Kuopiontietä päällystetään ensi kesänä Liperin molempien rajojen tuntumassa.
Lyhyt on muisti, kun lunta tuntuu olevan enemmän kuin koskaan – lähes 80 senttiä. Ilmatieteenlaitoksen ilmastopalvelulla on kertoa faktoja, jotka kumoavat uskomukset.
Roukalahtelaisen Esa Saukkosen tilat saivat viime vuonna 562 000 euroa maaseutuviraston maksamaa viljelijätukea. Summasta karjatilallinen sai suoraan 434 000 euroa ja hänen yrityksensä Finexcel Oy 128 000 euroa.
Ylämyllylle yläasteikäisenä muuttanut 54-vuotias Jarmo Tossavainen on nähnyt harrastuksensa ja työelämänsä parissa kahden liperiläisen toiminnan kehityksen. Toinen on ollut jalkapalloilu Ylämyllyn Hongasta Yllätykseen ja toinen Mantsisen kehitys kansainväliseksi yritykseksi.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta, kun Käsämän ja Sotkuman välisen tien jatkeeksi valmistui silta. Aina vuoteen 1988 Käsämänsalmi oli ylitetty milloin veneellä, lautalla, kapulalossilla ja lopulta moottoroidulla lossilla.
Pakko se on myöntää: hieman epäilyttää. Lautaselle on ripoteltu ruskeita sirkkoja siipineen, silmineen ja jalkoineen. Varsinkin pyöreät, sirkan päähän nähden suhteettoman suuret silmät aiheuttavat hienoisia väristyksiä. ”Yritäpä syödä minut, niin alan surista suussasi”, ne näyttävät sanovan.
Siun sote kokeilee henkilökohtaisen budjetin käyttöä vammaisten ja kehitysvammaisten palveluissa. Kyseessä on kokeilu, johon haetaan 40–50 kohderyhmään kuuluvaa henkilöä. Asian tunnetuksi tekemiseksi Honkalampi-keskuksella järjestettiin maanantaina pop up -työpajoja – ajatuksena oli valottaa valinnanvapauteen liittyviä seikkoja niin palveluntuottajien, käyttäjien kuin työntekijöidenkin näkökulmista.
Liperin kunta saa valtiolta tukea 5-vuotiaiden maksuttomaan varhaiskasvatukseen yhdessä 19 muun kunnan kanssa. Pohjois-Karjalasta valtakunnallisessa kokeilussa on mukana leipäpitäjän lisäksi Kitee.
Rääkkylän alakoulun vanhemmille järjestetyssä kuulemistilaisuudessa ei kannettu enää suurta huolta Kotitien koululle muutosta, vaan lähinnä siitä, että onko tilojen ilmanvaihto on koulutyöhön kelvollinen. Myös liikenne- ja tuntijärjestelyistä kyseltiin.
Pärnävaaralla hiihdettiin lauantaina Pärnänkunkku-tittelistä kymmenien osallistujien voimin. Hiihtomatkoja oli tarjolla kolme 15, 30 ja 45 kilometriä.