4.5.2026
Itsehoitolääkkeiden myynti laajenemassa apteekkien ulkopuolelle – apteekkitalouden kokonaisuudistus etenee

Suomessa on käynnissä laaja apteekkitalouden kokonaisuudistus, jossa tarkastellaan koko lääkkeiden jakeluun ja apteekkitoimintaan liittyvää sääntelyä. Uudistuksen tavoitteena on päivittää apteekkijärjestelmää vastaamaan nykyisiä tarpeita, vahvistaa sen kustannustehokkuutta sekä tuoda muutoksia lääkkeiden hinnoitteluun, verotukseen ja saatavuuteen.
3.5.2026
OKM:n seuratukea myönnettiin kahdelle liperiläisyhdistykselle kesätoimintojen järjestämiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea on myönnetty kahdelle järjestölle Liperissä tänä vuonna.
3.5.2026
Ensimmäisestä vuosikerrasta: “Todellinen kehitys voidaan katsoa juuri päinvastaiseksi kuin mikä on yleinen käsitys”

Liperissä on tällä hetkellä kirjasto kaikissa kolmessa taajamassa: kirkonkylällä, Viinijärvellä ja Ylämyllyllä – olkoonkin, että Viinijärven kirjasto on tilapäisesti kiinni aina siihen asti, kun uuden koulun yhteyteen tulevat kirjastotilat otetaan käyttöön elokuussa.
3.5.2026
Valtionrahoitus Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle kasvaa odotettua vähemmän – rakenteellisia muutoksia on tehtävä jatkossakin

Valtiovarainministeriö julkaisi huhtikuun viimeisenä päivänä vuoden 2027 rahoituslaskelmat sekä tulevien vuosien painelaskelmat, joiden perusteella hyvinvointialueiden on valmisteltava tulevien vuosien talousarvio sekä taloussuunnitelmat. Vuonna 2027 Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten rahoitus kasvaa vuoden 2026 tasosta 12,1 miljoonaa euroa eli 1,4 prosenttia.
3.5.2026
Yllätyksen miehille tappio kotikentällä – Ylivoimasta ei saatu tarpeeksi etua

Yllätyksen miesten jalkapallojoukkue joutui taipumaan kuopiolaisille vieraille Kolmosen lauantain ottelussa. Zulimanit vei ottelun maalein 3-1 pelattuaan yli puolet pelistä alivoimalla.
2.5.2026
Aurinkoinen vappu veti väkeä kirkonkylälle – ”Iloa ja eloa Liperiin”

Vapunpäivää vietettiin Liperin kirkonkylällä näyttävästi, auringon paistaessa keväisesti ja iloisen tunnelman vallitessa. Keskustiellä järjestetty vapputapahtuma kokosi kylälle niin paikallisia kuin kauempaakin saapuneita maistelemaan sesongin herkkuja, viettämään aikaa yhdessä ja tekemään ostoksia.
2.5.2026
Kasvisruoka jakaa mielipiteitä kouluissa – osa syö kasvisruokaa päivittäin, osa huomattavasti harvemmin

Pinaatti-raejuustonapit, pinaattikeitto ja pinaattiletut ovat esimerkkejä kasvisruoista, joita Liperin ja Rääkkylän kouluissa tarjotaan oppilaille säännöllisesti. Keskimäärin kerran viikossa kouluissa on tarjolla vain kasvisruokaa – mutta halutessaan sitä voi syödä päivittäin.
2.5.2026
Alaikäiset syyllistyivät vakaviin liikennerikoksiin vappuliikenteessä

Vapun ajan liikennevalvonnassa havaittiin useita vakavia liikennerikosepäilyjä Joensuun alueella, kertoo poliisi. Muutoin vappu sujui poliisin mukaan rauhallisesti.
1.5.2026
Ilkivalta harmittaa Matkalammentien hoitokuntaa

Matkalammentien tuntumassa on ilmennyt harmittavaa ilkivaltaa tänä keväänä.
1.5.2026
Yhä useampi rattijuoppo ajaa huumausaineiden vaikutuksen alaisena Itä-Suomessa

Henkilövahingot vähenivät poliisin mukaan selvästi Itä-Suomen liikenteessä maaliskuussa.
30.4.2026
Niemisen Urheilijoiden voittoputki jatkui

Niemisen Urheijoiden miesten Kolmosen ottelu Kuopiossa päättyi keskiviikkona vieraiden voittoon.
30.4.2026
Vappu voi vaihtaa jäteastian tyhjennyspäivän – biojäteastiat tyhjennetään nyt tiuhempaan kuin talvella

Vapunpäivä ja helatorstai aiheuttavat poikkeuksia normaaliin jätehuollon aikatauluun Liperissä.
30.4.2026
Liperin sote-keskuksen kauppa ei edennyt – tekniset kysymykset hidasteena

Liperin kunta ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ovat neuvotelleet Liperin sosiaali- ja terveyskeskuksen kiinteistöstä viime syksyn ja kuluneen talven aikana. Hyvinvointialue on ollut kiinnostunut ostamaan kiinteistön.
29.4.2026
Ylämyllyn yläkoulun puhelinkielto, hyvä vai huono?

KUMMILUOKALTA Ylämyllyn hyvinvointilautakunta päätti 23.4.2026 että he kieltävät ensi lukuvuonna puhelimien käytön Ylämyllyn yläasteen sisätiloissa.
29.4.2026
Yrityskummitoiminta alkoi Ylämyllyn koululla

KUMMILUOKALTA Ylämyllyn koululla aloitetaan yrityskummitoiminta osana yrittäjyyskasvatusta. Ensimmäisenä kummiluokkatoimintaan lähti mukaan 7E, jonka kummiyrityksenä toimii Kotiseutu-uutiset.
29.4.2026
Autoilija jäi kiinni ylinopeudesta Liperissä – kaahasi poliisipartion ohi huimaa vauhtia

Ajokortiton mies kaahasi törkeää ylinopeutta Kuopiontiellä Liperissä eilen tiistaina iltapäivällä.
29.4.2026
Liperiin tulee uusi pakettiautomaatti – muutoksen taustalla automaattien suosio

Matkahuolto laajentaa pakettiautomaattiverkostoaan merkittävästi kevään ja kesän aikana.
29.4.2026
Miljoonainvestointi kasvattaa rääkkyläläistä karjatilaa – “Vastuunkanto ruoantuotannosta on yhä harvempien käsissä”

Rääkkyläläisen Henri Makkosen isännöimällä tilalla eletään kiireistä aikaa. Kevät on tehnyt tuloaan ennätyksellisen aikaisin, ja kylvötöiden aloittamista suunnitellaan. Samanaikaisesti tilalla rakennetaan uutta nautakasvattamoa.
28.4.2026
Yrittävä Liperi: Tee mitä rakastat – Liperiläinen Hanna Kauhanen on rakentanut määrätietoisesti elämänsä unelmaa

Liperin Ylämyllyllä toimiva yrittäjä Hanna Kauhanen on kulkenut vaiherikkaan, ja osin rosoisenkin, matkan kohti omaa unelmaansa. Elämä on vienyt hänet useiden muutosten, kriisien ja uusien alkujen kautta – lopulta oman eläin- ja hyvinvointipalveluja yhdistävän yrityksen syntyyn.
28.4.2026
Itä-Suomen elinvoimakeskus on käynnistämässä yt-neuvotteluja – vähennystarve on enintään 17 henkilötyövuotta

Itä-Suomen elinvoimakeskus antoi tänään tiistaina 28. huhtikuuta 2026 henkilöstöjärjestöille neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisestä taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Sopeuttamistarpeen arvioidaan voivan johtaa enintään 17 henkilötyövuoden vähennykseen.
28.4.2026
Jalkapallokentän laidalla on pian nykyaikaiset wc- ja suihkutilat – Ylämyllyn Yllätyksen talkooponnistus on loppusuoralla

Paloaukean tekonurmikentän laidalle Ylämyllylle rakennettava huoltorakennus on pian valmis. Rakennustöitä on viime vuoden lopun ja alkuvuoden aikana tehty Metallista Oy:n työmiesten ja Ylämyllyn Yllätyksen talkoolaisten voimin – nyt rakennustyöt ovat edenneet loppusuoralle.
28.4.2026
Tiina Liuski valittiin Rääkkylän rehtori-sivistystoimenjohtajaksi

Rääkkylän kunnan rehtori-sivistystoimenjohtajaksi on valittu Tiina Liuski. Rääkkylän kunnanvaltuusto päätti asiasta kokouksessaan 27. huhtikuuta yksimielisesti ja keskustelutta.
28.4.2026
Ensimmäisestä vuosikerrasta: “Baari on ollut alusta alkaen suosittu nuorten kokoontumispaikka”

Niemisen Urheilijat on liikuttanut rääkkyläläisiä pitkään, onhan seuralla ikää jo yli 90 vuotta. Vuosien ja vuosikymmenten varrella moni asia on muuttunut, mutta Niemisen Urheilijat on edelleen toimiva urheiluseura – kuten Kotiseutu-uutisten otsikossa todettiin 28. huhtikuuta vuonna 1967.
27.4.2026
Päätös: Tommi Lepojärvi on valittu Rääkkylän uudeksi kunnanjohtajaksi

Rääkkylän kunnanjohtajaksi on valittu Tommi Lepojärvi. Rääkkylän kunnanvaltuusto päätti asiasta kokouksessaan 27. huhtikuuta lyhyehkön keskustelun jälkeen.
27.4.2026
Liperin seurakunnan kirkkovaltuuston koko pienentynee

Liperin seurakunnan kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että siihen valitaan tulevissa seurakuntavaaleista kaksi jäsentä vähemmän kuin tällä hetkellä.
27.4.2026
Valitaanko Rääkkylään tänään uusi kunnanjohtaja? Valtuusto kokoontuu illalla tekemään päätöksen

Rääkkylän kunnanvaltuusto kokoontuu tänään maanantaina käsittelemään muun muassa kunnanjohtajan valintaa.
27.4.2026
Marjukka Konttinen-Lappalainen valittiin Pohjois-Karjalan Kylien hallitukseen

Pohjois-Karjalan Kylät ry:n uusi hallitus on valittu. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Anni Rannikko Enosta ja varapuheenjohtajaksi Timo Reko Joensuusta.
27.4.2026
Kasvihuoneissa kevät etenee vauhdilla – ulkona pärjää toistaiseksi vain orvokki

Kevään eteneminen näkyy puutarha-alalla nyt ennen kaikkea kiireenä kasvihuoneissa. Asiakasvirta ei ole vielä vilkastunut samaa tahtia, mutta kasvit kasvavat vauhdilla valon ja lämmön lisääntyessä.
27.4.2026
Rantaravintoloiden kesäkausi alkaa vappuna – yrittäjien katse jo juhannuksen jälkeisissä vilkkaimmissa viikoissa

Kesän ajaksi ovensa avaavissa ravintoloissa odotetaan jo sesongin alkamista. Kesä- ja tapahtumaravintola Summer ja Saariston Puoti Liperissä sekä Paksuniemen satamaravintola Rääkkylässä avaavat ovensa vappuaattona.
26.4.2026
NiemU johtaa Kolmosen lohkoa kahden kierroksen jälkeen

Niemisen Urheilijat voitti sunnuntai-illan Kolmosen ottelunsa Iisalmessa.
26.4.2026
Taloushaasteet jatkuvat Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella – ylijäämä on jäämässä budjetoitua pienemmäksi

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen ensimmäinen osavuosikatsaus ennakoi vuodelle 2026 ylijäämäistä tulosta, mutta jää selvästi talousarviosta. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote arvioi tilikauden tuloksen olevan 4,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä on 12,5 miljoonaa euroa budjetoitua heikompi.
26.4.2026
Suurin osa liperiläisnuorista tykkää asua täällä – Miten heidät saadaan tänne aikuisena?

NÄKÖKULMA Mitä nuoret ajattelevat Liperissä asumisesta? Maaliskuussa tehty Voxit-kysely antaa aihetta miettiä, mitä voitaisiin tehdä toisin, jotta nuoret viimeistään opiskelujen jälkeen palaisivat lapsuuden kotipaikkakunnalleen.
26.4.2026
Rääkkylän katkeamaton ketju: Mökkitalkkari Marko Kettunen ahkeroi siellä, missä apua tarvitaan

Ruovikon niittoa, kuivien lehtien poistoa pihamaalta ja puusavottaa – oravisalolaisen mökkitalkkari Marko Kettusen arkea rytmittävät tähän aikaan vuodesta monenlaiset hommat.
25.4.2026
Yllätyksen miehet voittivat perjantai-illan ottelunsa

Ylämyllyn Yllätyksen miesten joukkue haki kauden avausvoiton Siilinjärveltä perjantai-iltana. Jalkapallon Kolmosen ottelussa Toivalan Urheilijat kaatui selvin numeroin 4-1.
25.4.2026
Tyhjiin taloihin halutaan uusia asukkaita Rääkkylän saarilla – kymmenen kiinteistöä on jo tarjottu kodiksi

Oravisalossa ja Varpasalossa etsitään uusia asukkaita hyödyntämällä tyhjillään olevia kiinteistöjä ja vapaa-ajan asuntoja. Saimaan saariston kehittämisyhdistyksen valmisteluhankkeessa kohteita on kartoitettu, ja mukaan on lähtenyt jo kymmenen kiinteistönomistajaa.
25.4.2026
Lumisade alkoi Liperissä aamulla kahdeksan jälkeen

Kevään jo edettyä pitkälle talvi palasi lauantaina monin paikoin itäiseen Suomeen. Aamun tunteina lumi jäi hieman nurmikolle.
25.4.2026
Uusi tukimuoto vauhdittaa nuorten työllistymistä myös Liperissä ja Rääkkylässä

Maaliskuussa käyttöön otettu nuorten työllistymisseteli on saanut Pohjois-Karjalassa myönteisen vastaanoton ja herättänyt työnantajien kiinnostuksen. Tuen ansiosta yhä useampi työnantaja on tarttunut mahdollisuuteen palkata nuoria työntekijöitä.
25.4.2026
Korpivaaran tuulivoimalan kaavasta tehdyt valitukset hylättiin

Itä-Suomen hallinto-oikeus on antanut päätöksensä, jolla se hylkäsi Korpivaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavasta tehdyt valitukset.
24.4.2026
Eritasoliittymän rakentaminen Ylämyllylle otti askeleen eteenpäin

Eritasoliittymän rakentaminen Ylämyllyn kohdalle sisältyy hallituksen kehysriihessä sovittuihin liikenneinvestointeihin. Hankkeelle myönnettiin valtuus.
24.4.2026
Niirasten pelloille kylvettiin ensimmäiset jyvät 13. huhtikuuta – Mullasta paljastui hyviä uutisia

Liperiläinen Kari Niiranen upottaa sormensa multaan ja pienen etsinnän jälkeen löytää jyrätystä maasta jyvän. Hymykin irtoaa, kun esiin putkahtaa vehnän siemen, jolla on kolme juurta.
