Eeva Karttunen osoittaa valokuvan keskellä tuulettavaa nuorta naista. – Tuossahan minä olen, hän myöntää.
Susirajan Maila ja Kempeleen Kiri ottivat toisistaan mittaa pitkän kaavan mukaan tyttöjen superpesiksessä Kiteellä, yhdellä SurMa:n kotikentistä. Sadesäässä tiistaina pelattu ottelu päättyi lopulta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen vierasjoukkue Kirin voittoon. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Viinijärven pesäpallokentältä lähes pallonheiton etäisyydeltä asuva 66-vuotias Riitta Miinalainen tunnustaa, että hän ei nuoruudessaan Nostamossa juuri pelannut pesäpalloa.
Sinilevä, tuo ranta-asukkaan kesäinen riesa on jo rantautunut Oriveden ja Pyhäselän kaislikkoon. Juhannuksena puuromaista sinilevää rantautui muun muassa Liperinsalon Kaakonlahteen ja Telmonrantaan sekä Telmonsaaren länsirannoille. Pyhäselällä sinilevää havaittiin runsaasti Kaskenniemen suunnalla. Hieman harmillista levää oli myös Viinijärvellä Savisaaren läheisyydessä.
Liperin kirkonkylällä sijaitsevat laitoshoitoyksikkö Iltarusko ja palvelukeskus Konttilanhovi muutetaan tehostetun palveluasumisen yksiköiksi 1. joulukuuta alkaen.
Viinijärvellä tehdään elokuussa verkkokoekalastus. Tarkoituksena on selvittää mitä lajeja järvessä uiskentelee. Samalla tutkitaan kantojen suuruutta ja kalojen kokoa. Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen kalastusbiologi Timo Turusen mukaan Viinijärvestä ei ole aikaisemmin tehty vastaavaa selvitystä.
Nyt se sitten alkaa, jokavuotinen kiivas aika: marjoista nauttiminen ja niiden säilöntä. – Pakastimien kannattaa olla valmiina, mutta pitää muistaa myös pakastimen vastaanottokyky, ei kaikkea kerralla, Heli Hiltunen Riikolan luomutilalta Käsämästä helpottaa.
Liperiläissyntyisen Anniina Joensalon ohjaama Nukkuva sotilas voitti valtakunnallisen Uneton48-lyhytelokuvakilpailun parhaan elokuvan pääpalkinnon Helsingissä.
Viime syksynä ensin Liperissä ja sitten Rääkkylässä miestään veitsellä pahoinpidelleen 28-vuotiaan rääkkyläläisnaisen tuomio lieveni Itä-Suomen hovioikeudessa.
Venäläinen ja suomalainen ajoneuvoyhdistelmä törmäsivät toisiinsa maanantaiaamuna kahdeksan maissa Kuopiontiellä Ylämyllyllä. Venäläisen kuorma-auton perävaunun pressu osui suomalaisen kuorma-auton sivupeiliin ohitustilanteessa. Törmäyksessä ei aiheutunut henkilövahinkoja. Ajoneuvot kohliintuvat peileistä.