Konditoria-kahvila Mocca kaipaa jatkajaa
Liperin kirkonkylän konditoria-kahvilayrittäjä Anne Martikainen on laittamassa yrityksensä osalta pillit pussiin lopullisesti toukokuun aikana. Viimeinen virallinen aukiolopäivä oli maaliskuun viimeinen torstai.
– Olen vielä tiistaisin auki toukokuun loppuun saakka. Sitten pidän pekkaset ja pitämättömät lomat. Sen jälkeen makaan kotona rannalla ja kiljun kurkku suorana lapsenlapsilleni, Anne Martikainen hykertelee viimeisenä päivänä.
Martikainen jatkaa, että hän palaa lähtöpisteeseen kotiin eli kotileivontaan. Hän nimittäin aloitti leipomiseen kotonaan ennen kuin siirtyi vuonna 1995 Keskustielle Mocca-nimellä tunnettuun konditoria-kahvilaan.
– Kahvit vielä keittelen, jos joku tulee meillä kotona käymään, mutta kyllä minä jään sairauseläkkeelle. Lääkäri sanoi, että työnteko on lopetettava, kun kuntoutus ei ole edistynyt suunnitellusti.
Mocca on ollut niin sanotusti julkisesti myynnissä maaliskuun puolivälistä lähtien. Martikainen on myymässä liiketoimintaa. Konditoria-kahvila on toiminut Keskustiellä vuokratiloissa.
– Otan mukaani tavarat ja laitteet sekä kahvikuppikokoelmani. Tähän jää vain joitakin tavaroita tarvittaessa. Toivon kovasti, että tähän löytyy jatkaja, mutta epäilen sitä. Tässä pärjää valmistautumalla pitkiin päiviin ja kovaan työntekoon.
Innokkaalle leipurille töitä
Anne Martikainen toteaa, että moni on havahtunut Moccan lopettamiseen ja toivonut jatkoa. Hänen osaltaan työt ovat ohi, mutta Martikainen toteaa, että nimenomaan itse tehdyillä leipomotuotteilla ja kahvilalla on kysyntää kirkonkylällä.
– Innokas leipuri ja kova työntekijä pitää tulijan olla. Minä olen tässä tehnyt lopettamista jo jonkin aikaa. Sosiaalisia kontakteja tulee ikävä. Mutta jos tähän tulee joku, niin minä käyn täällä joka päivä kuin iilimato, Martikainen selvittää.
Kotona Anne ja Matti Martikainen aikovat kunnostaa pihapiirin toisen talon. Sinne tulee vielä leivontamahdollisuus. Mittava kahvikuppikokoelma saa sieltä myös sijansa.
– Tekemistä riittää pihapiirissä ja neljän lapsenlapsen kanssa. Matti siirtyy metsätöihin ja mökkeilemään, Anne Martikainen kertoo.
Juttua korjattu 3.4.2023 kello 8.57. Korjattu yrityksen nimeä.