Itä-Suomen lohipilkkicupin voittajat ratkottiin lauantaina Liperin Kirkkolahdella. Nuorten ja naisten sarjoissa Kirkkolahdella parhaiten onnistunut kruunattiin myös koko cupin voittajaksi.
Onhan se mukavaa, kun auto ei ole jumissa ensimmäisessä aurausvallissa. Siinä lienee tärkein syy hankkia katumaasturi, iso tai pieni. Tammikuussa Suomessa esitelty T-Roc on Volkswagenin avausheitto nyt niin suosittuun pienten ja keskisuurten katumaasturien luokkaan.
Liperin Osuuspankki aikoo paikata kahden konttorin sulkemista koulutustilaisuuksilla ja kyydityksillä. Toimitusjohtaja Jukka Asikainen kertoo, että asiakkaille järjestetään opastusta esimerkiksi nettipankin käyttöön pitkin kevättä.
Burger Kingin myötä Liperiin rantautuivat niin kansainvälisen pikaruokaketjun antimet kuin pitäjän ensimmäinen autokaistakin. Ravintolapäällikkö Maria Luoma kertoo, että autokaista on Ylämyllyllä hyvässä käytössä iltapäivisin, muuten vaihtelevasti.
Jos niin sanottu kaupunkimaasturi maksaa lisävarusteineen reilut kuusikymmentä tuhatta euroa ja sillä saa haettua tunnetusta ruotsalaisesta sisustustavaratalosta kolme säätöpöytää, niin kyllä sen pitää kelvata.
Haapasalmella talkoointoa riittää edelleen, vaikka takana onkin mittava kylätalon kunnostusurakka. Jatkossa rääkkyläläiskylällä aiotaan toteuttaa pienempiä hankkeita, sillä ideoita paikallisilla riittää erityisesti Pantunniemen kehittämiseen.
Karelia Expertin ja Rääkkylän kunnan sekä matkailutoimijoiden Matkailu nyt -tapahtumassa pohdittiin paikallisen matkailun kehittämistä yhdessä maakunnallisen ja erityisesti Järvi-Suomen, Lakelandin, alueen kanssa.
Se tunne kun nouset kauppa-auton portaita ylös parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Liperissä ja Rääkkylässäkin jatkossa vierailevan Makuvankkurin yrittäjä polvijärveläinen Teemu Virrantalo tietää, että yksi asiakasryhmä lähiruoka-autolle ovat nostalgikot. Vakioasiakkaita lienevät myös lähiruuan suurkuluttajat sekä suven saavuttua mökkiläiset.
Lossiliikenne on soljunut sujuvasti Arvinsalmella kuluvan talven ajan. Liperin ja Rääkkylän välillä seilaavalla lossilla työskentelevä Mikko Muhonen kertoo lumisen vuodenajan kuluneen melko tavanomaiseen tapaan.
Liperin seurakunta teki viime vuonna ennakoitua paremman, 140 000 euroa ylijäämäisen, tilinpäätöksen.