Pilkunviilaaja lukee Aku Ankkaa

Kotiseutu-uutisten toimituksessa aloitti tämän viikon alussa uutena toimittajana Mikko Pönkkä. Hänen työnkuvaansa kuuluu kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi lehden taittamista.

Seurakuntatalon purkamisella ei kiire

Rääkkylän elinvoimalautakunnan lupajaos myönsi elokuun kokouksessaan purkuluvan tyhjillään olevalle seurakuntatalolle. Päätökseen kirjattiin, että Kiteen seurakunta voisi vielä kartoittaisi aktiivisesti edes osalle rakennusta käyttöä.

Liperin Leipäpäivä järjestetään tänäkin vuonna

Liperin Leipäpäivä järjestetään syyskuun viimeisenä lauantaina. Näin päätti Liperin Leipäpäivä ry:n hallitus eilen tiistaina.

Rääkkylän kunta hakee 2,6 miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtion tukea

Rääkkylän kunnanhallitus päätti hakea kunnanjohtajan esityksestä harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 2,6 miljoonan euron verran. Summa mukailee Rääkkylän kunnan nostamaa tietoverkko-osuuskuntaan liittyvää lainasummaa.

Jaana Tarkkoselle Kotiseutuliiton kultainen ansiomerkki

Liperi-Seuran 60-vuotisjuhlassa sunnuntaina jaettiin ansaittua tunnustusta. Seuran sihteeri Jaana Tarkkonen vastaanotti Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin, joka voidaan myöntää pitkään ja ansiokkaasti kotiseututyöhön osallistuneelle henkilölle.

Kotsarin jalkapallokoulu alkoi – Aurinkoinen sää ja pallot villitsivät lapset

Kotiseutu-uutisten nimeä kantava jalkapallokoulu alkoi maanantaina Paloaukean tekonurmella. Ylämyllyn Yllätyksen kauden toinen matalan kynnyksen jalkapallokoulu houkutti kentälle reilut parikymmentä uutta futaria.

Liperi-Seura juhlii viikonloppuna – Katso kuvia pellavapellolta

Liperi-Seuran toiminnallinen viikonloppu alkoi pellavan nyhtämisellä. Päivän ohjelmaan kuului myös muun muassa kyläkävely. Juhlat jatkuvat huomenna.

Ohjeita lapsille

Liperin kunta on päivittänyt koululaisten ja varhaiskasvatuksen perheille ohjeita koronaviruksen ehkäisyyn liittyen.

Töitä paremmin

Liperissä oli heinäkuun lopussa 667 työtöntä työnhakijaa. Kuukautta aiemmin heitä oli 678 ja vuotta aiemmin yli 800. Kunnan työttömyysaste oli nyt tippunut 11,8 prosenttiin.

Aster-hanke jäi pöydälle – Potilastietojärjestelmän hankinnalle aikalisä

Siun soten yhtymähallitus ei päättänyt tänään torstaina Aster-nimisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnasta. Toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen veti esityksensä pois ottaen aikalisän päätöksenteolle. – Totesin, että asia ei ole kypsä päätettäväksi, Pirskanen toteaa.