Ylämyllyn liikekeskus valmistuu hurjaa vauhtia, tiukkaa aikatauluakin vielä hitusen nopeammin. Ennen joulua koko puutuoksuiseen kiinteistöön voidaan hönkäistä lämmöt päälle.
Ja tapahtui niinä päivinä, että Rääkkylän kappeliseurakunnassa päätettiin toimittaa jouluvaellus. Kulissit aseteltiin paikoilleen, ja näin seurakuntasalista ja eteisaulasta muodostui taianomainen reitti Juuttaan maan kaupungista Beetlehemiin.
Liperiläinen Jarmo Hämäläinen sai RKL:n Pohjois-Karjalan piirin Vuoden mestari 2017 -tunnustuksen pitkästä ja ansiokkaasta urastaan. Rakennusinsinööri Hämäläinen on Eero Reijonen Oy:n toimitusjohtaja.
Rakennusliike Reijosen järjestämä esittely Liperin kirkonkylän kerrostalohankkeesta kiinnosti eilen vajaata kymmentä katsojaa. Toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen kertoi, että kävijät olivat tosimielellä liikkeellä.
Rääkkylän kunnanhallitus päättää maanantaisessa kokouksessaan, järjestetäänkö kuntouttavaa työpajatoimintaa tammikuusta alkaen yhdessä vai kahdessa eri kohteessa. Kuntouttava työtoiminta ja terapeuttinen työtoiminta järjestetään Rääkkylässä vuoden alusta alkaen kunnan omassa työpajassa.
Liperin reserviläisjärjestöjen joulutulilla oli tänä vuonna sekä vanhaa että uutta. Liperin vanhan kunnantalon pihapiirissä pidetty iltahetki oli paikkana uusi, mutta tulien sanoma on vanha.
Anne Rönkkö on avannut kauneushoitolan Ylämyllylle. Honkalammella asuva kosmetologi on työskennellyt alalla useiden vuosien ajan, pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Kauneus sinussa –nimisen yrityksen hän perusti vajaa pari vuotta sitten, muutettuaan perheensä kanssa takaisin Liperiin.
Liperin kunnan jouluruokailussa oli ruuhkaa ensimmäisen puolen tunnin aikana. Hieman yli sata tuolia täyttyi ruokalassa sukkelaan, joten onneksi aulaan oli katettu lisää pöytäpaikkoja.
Liperin seurakunnan kirkkovaltuusto siunasi ensi vuoden toiminnan ja talouden suunnitelmat.
Kauneimmat joululaulut on yhdessä samaan tahtiin hyrisemistä, sävelten tapailua ja joulun sanoman julistamista. Se on kuitenkin myös antamisen iloa.