Uusi laituri tuloillaan Leinoselle

Leinosenlammen uimaranta saa uuden laiturin todennäköisesti vielä tällä viikolla. Toimittaja on luvannut Liperin kunnalle, että asennustyö on valmis viimeistään ensi viikon alussa. Jyrin suosittu ranta on ollut vailla laituria reilun viikon verran. Vanhasta varuskuntaikaisesta puupaalulaiturista hyödynnetään metalliosia. Uusi laituri sen sijaan on kelluva ja suunnilleen entisen pituinen.

Piirakoita työkseen

Olen Hanna Karosto, tänä vuonna seitsemäntoista täyttävä nuori Ylämyllyltä. Teen kesätöitä Kotileipomo Anna-Liisa Sorsalla.

Liperin valtuuston koko ennallaan

Liperin kunnanvaltuustossa on edelleen 35 paikkaa. Valtuusto käsittelee uuden kunnan toimintamallia ensi maanantain kokouksessaan.

LiVo:n palkittuja

Liperi Volleyn kauden päättäjäistilaisuudessa palkittiin seuraavat henkilöt:

Musiikkiopistossa tasosuorituksia

Keski-Karjalan musiikkiopistossa on tehty seuraavat tasosuoritukset: huilu, musiikkiopistotaso: Inka Kuisma, Liperi

Vuoritien mökillä varkaita

Liperissä Vuoritiellä sijaitsevaan vapaa-ajan asuntoon on murtauduttu sunnuntai-illan ja tiistai-illan välisenä aikana. Asunnosta sisältä on anastettu 40-tuumainen Samsung -TV ja Stihl -moottorisaha. Rannassa olleista kahdesta veneestä oli anastettu perämoottorit. Anastetut perämoottorit ovat tuntomerkeiltään harmaa-musta Honda 20-HV ja sini-puna-valkea Yamaha 5-HV. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295

Nimiä kerätään taas

Rääkkylän kunnanhallitus päätti maanantaina valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Valtioneuvoston päätöksestä yhdistää Kitee ja Rääkkylä. Kuntalaisilta kerätään parhaillaan nimilistoja valituksen oheen liitettäväksi, ja paperiin signeeraamalla kuntalaisten katsotaan yhtyvän valitukseen kunnan esittämien perustelujen mukaisesti. Kunta lähettää nimilistat valituksensa mukana Korkeimmalle hallinto-oikeudelle kesäkuun 28. päivään mennessä. Listoja on esillä kunnantalolla ja kirkonkylän liikkeissä.

Liperi palkitsee työntekijöitä

Liperin kunta vastaa valtuustossa esitettyyn ponteen, jossa toivottiin kunnan työntekijöiden muistamista taloudellisesti hyvin  menneen vuoden 2015 perusteella.

Pakkoliitospäätöksen valitukselle haetaan perusteita

Rääkkylä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen valtioneuvoston pakkoliitospäätöksestä, jolla kunta liitetään ensi vuoden alusta Kiteeseen. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen laatii kunnanhallituksen päätöksen mukaan valituskirjelmän ja siihen liitettävän laskelman. Asia käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Kirje kesäkunnasta

Rääkkylän kunnantalon alakerrassa ahkeroitiin torstaiaamupäivä postittamisen parissa. Kunnan työntekijöiden ja Kihaus Folkin voimin urakoitiin noin 850 kirjettä vapaa-ajan asukkaille. Kotiseutu-uutiset osallistui tutkivan journalismin nimissä urakkaan tunnin ajan.