Ikäpolveni, mutta myös vanhempien ja nuorempien polvien edustajien kanssa lapsuuden ruokamuistoista keskusteltaessa pääsee puheisiin lähes poikkeuksetta leipä. Muistellaan kuinka äiti ja usein myös mummi paistoivat lauantaisin leivinuunissa ne seitsemän leipää. Nimenomaan ruisleipää. Juuri oli tietysti herätelty puukorvossa jo päivää paria aikaisemmin.

Viime viikolla julkisuuteen tulivat listat uusista ylioppilaista. Onnittelut kaikille heille ja heidän vanhemmilleen.

Näin ihmetteli pojanpoikani Onni, joka asuu 12 kilometrin päässä Turun keskustasta. Ei hänelle ollut tullut mieleenkään, että meillä täällä Rääkkylässä voi olla tuollaista. Onni joutuu tyytymään langattomiin, tökkiviin yhteyksiin. Ne eivät pelimiestä tyydytä.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin. Asettuminen vakituisesti asumaan kotipaikalle Varpasaloon nosti esille tarpeen ottaa käyttöön talomme kylmätilana oleva yläkerta. Matkan varrelta on kertynyt sen verran erinäistä esineistöä, vaatetusta ja tarvekalua, että lisätilaa tarvitsemme. Ensimmäinen ratkaiseva kysymys oli, että mitä teemme yläpohjan eristeenä olevalle puolen metrin hiekkaturvekerrokselle. Vastauksemme oli, että emme mitään.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin. Lapsuuden muistoihini kuuluu se, kun kuivalla savikkopellolla harvennettiin sokerijuurikasta. Rivi tuntui aloittaessa käsittämättömän pitkältä. Mittasin rivin pituuden tänään ja se oli 170 metriä.