Liperi Volley:n kauden päättäjäistilaisuudessa 28.5. palkittiin seuraavat henkilöt:
Rääkkylä-Seura toivoo apua kiinteistönsä kunnostamiseen kunnan kirstusta. Rääkkylä-Seuran puheenjohtaja Tapio Hämäläinen on lähestynyt kunnanhallitusta yhteistyöehdotuksella, jossa tiedustellaan virallista kantaa Paksuniemen myllymeijerin kunnostamiseen osallistumisesta.
Liperin seurakunnan viime vuoden tilinpäätös oli ylijäämäinen ja ennakoitua parempi. Ylijäämää kertyi kaikkiaan noin 139 000 euroa. Viime viikon keskiviikkona kokoontunut kirkkovaltuusto päätti siirtää ylijäämän omaan pääomaan.
Liperiläinen 65 -vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta Kenraalintiellä Heinävedellä eilen lauantaina hieman ennen puoltapäivää.
Kaksi liperiläistä miestä jäi kiinni päihtyneenä autoilemisesta Liperintiellä perjantaina. 38-vuotias, ajo-oikeudeton mies narahti rötöksestä perjantai-iltana kymmenen aikoihin.
Bändikeikka luolassa, käsitöitä luokissa ja leikkejä ulkona. Liperin alakoulun kevätjuhlaa vietettiin Liikkuvan koulun -ideologian mukaan liikuskellen ympäri koulua.
Rääkkylän kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, että syyskuun alusta alkaen kekälekunnassa otetaan käyttöön työllistämisen kuntalisä.
Lauantaina vietetään koulujen päättäjäisiä ja lukuisia ylioppilasjuhlia. Poimi listasta lähipiirisi tutut juhlijat:
Liperiläisen Jere Taulion valmentama Aira Cloc voitti lauantaina Vieremällä Toto76-tammalähdön. Santtu Raitalan ohjastama Cloc oli ylivoimainen 2140 metrin kisassa ravaten kilometriajaksi 15,6.
Ovet avautuvat asteittain Ylämyllyn liikekeskuksessa. Ensimmäisenä toimintansa kiinteistössä aloittaa Kari Karvisen yritys Kiinteistömyllärit Oy; aiemmin puulaaki toimi nimellä Liperin Kiinteistövälitys Oy.