin?

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1993 Kotiseutu-uutisissa komeili kuva eriskummallisesta liikennemerkistä.

Kotietsintä herätti huomiota Liperissä

Poliisilla oli huomiota herättävä kotietsintä Liperissä tänään tiistaina iltapäivällä noin puoli kahden aikaan. Tapahtumapaikalla oli useita poliisipartioita, mikä herätti huomiota paikkakunnalla.

Vahvistettuja koronatartuntoja edelleen 12

Siun soten alueella on edelleen 12 vahvistettua koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja ei ole laboratoriokokein vahvistettu sitten sunnuntain. Laboratoriovarmistetut tartunnat eivät kuitenkaan kerro koko kuvaa koronaviruksen leviämisestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirukseen sairastunut saattaa tartuttaa muita jo ennen oireiden alkamista. Moni voi sairastaa taudin myös tietämättään, koska valtaosalla sairastuneista oireet ovat lieviä. Siun sotesta muistutetaan, ettei

Rakennusjäte syttyi palamaan Liperissä

Rakennusjäte roihahti liekkeihin Opintiellä Liperin kirkonkylällä maanantai-iltana. Palo alkoi kyteä rakennusjätepussissa, joka oli unohtunut liian lähelle lämmityslaitteen poistotuhkia sisältävää metallitynnyriä.

Siun soten alueella ei uusia koronatartuntoja sitten eilisen

Siun soten alueella on tällä hetkellä 12 laboratoriokokein varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä ei ole muuttunut sitten eilisen.

Kunta lainaa kuntoiluvälineitä

Liperin kuntaan on hankittu neljä jumppavälinepakettia kuntalaisten lainattavaksi. Ajatuksena on tarjota liperiläisille välineitä kotijumppaa tehostamaan – paketteihin lukeutuu muun muassa kahvakuula, käsipainot, piikkipallo sekä jumppakeppi.

Höyhenenkevyesti askarrellen

Askartelu on ajanvietettä antoisimmasta päästä: sitä voi harrastaa yksin tai yhdessä, helposti tai haastavasti.

Koronavirustartuntoja on nyt varmuudella 12

Siun soten alueella on 12 laboratoriokokein varmistettua koronavirustartuntaa. Eilen lauantaina vastaava luku oli kymmenen.

Pohjois-Karjalassa ensimmäinen maakunnan sisäinen koronavirustartunta

Siun soten toiminta-alueella on todettu ensimmäinen koronavirustartunta, jonka alkuperää ei ole pystytty selkeästi jäljittämään. Tähän mennessä kaikki aiemmat Siun soten alueella varmistuneet tartunnat ovat liittyneet ulkomaan matkailuun.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.