Luomua, yrttejä ja pitsaa

Liperin ja Rääkkylän viljelijöiden satokauden tuotteet täyttivät Leipäpäivä-vieraiden ostosnyssäköitä kiitettävästi. Puromäen puutarhan inkivääripula ei näkynyt ainakaan myyntitiskillä, vaan ostajia oli jonoksi asti.

Leipäpäivässä leivonnaisia rajojen takaa

Leipäpäivän yksi myyntitiskeistä tulvi ukrainalaisia herkkuja. Outokummussa asuvat, sotaa paenneet, ukrainalaiset olivat tuoneet myyntiin perinteisiä kotimaansa leivonnaisia.

Leipäpäivässä oli mukavasti tungosta – Ensi vuonna tapahtuma järjestetään koulukeskuksella

Liperin kirkonkylällä Yhteisötalon pihalla ja sisällä riitti tunkua, kun arviolta noin 4 000 ihmistä vieraili perinteisessä Leipäpäivä-tapahtumassa. Kojuja ja näytteilleasettajia oli paikalla yli 70. Tapahtuma-alueella oli tarjolla muun muassa kukkia, uunituoretta pitsaa, lähialueen viljelytuotteita, paikalla paistettuja piirakoita sekä myös ukrainalaisia, käsintehtyjä perinneherkkuja.

Katsaus vuoden 1993 syyskuun juttuihin

Vuonna 1993 syyskuussa Kotiseutu-uutisten sivuilla käsiteltiin muun muassa hernerokan menekkiä ja uusia osoitemerkintöjä.

Uudet tilusjärjestelyt kelpasivat Maitotaipaleen tilalle

Mikko Lihavaisen ja Titta Pehkosen tilalla Liperin Ahonkylällä järjestetty Pellonpiennartapahtuma keräsi torstaina mukavasti väkeä kuulemaan ja näkemään maatalousalan uutisia. Pro Agrian organisoimassa tapahtumassa kuultiin muun muassa Ahonkylän alueen tilusjärjestelyistä, joiden kohteista yksi on ollut Lihavaisen ja Pehkosen sekä Jorma Pitkäsen Maitotaipale-tila.

Kunnanhallitus täsmensi myytäviä metsätiloja

Rääkkylän kunnanhallituksen aiempaan elokuiseen päätökseen myytävien metsätilojen tiedoista oli jäänyt virheitä, jotka kunnanhallitus oikaisi uudessa päätöksessään.

Paksuniemi kiinnostaa yrittäjiä

Rääkkylän yrittäjäjärjestön ja kunnan yhteisillä yrittäjäaamukahveilla selvisi, että Paksuniemen ravintolayrittäjyys kiinnostaa uusia tulijoita. Kunnanjohtaja Esko Rautiainen ja kehityssihteeri Raita Joutsensaari kertoivat, että kunta on saanut useita lupaavia yhteydenottoja.

Vertaisohjaajilta digitukea senioreille

Liperin kirjastolla tarjottiin keskiviikkona jälleen maksutonta digitukea tietoteknisten ongelmien kanssa painiville ikäihmisille vertaisohjaajien voimin.

Salpalinjan panssarivaunuesteitä löytyy Liperistäkin

Pyhäselän rantamaalta Liperin Hirsiniemen tienoilta kotoisin oleva Jorma Pesonen kummastelee kuinka vähän tietoja paikallisesta kivisestä panssarivaunuesteestä löytyy historian kirjoista. Pesosen vanhempien kotitilan maisemista on olemassa ilmavalokuvia, joissa vesijättömaan ja kiinteän maaperän reunaan tehty kaksirivinen panssarivaunueste näkyy selvästi.

Liikettä vaikka sohvalta

Eläkeliiton Liperin yhdistys piti vauhdikkaan liikuntahetken Pärnävaaran maisemissa syksyisen kirpeässä säässä. Reipas yli kymmenen hengen joukko vaelsi poluilla, jumppasi laavulla ja kipitteli pitkin portaita.

Yllätysvärejä luonnonkasveilla

Kitkerän makea tuoksu leijuu Oriveden Muljulanselällä, kun Maritta Kakkinen ja Irja Koli keittelevät kukkakeittoja suurissa kattiloissa. 

Testasimme paikallisen kasvissäilyketuotteen

Liperiläinen lihanjalostukseen erikoistunut yritys Karelian Lihajaloste on tuonut markkinoille myös vegaanisia vaihtoehtoja. Yrityksen valmistamat Vekeba-säilyke ja Vekeba-lastu ovat puhtaasti kasviproteiinivalmisteita. 

Suomiruokaa-yhdistys tukee tuottajia

Liperin Leipäpäivillä on esillä Suomiruokaa-yhdistys, joka on perustettu tänä vuonna. Yhdistyksen ajatuksena on antaa suoraa tukea tuottajille. Joensuun seudulla asuva Johanna Kaksonen yhdistyksestä kertoo, että idea on lähtöisin kuluttajilta, jotka ovat haluavat tukea kotimaisia ruuantuottajia ahdingossa.

Tuoreen leivän tuoksussa on tummaa taikaa

Ennen aikaan leivinuuneja löytyi liki pitäen joka tuvasta, ja tuoreen leivän tuoksu leijaili torpassa viikoittain herkistäen makuhermoja äärimmilleen ennen nautiskelua. Pelkkä tuoreen leivän tuoksukin voi aiheuttaa kylmiä väreitä. 

Vanhasta tilasta omavarainen

Omavaraistalous on näinä päivinä yksi vaihtoehto lievittää taloudellista kuormitusta. Riippumattomuuden lisääminen vaatii kekseliäisyyttä ja kokeilevaa asennetta. Joensuulainen Tarmo Nuutinen osti Rääkkylästä tilan, jonka remontoinnissa hän pyrkii kokeilemaan ja testailemaan erilaisia ratkaisuja omavaraisuuteen pääsemiseksi. 

Siikasalmelle halutaan väylä

Liperin Siikasalmen koulun oppilaat ja henkilökunta järjestivät torstaina mielenosoituksen, jolla halutaan vauhdittaa kevyen liikenteen väylän rakentamista kirkonkylän ja Siikasalmen välille.

Ylämyllyn vanhalla automuseolla vaihdettiin

Ylämyllyn vanhalla automuseolla Välikankaalla vietettiin tämän vuoden toista suurtapahtumaa. Swap & Classic Car Show keräsi yhteen osien vaihtajia ja vanhojen autojen esittelijöitä.

Päivi Tirkkosella on aikaa jalkapalloilulle

Paloaukean tekonurmi Ylämyllyllä täyttyi syyskuun puolivälin tienoilla toisen kerran tänä kesänä Joensuun seudun kortteliliigalaisista. Yllätyksen puolelta kortteliliigaa vetävä Päivi Tirkkonen oli taas tuttuun tapaan organisoimassa turnausta.

Leipäpäivästä tuli perinne

Ennen ensimmäistä Leipäpäivää vuonna 2004 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Pirkko Hyvärinen kirjoitti Kotiseutu-uutisissa seuraavasti:

Liperissä jopa viisi ehdokaslistaa seurakuntavaaleissa

Liperin seurakunta, johon Heinävedenkin alue nykyisin kuuluu, saa näissä vaaleissa viisi ehdokaslistaa neljän vuoden takaisen neljän sijaan.  Äänestäjällä on valittavanaan 39 ehdokasta, joista 30 on liperiläisiä. Heinävedeltä ei ole oma listaa, vaan yhdeksän heinäveteläistä ehdokasta on kolmella eri listalla mukana.

Piispa Arseni sai taputukset seurakunnalta

Piispa Arseni teki viime viikolla piispantarkastuksen Taipaleen ortodoksisessa seurakunnassa. Edellinen tarkastus oli kahdeksan vuoden takaa. Sen jälkeen seurakuntaa on myllertänyt korona ja Nurmeksen seurakunnan liittäminen seurakuntaan. Arseni totesikin, että normaali väli on viisi vuotta, mutta että tarkastus haluttiin suorittaa liitoksen vakiintumisen jälkeen.

Niemisen Urheilijat varmisti nousun kolmosdivisioonaan

Niemisen Urheilijat voitti viimeisessä kotipelissään nelosdivisioonassa kuopiolaisen Kings SC Akatemian puhtaasti 7-1 ja varmisti ennen viimeistä peliä nousun jalkapallon kolmosdivisioonaan. Pahin vastustaja joensuulainen AFC Keltik hävisi nimittäin oman ottelunsa. Nieminen on viisi pistettä edellä Keltikiä, jonka se kohtaa viimeisessä pelissä vieraissa.

Kylän päivää vietettiin maatilalla

Ahonkylän vuosittaista kyläpäivää vietettiin sunnuntaina Maitotaipale Oy:n tilalla Liperin Leppilammella. Jo vuosia toiminut kylätoimikunta rekisteröityi yhdistykseksi tämän vuoden syyskuun alussa, ja hallituksen jäseniä oli kyläpäivässä mukana.

Markkinoita maan laajuudelta

Liperin kirkonkylän tori kylpi perjantaina auringossa ja tasaisessa ihmisvirrassa. Syysmarkkinat saivat väen liikkeelle ostoksille sekä tapaamaan muita. – Tämä on tapahtuma, jota kylä tarvitsee, tiesi markkinoita organisoiva Sampsa Kurvi.

Kuulo huononee monista eri syistä

Yhteisötalolla nähtiin alkuviikosta Suomen kuuloliiton auton, Kuuloauton, vierailu. Joensuun Seudun Kuulo ry:n puheenjohtaja Eila Heinonen kertoi, että Kuuloauto vierailee ensimmäistä kertaa Liperissä.

Isän kohtalo muistissa

Liperin kirkonkylällä ikänsä asunut Irja Lehtonen saa usein kuulla ihmisten muistavan, mitä hänen isälleen tapahtui. Liki 58 vuotta sitten tapahtunut traaginen hetki ei unohdu.

Lähiruokapanelistit perkasivat ruuantuotannon tilannetta

Miten käy kotimaiselle ruoalle, miten ruuan hinnannousu vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen? Muun muassa näitä asioita pohdiskeltiin viime viikonloppuna lähiruokapäivänä Joensuun torilla asiantuntijoiden paneelikeskustelussa.

Lääkesäästöt voivat vaikuttaa apteekkeihin

Istuva hallitus on kaavaillut ensi vuoden talousarviota koskevissa neuvotteluissaan lääkesäästöjä, jotka koskisivat kaikkia suomalaisia apteekkeja. Apteekkariliitto arvelee, että säästöt voisivat johtaa apteekkien määrän vähenemiseen ja henkilöstömuutoksiin.

Viinijärven Urheilijoilla sisäänajovuosi

Viinijärven Urheilijoiden junioripäällikkö ja naisten suomensarjajoukkueen sekä B-tyttöjen valmentaja Marko Huhtanen luonnehtii mennyttä kesäkautta sisäänajovuodeksi. Naisten suomensarjakausi sujui vaikeissa olosuhteissa melko vaisusti. B-tytöt ovat sen sijaan menossa kaudella 2023 B-tyttöjen superiin.

Pakettiautosta pankkipalveluita

Monilla paikkakunnilla pankkipalveluita on karsittu merkittävästi eikä asiointimahdollisuutta enää löydy ihan joka kylältä. Noin kuukauden ajan on tietynlaista palvelutäydennystä ajettu pienemmille paikkakunnille renkaiden päällä.

Kirkkoseikkailussa kavuttiin korkeuksiin

Liperin kirkossa kaikui maanantaina illansuussa pienten askelten vipinä sekä maan tasolla että korkeuksissa, sillä pyhätössä tutkittiin paikkoja perusteellisesti. Liperin seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön järjestämä seikkailu innosti kirkonmäelle yli kaksikymmentä lasta ja vanhempaa.

Lamminkankaalla kisataan koirien nopeuksista

Liperin kirkonkylän liepeillä Lamminkankaalla on viimeistelyjä vaille valmiina koirien kilpailurata. Vuonna 2019 käynnistyneen Leader-hankkeen loppusuora on käsillä, reilun 400 metrin hiekkaradalle rakennetaan vielä kahteen lähtöpisteeseen kopit yhden jo valmiin lisäksi.

Vesi sekä tehostaa että pehmentää allasjumppaa

Vesi loiskui iloisesti Liprakan altaassa tiistaina Käsämässä, kun Liperin Sydänyhdistyksen allasjumppa alkoi. Yli kaksikymmentä liikkujaa sai tehokkaan tunnin fysioterapeutti Aino Paloveden ohjauksessa.

Puristellen herkut pulloihin – Omenasadon tilanne näkynyt selkeästi mehuasemalla

Rääkkylän tuoremehuasema pyöräytti elokuussa mehupuristimensa jälleen käyntiin. Perinteisellä mehutekopaikalla on tämän kesän ja alkusyksyn omenasadon tilanne näkynyt selvästi puristusmäärissä.

Haastattelussamme uusi vapaa-aikaohjaaja

Elokuun alussa Liperin kunnan nuorisotyössä aloitti uutena vakituisena vapaa-aikaohjaajana kontiolahtelainen Tanja Immonen. Uimaharjusta kotoisin oleva Immonen asustaa tällä hetkellä Liperin kupeessa Onttolassa.

Arkistoista mehukkaita taikoja

Vuonna 1976 lehtemme syyskuun 16. päivän numerossa muun muassa mehusteltiin ja pyydettiin tietoja taikoja tehneestä Jussista sekä uutisoitiin kunnanhallituksen päätöksistä.

Mattisenlahden kyläiltamissa tanssahdeltiin ja kahviteltiin

Mattisenlahden ja Puromäen kyläyhdistyksen järjestämissä iltamissa kylätalolla laitettiin jalalla koreaksi ja kahviteltiin päättyvän kesän ja pyöräilyviikon merkeissä. Kyläyhdistyksen sihteeri Katja Kinnunen totesi, että mukava yhdessäolo sujuu pienemmälläkin väkimäärällä. Kolea kelikin on pukeutumiskysymys.

Futiksen suurseura saa riveihinsä rääkkyläläisen Maru Grönroosin

Rääkkyläläinen Maru Grönroos tekee historiaa liittymällä tällä viikolla portugalilaisen suurseuran Benfican valmennustiimiin.

Jaakkolan Tukku Oy etsii vaihtoehtoisia säästökeinoja

Elintarviketukku Jaakkolan Tukku Oy lanseerasi vuoden alusta uuden Karelian aarre -tuotesarjan, jossa on paikalliset marjat pakastettu kartonkisiin pahvirasioihin. Kierrätettävät pakkaukset on suunniteltu siten, että ne toimivat koristeellisena samalla myös tarjoiluastiana.

Frisbeegolfrata entistä parempi

Liperin kirkonkylällä sijaitseva Nopsakin frisbeegolfrata on kesän aikana uudistettu. Yhteisötalon läheisellä alueella sijaitsevalta 18-väyläiseltä radalta on poistettu väylät 1 ja 2 sekä lisätty kaksi uutta väylää radan keskivaiheille.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.